Aloitin työssäni melko hiljattain, joten koronan aiheuttama poikkeustilanne on varjostanut koko DNA-urani alkua. Se on ollut läsnä niin työnhaussa, uuden oppimisessa kuin tavallisessa työarjessakin. En ole päässyt kokemaan sitä paljon puhuttua normaalia arkea. Muuttujista huolimatta arki on ollut mutkatonta, kuten me DNA:laiset sanomme. Työntekijöiden turvallisuus, hyvinvointi ja jaksaminen ovat kantavia teemoja, kun puhutaan siitä, vallitsevaan tilanteeseen suhtaudutaan.
Työnhakuni hoitui alusta loppuun asti etänä. Soitin työpaikkailmoituksessa olevalle henkilölle ja kyselin lisätietoja, minkä perusteella tein hakemuksen. Tässä vaiheessa prosessi eteni vielä varsin perinteisellä kaavalla. Vastasin muutamaan kysymykseen videolla, mihin ohjeet olivat selkeät ja osuuden pystyi tekemään niin monta kertaa uudestaan kuin halusi. Kokemus oli oikeastaan aika hauska. Varsinainen työhaastattelu hoitui videolla, ja pienen jännityksen jälkeen paikka DNA:n myynnillisessä asiakaspalvelussa oli minun.
"En ole päässyt kokemaan sitä paljon puhuttua normaalia arkea."
Ensimmäisen työpäivän vietimme poikkeuksellisesti toimistolla, hyvin rajatulla porukalla. Saimme työkoneet ja nettiliittymät sekä selvät sävelet siitä, kuinka uuden oppiminen etenee. Toisesta päivästä lähtien olinkin kotona. Eniten jännitti se, miten tekniikka toimii, mutta huoli osoittautui turhaksi. Suurempi ongelma oli oma työergonomia, jonka takia investoin aika pian sähköpöytään ja satulatuoliin. Arvaat varmasti, että en ole noita päätöksiä katunut.
Pari ensimmäistä viikkoa olin perehdytyksessä. Pidimme videot koko ajan päällä, jotta naamat tulivat tutuiksi. Vaikkemme päässeet saman pöydän äärelle, niin ryhmähenki oli hyvä ja porukasta tuli välittömästi tiivis. Itse asiassa nämä samassa tuloerässä aloittaneet kollegat ovat itselleni ne tärkeimmät työkaverit edelleen. Heidän kanssaan huudellaan joka päivä virtuaalisesti heipat ja kysellään kuulumiset.
Ensimmäiset viikot rankkoja, mutta tukea sain aina
Uuden työntekijän perehdytys on suunniteltu etätyöhön sopivaksi. Kiitos teknologian pääsimme kuuntelemaan puheluita, etsimään tietoa ja harjoittelemaan keskenämme. Varsinainen totuuden hetki koitti, kun pääsin itse luureihin. Onneksi apu oli virtuaalisesti lähellä, eli kokeneempi kollega auttoi ensimmäisten päivien ajan Teamsin kautta. Siinä hetkessä oli turvallista, koska sai kädestä pitäen neuvoja siihen, mitä pitää tehdä.
Myönnän rehellisesti, että täysaikainen etätyö ei varsinaisesti auttanut uuden oppimista –, ensimmäiset viikot olivat rankkoja. Vaikka olin yksin kotona, apua oli onneksi saatavilla. Tämä on mielestäni edelleen paras juttu DNA:lla, sillä, joku auttaa aina. Kiperässä tilanteessa voi kilauttaa kaverille, eli asiakaspalvelun tukeen, jossa neuvotaan, mitä pitää tehdä. Sen lisäksi uuden työntekijän apuna on oma valmentaja, jonka kanssa pidetään viikoittain yhteyttä: Kuunnellaan puheluita, puretaan fiiliksiä ja seurataan kehitystä. Myös oma esihenkilöni on keskeisessä roolissa, ja painopiste keskusteluissa on oppimisessa, ei tuloksissa.
Osaaminen on vaatinut aikaa, tekemistä, yrityksiä, erehdyksiä ja onnistumisia. Muutaman kuukauden kuluttua huomasin, että hämmennykseni muuttui asiantuntemukseksi. Siten työn lomassa on pystynyt paremmin verkostoitumaan ja juttelemaan kollegoiden kanssa. Luonnollisesti sekin tapahtuu virtuaalisesti. Vaikka olen tavannut vain murto-osan työkavereistani kasvotusten, kasvaa tunne yhteenkuuluvuudesta viikko viikolta. Meillä Lahdessa on tiivis keskustelu koko ajan käynnissä, jossa jaetaan ilot ja surut, jeesataan kaveria ja tsempataan toisiamme.
Ole rohkea – ja muista, ettet ole yksin
Olen pyrkinyt tutustumaan muihin alusta alkaen yli organisaatiorajojen. Korostan tässä kohdassa oman aktiivisuuden merkitystä. Oma vinkkini on se, että ole rohkea, osallistu sisäisiin keskusteluihin Teamsissa ja Workplacessa. Sen lisäksi suosittelen verkostoitumaan LinkedIn:ssä. Olen päässyt osallistumaan mm. esimiespalaveriin, sisäisen ideakanavan kehittämiseen ja DNA:n kummitoimintaan. Kummien tavoitteena on järjestää arjen piristystä kaikille DNA:laisille. Luonnollisesti tämän vuoden teemana on virtuaalisuus. Ja sen verran voin paljastaa, että työpöydällä on kivoja juttuja.
"Muutaman kuukauden kuluttua huomasin, että hämmennykseni muuttui asiantuntemukseksi."
Tällä hetkellä näyttää siltä, että normaali työarki antaa odottaa itseään. Suurimmaksi osaksi nautin etätöistä, onhan työmatka lyhyt, tauolla voi ripustaa pyykit, eikä eväitäkään tarvitse tehdä. Ja niinä päivinä, kun seinät meinaavat kaatua päälle laitan kaverille, valmentajalle tai esimiehelle viestiä. Olen oppinut sen, että sanomalla asiat ääneen, paha olo alkaa helpottaa. On hyvä muistaa, että tämä koskettaa meitä kaikkia, eikä koskaan pidä jäädä yksin.
