Suomalaisten median käyttö on keskittymässä yhä enemmän liikkuvan kuvan ympärille, selviää DNA:n teettämästä kyselytutkimuksesta. Televisio on edelleen todella vahvoilla, sillä TV:n katseluun käytetään entistä enemmän aikaa päivästä. Television lisäksi katselu jakaantuu nykyisin monelle muulle laitteelle ja TV-sisältöjä katsotaan paljon nettiyhteyden kautta. Perinteisten TV-sisältöjen rinnalle ovat nousseet vahvasti suoratoistopalvelut. Myös liikkuvaan kuvaan keskittyvien some-palveluiden käyttö kasvaa samaan aikaan, kun esimerkiksi Facebookin käyttö vähenee.
TV:n katselu lisääntynyt, uusien TV-palvelujen asema vakiintunut
Televisio on edelleen suomalaisten ajankäytön kuningas. Arkipäivinä aikaa käytetään yhä enemmän TV-sisältöjen katsomiseen. Peräti 44 prosenttia kyselyn vastaajista kertoo katsovansa televisiosisältöjä vähintään tunnin päivässä, ja miltei joka neljäs (22 %) kuluttaa jokaisena arkipäivänä yli kaksi tuntia tv-sisältöjä katsellen.
Lähes joka kolmas (32 %) vastaaja kokee TV-sisältöjen (myös Netflix, Viaplay, HBO, C More, Yle Areena, Ruutu ja Katsomo) katsomisensa lisääntyneen. Nettivideoiden katsominen (esim. YouTube, Vimeo, Vine ym.) on lisääntynyt joka viidennellä (21 %) vastaajalla.
”Perinteisen televisionkatselun rinnalle ovat nousseet vahvasti suoratoisto- ja tilausvideopalvelut. Käyttäjille on tärkeää saada nämä palvelut toimimaan laadukkaasti ja helposti myös isolla televisioruudulla, vaikka kotona ei älytelevisiota olisikaan. DNA:n ratkaisu tähän on avointa Android TV -maailmaa ja sen sovelluksia hyödyntävä TV-hubi, joka tuo älyn ja laajakaistan myös tavalliseen televisioon. Tämä tavallaan korvaa sekä älytelevision että tallentavan digiboksin. Nopeasti lisääntynyt videosisällön kasvu ja TV-katselu laajakaistan yli näkyy myös jatkuvasti kasvavina datamäärinä ja kapasiteetin tarpeena”, kertoo johtaja Mikko Saarentaus DNA:n viihdeliiketoiminnasta.
Tavallinen televisio löytyy edelleen 58 prosentissa suomalaiskodeista, älytelevision omistaa 38 prosenttia. Kannettava tietokone on 80 prosentissa kotitalouksista ja tabletti 60 prosentissa. Tallentava digiboksi on nyt 39 prosentissa kotitalouksista – osuus on laskenut vuoden takaisesta hieman.
TV-sisältöjä katsotaan monilla laitteilla rinnakkain
Kaksi kolmesta kyselyyn vastanneesta kertoo katsovansa TV-sisältöjä edelleen lähes päivittäin perinteisestä TV-laitteesta, viikoittaisia katsojia on 87 prosenttia vastaajista. Muiden laitteiden käyttö TV-sisältöjen katseluun on kuitenkin myös hyvin yleistä. Viikoittain TV-sisältöjä katsoo tietokoneella lähes puolet (47%) vastaajista ja älypuhelimella kolmannes (34%).
Useimmille uudet tavat TV-sisältöjen katsomiseen ovat vähintään jossain määrin tuttuja, sillä esimerkiksi kolme neljästä vastaajasta on ainakin joskus katsonut TV-sisältöjä myös puhelimella.
Liikkuvan kuvan mobiilikatselun yleistymistä kuvaa esimerkiksi DNA:n matkaviestinverkossa kulkevan datan määrän kasvu: vuoden 2018 ensimmäisellä neljänneksellä määrä oli 20,85 GB per liittymä, kun se vuotta aikaisemmin oli 14,97 GB per liittymä.
Videosisältöön keskittyvät some-palvelut nousussa
Liikkuva kuva on yhä vahvemmassa roolissa myös sosiaalisen median käytössä. Nosteessa ovat kahden viime vuoden aikana olleet erityisesti liikkuvan kuvan käyttöön paljolti keskittyvät YouTube, Instagram sekä Snapchat. Erityisesti YouTuben käyttö on lisääntynyt vuosittain. Nyt vähintään kerran viikossa YouTubea käyttää peräti 68 % vastaajista. Vajaa kolmasosa (30 %) käyttää YouTubea joka päivä. Vielä kaksi vuotta sitten vastaava luku oli 21 %.
Snapchatin päivittäinen käyttö on tuplaantunut vuodesta 2016, ja nyt 12 % vastaajista käyttää Snapchatia päivittäin. Instagramia käytti vuonna 2016 joka päivä 15 % vastaajista. Tänä vuonna luku on kavunnut jo 26 prosenttiin.
Samaan aikaan Facebookin ja useampien muiden some-palveluiden käyttö vähenee tai ainakin tasaantuu. Facebookia kertoi kaksi vuotta sitten käyttävänsä päivittäin 58 % vastaajista. Tänä vuonna luku oli 53 %. Silti Facebook on edelleen suosituin palvelu päivittäisessä käytössä mitattuna. Pikaviestipalveluista eniten käytetään päivittäin WhatsAppia. Se houkuttelee pariinsa joka päivä 49 % vastaajista.
”Facebookin päivittäinen käyttö korostuu naisten keskuudessa, YouTuben käyttö taas miesten keskuudessa. Kun naisista YouTubea käyttää päivittäin vajaa viidennes, eli 22 prosenttia vastaajista, miehissä luku on peräti 38 prosenttia”, sanoo kyselyn toteuttaneen Nepa Insight Oy:n tutkija Maris Tuvikene.
YouTuben, Instagramin, Snapchatin ja WhatsAppin aktiivisin käyttäjäryhmä ovat nuoret, eli 15-24-vuotiaat. Silti 35-44-vuotiaistakin esimerkiksi YouTubea katsoo joka päivä peräti 40 %.
Tietoja tutkimuksesta:
Internet-paneelitutkimuksena toteutettavan Digitaaliset elämäntavat -kyselytutkimuksen toteuttaa vuosittain DNA:n toimeksiannosta Nepa Insight Oy. Tämän vuoden tiedonkeruu on toteutettu maaliskuun alussa, vastaajamäärä oli 1018. Lisäksi toteutettiin lisätiedonkeruu 6.-10.3. Facebookiin liittyvän tietosuojakohun uutisoinnin jälkeen, vastaajia tässä oli 509. Sosiaalisen median käyttöuseuteen liittyvät tiedot perustuvat jälkimmäiseen otokseen. Tutkimuksen vastaajajoukko edustaa 15-74-vuotiaita suomalaisia iän ja sukupuolen mukaan.