Piileekö kaapissasi ympäristötuho vai kiertotalouden siemen?

Nimittäin kyse on elektroniikkajätteestä. Kesällä julkaistun raportin mukaan 4,7 miljoonaa tonnia Euroopassa syntyvästä elektroniikkajätteestä käsitellään väärin tai kaupataan laittomasti. Myrkyllisiä materiaaleja, kuten lyijy, kadmium ja elohopea, päätyy ympäristöön ja luonnon kiertoon.

Lisäksi samaisen raportin mukaan 1,3 miljoonaa tonnia kirjaamatonta elektroniikkaromua häviää vuosittain. Piirilevyjä, tietokoneita, kännyköitä, jääkaappeja ja niin edelleen. Raportin kirjoittajat väittävät, että näin suuren määrän häviäminen tarkoittaa EU:ssa arviolta 1,7 miljardin euron ansionmenetystä. Se on iso kasa rahaa.

EU:n ympäristökomissaari totesi aikaisemmin tänä vuonna, että materiaalien elinkiertoa on pidennettävä: “Esimerkiksi malmia täytyy louhia kokonainen tonni, että siitä saadaan gramma kultaa. Sama määrä kultaa saataisiin talteen 41:stä loppuun käytetystä matkapuhelimesta.” Se on kiertotaloutta se.

Ennen kuin elektroniikkajätteen vääränlaisesta käsittelystä syytetään monikansallisia yrityksiä, järjestäytynyttä rikollisuutta tai naapuria, niin olisi hyvä kurkistaa sinne omaan kaappiin tai varastoon.

Mitä vanhaa elektroniikkaromua siellä odottelee asianmukaista hävitystä tai uutta elämää?

Vanhaksi käyneen tai rikkoutuneen matkapuhelimen tai tabletin voi tuoda kierrätettäväksi esimerkiksi DNA Kauppaan. Toimivasta puhelimesta voi saada vaihtohyvityksen. Näin vanha laitteesi voi jatkaa elämäänsä ympäristöystävällisesti ja tietoturvallisesti jonkun muun käytössä.

Suurin osa palautuneista puhelimista käytetäänkin tehokkaasti uudelleen. Rikkinäisistä kännyköistä poistetaan akut, jotka murskataan ja niistä tehdään uusia akkuja. Varaosat otetaan talteen – tyypillinen varaosa on esimerkiksi puhelimen takakansi. Kierrätettävistä kännyköistä kierrätetään kaikki metallit kuten, kulta, hopea, palladium, platina, rodium, iridium, rutenium, kupari, lyijy, nikkeli, tina, vismutti, indium, seleeni, telluuri, antimoni ja arseeni.

Sen lisäksi, että kierrätysmateriaaleista valmistetaan uusia päätelaitteita, niistä tehdään muun muassa musiikki-instrumentteja, koruja, puutarhakalusteita, hammaspaikkoja ja liikenneturvallisuustuotteita. Kuka bongasi vanhan kännykkänsä talviteloille menevissä puutarhakalusteissa? 

Lisätietoja päätelaitteiden kierrätyksestä >>

Avainsanat:

ympäristö teknologia

Tuoreimmat artikkelit ja blogit

Artikkeli
6/2026 Artikkelien toimitus

DNA tarjoaa viikon palkallisen isovanhempainvapaan – "Sain tutustua rauhassa pieneen ihmiseen"

Kolme ihmistä seisoo ulkona aurinkoisena päivänä; keskellä oleva nainen pitää kädessään todistusta.
6/2026 Julia Arko

Liikuntahaaste hyvän puolesta – DNA ja Aalto-yliopisto TiK

5/2026 Artikkelien toimitus

Uuden älyn aikakausi: Näin tekniikka muuttaa arkeasi

Artikkeli
5/2026 Artikkelien toimitus

Maijun agility-porukka on enemmän kuin harrastus – se on yhteisö, joka kantaa myös työpäivän yli

Artikkeli
5/2026 Samu Malmelin

Yhdessä yhdenvertaisemman työelämän puolesta