Inhosin koulua. Oppilaan rooli oli kuunnella, vastata kysymyksiin ja opiskella kokeita ja hyvää numeroa varten. Kaikille opetettiin samat asiat samalla tavalla. Miksi piti istua tunnilla, vaikka osasi käsiteltävän asian? Miksi taas kiinnostaviin aineisiin ei voinut syventyä enemmän?
Nyt olen koulusta melkein innoissani. Se johtuu pian julkistettavasta DNA yritysmarkkinoinnin dokumenttiprojektista, jonka yksi jakso käsittelee koulutusta ja tulevaisuuden oppimista. Siinä robotisaatiota ja digitalisaatiota lukiolaisille tuova Henrietta Kekäläinen yhdessä monien oppimisen asiantuntijoiden kanssa visioi interaktiivista oppimista.
Yksilöiden erilaisuus nähdään rikkautena ja lapsia kannustetaan löytämään oma juttunsa.
Teknologia on oppimisessa mahdollistajan roolissa. Katson tulevaisuuteen innostuneena, kun ajattelen uusia sukupolvia, joille teknologia on aidosti hyvä renki, ei isäntä.
Opettajat ja oppilaat ovat tulevaisuuden koulussa yhteisen tekemisen äärellä ja tiedostavat, että muutos on jatkuvaa. Opettajankin pitää oppia – myös oppilailtaan.
Tulevaisuuden työuran aikana on enemmän sääntö kuin poikkeus, että ihmisellä on useita työnantajia ja ammatteja, ja työstä tulee investointi.
World Economic Forumin mukaan nyt koulutiellä aloittelevista lapsista 65 prosenttia tulee työskentelemään ammateissa, joita ei vielä ole olemassakaan.
Tulevaisuuden ammatteja harjoitetaan aivan uudenlaisissa kaupunkiympäristöissä. Elämää niissä käsittelee Tulevaisuuden ammattilaiset -dokumenttiprojektin avausjakso.
Työtä tehdään yhä useammin projektimaisesti erilaisissa verkostoissa. Enää ei aherreta vain työpaikalla, vaan työskennellään joustavasti siellä missä se milloinkin on toimivinta. Syntyy uudenlaisia kohtaamispaikkoja, jotka tuovat yhteen eri alojen asiantuntijat.
Työympäristön roolina on tukea luovuutta. Hyvä esimerkki tästä on Spondan Mothership of Work-hanke, jossa modernia työtilaa on mahdollista vuokrata.
Tulevaisuuden älykkäissä kaupungeissa pitäisi vaalia hyvää elämää hyödyntämällä teknologian tarjoamia mahdollisuuksia ja lisäämällä avoimuutta, hauskuutta ja inhimillisyyttä. Uskon, että nämä kolme ovat tekemässä vahvaa esiinmarssia myös koulumaailmaan!
Tämä kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomissa 25.2.2016.