DNA:laiset jakavat asiantuntemustaan edistääkseen digitaalista yhdenvertaisuutta

DNA pyrkii edistämään digitaalista yhdenvertaisuutta Suomessa. Yksi konkreettinen tapa toteuttaa tätä tavoitetta on se, että DNA:laiset jakavat asiantuntemustaan erilaisille vapaaehtoistyötä tekeville ryhmille. DNA:n tuotekehitysjohtaja Ville Partanen piti tänä keväänä Helsingin kaupungin ja vapaaehtoisjärjestöjen digiopastajille etäluennon 5G:stä. Vuosia sitten, kun 4G-teknologia teki tuloaan, hän kävi jakamassa myös 4G-osaamistaan vastaavanlaiselle kuulijajoukolle.

Digiopastajat ovat tieto- ja viestintätekniikan asiantuntijoita ja sanansaattajia, ja he jakavat osaamistaan ja oppejaan eteenpäin muille. Helsingin kaupungin digiopastajat toimivat muun muassa asukastaloissa, palvelutaloissa ja kirjastoissa, ja esimerkiksi Uudellamaalla toimivan senioriyhdistyksen Enter ry:n digiopastajat tarjoavat muille senioreille maksutonta opastusta tietokoneiden, kännyköiden ja tablettien käytössä. Tällä kertaa Partanen piti luennon etäyhteyksin, viimeksi se järjestettiin kirjastossa. Keskustelua käytiin runsaasti ja kysymyksiä esitettiin myös nyt. Etäkoulutukseen osallistui lähes 40 digiopastajaa.

"Alustuksen valmistelu ei ollut ihan yksinkertaista, vaikkakin mukava haaste. Miten kiteyttää 5G:n keskeiset asiat tunnin pituiseksi kokonaisuudeksi? Digiopastajat ovat kuitenkin hyvin valveutunutta yleisöä, ja he ovat kiinnostuneita teknologiasta ja sen kehityksestä. Oli antoisaa päästä keskustelemaan 5G:stä tällaisen porukan kanssa", Partanen kertoo.

"Tietyt teemat ovat korostuneet somen myötä. Yksityisyyden suoja ja tietoturva ovat nousseet aivan eri tavalla esiin."

Mikä 5G siis on? 5G on osa mobiiliverkon teknologiakehitystä. Keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa teknologia uusiutuu ja nyt, vuonna 2020, vuorossa on 5G. 5G eroaa 4G:stä muun muassa siten, että se on noin kymmenen kertaa 4G:tä nopeampi. Suurempi nopeus perustuu uuteen 3500 megahertsin taajuuteen, tehokkaampaan kaistankäyttöön ja kehittyneempiin laitteisiin ja verkon antenniteknologiaan.

Alustuksessaan Partanen toi esiin sekä teknologia- että asiakasnäkökulmaa. Etäluennon osallistujia kiinnosti itse teknologian lisäksi myös se, miten 5G:n hyödyt voi saada käyttöön. Mitä siis tarvitaan, että 5G:tä pääsee hyödyntämään?

"Käytännössä tämä edellyttää kolmea asiaa. Parempia nopeuksia hyödyntääkseen tarvitsee uuden liittymän ja päätelaitteen, jotka molemmat tukevat 5G-verkkoa. Lisäksi 5G-päätelaitetta käytettäessä on oltava 5G-verkon alueella", Partanen kuvailee.

Etäluennon aikana esitetyt kysymykset olivat todella ajankohtaisia. 5G:n ympärillä on käyty paljon keskustelua myös mediassa. Viime aikoina mobiiliverkkojen turvallisuudesta on keskusteltu myös globaalisti paljon.

"Moni oli hyvin perehtynyt aiheeseen. Tietyt teemat ovat korostuneet myös sosiaalisen median myötä. Yksityisyyden suoja ja tietoturva ovat nousseet aivan eri tavalla esiin yksilön kannalta", Partanen summaa.

Entä olisiko hän halukas pitämään alustuksia myös jatkossa?

"Ilman muuta! Näin tietoliikenneyhtiön edustajana katsomme kokonaisuuksia päästä päähän, aina teknologiasta ja yhteyksistä sovelluksiin saakka. Voimme kertoa mobiilin ja valokuidun eroista, kotien verkkoyhteyksistä, tietoturvasta ja uusista laitteista. Uskon, että tällaisille keskusteluille on tilaa", Partanen sanoo.

Avainsanat:

Vastuullisuutta ja huolenpitoa Teknologiaa ja tekoälyä

Tuoreimmat artikkelit ja blogit

Nainen rentoutuu sohvalla kaukosäätimen kanssa, harmaan peiton peitossa, hymyilee kameralle.
12/2025 Artikkelien toimitus

Viihde on Marja Hintikalle herkkua, johon panostetaan – ”En ole kiinnostunut itsestäni”

Kolme suurta hyppyrimäkeä lumisella mäellä, katsomot ja valonheittimet kirkkaan sinisen taivaan alla.
11/2025 Artikkelien toimitus

Kumppanuus joka kantaa: DNA ja Kiinteistöliitto Päijät-Häme ovat tukeneet taloyhtiöiden arkea yhdessä yli 15 vuotta

11/2025 Artikkelien toimitus

Kun Katariina, 62, sairastui vakavasti, hän päätti kertoa asiasta suoraan töissä – ”Avoimuus on aina parempi kuin salailu”

Vaaleapaitainen kalju mies seisoo kaihtimien varustaman ikkunan luona, hänen heijastuksensa näkyy lasissa.
11/2025 Marko Rissanen

Hoivavastuu ei saa jäädä näkymättömäksi työn arjessa

10/2025 Artikkelien toimitus

Some syöttää riittämättömyyttä – Eeva Kolu kertoo, miten siitä pääsee irti