Tekoäly huolehtii tietoturvasta herkeämättä

Tekoäly huolehtii tietoturvasta herkeämättä

Kyberhyökkäykset eivät katso aikaa ja paikkaa, sillä yhä useampi hakkeri hyödyntää tekoälyä.

Talouden ja politiikan ilmiöt heijastuvat kyberturvallisuuteen ja kybersää onkin ollut pilvinen tai jopa myrskyinen jo pidempään. Kyberturvallisuuskeskus on raportoinut tietomurtoja ja niiden yrityksiä sekä haittaohjelmien aktivoitumista. Myös kyberhyökkäysten määrä automaatiojärjestelmiin on kasvussa.

Hyökkäykset myös nopeutuvat. Aika haittaohjelman pääsystä jonkin päätelaitteen kautta yrityksen järjestelmiin ja koko kiristysoperaation alkamiseen mitataan minuuteissa ja tunneissa. 

Viikonloppu tai virastoaika ovat näissä peleissä siis tuntemattomia käsitteitä. Siksi myös yritykset katsovat yhä useammin parhaaksi automatisoida puolustustaan. 

Uuden sukupolven palomuuri seuraa automaattisesti liikenteen sisältöä ja raportoi poikkeamista. 

Esimerkiksi DNA:n Security Gateway -palomuuripalvelun automatiikka vertaa liikenteen poikkeavuuksia tunnettujen haittaohjelmien ominaisuuksiin. Jos poikkeama pysyy arvoituksena, palvelu voi ottaa liikenteestä myös näytteen ja viedä sen testausalustalle. Siellä mahdolliset uhkat selviävät ja niihin voidaan puuttua nopeasti.

Isommat yritykset Suomessakin hyödyntävät Security Operations Center (SOC) -palveluita, joissa ulkoinen tietoturvakeskus valvoo yrityksen IT-ympäristöjä, pilvipalveluita sekä verkkoja ja puuttuu poikkeavuuksiin. 

Myös SOCit hyödyntävät tekoälyä, joka osana automaatiota käy läpi ja suodattaa lähestulkoon kaikki tietojärjestelmien ja verkkojen raportoidut tapahtumat. Kyberturvallisuusasiantuntijat ratkovat niitä tapauksia, joissa päätöstä jatkotoimista ei ole voitu tehdä automaattisesti. 

Tekoäly siis toimii useimmiten tietoturva-asiantuntijoiden tehokkaana, alati valppaana apurina. 

Asiantuntijoita tarvitaan edelleen myös määrittelyssä. Esimerkiksi palomuurin toiminnan määrittelyssä asiantuntija osaa säätää tarvittavat asiat, jotta tiedot pysyvät turvassa, mutta liiketoiminta pyörii kitkattomasti. 

Tekoäly tuo helpotusta asiantuntijapulaan hoitamalla tarkkuutta vaativaa könttätyötä. Se hoksaa poikkeamat ja ehtii joko seisauttaa hakkerointiyrityksen alkuunsa tai ainakin hankkia yrityksen asiantuntijoille arvokasta lisäaikaa reagoida hyökkäykseen. Edistyneimmät esimerkit maailmalta kertovat jo tekoälyavusteisista ohjelmista, jotka osaavat tarttua itsenäisesti toimeen ja tehdä fiksuja päätöksiä pysäyttäessään hyökkäystä.

 

Lue lisää tietoturvapalveluistamme ja tutustu maksuttomiin oppaisiimme:
Kerroksia ja läpinäkyvyyttä – tietoturvan uusi muoto
Pienyrityksen tietoturvaopas – varaudu ja vältä uhkat

 

Artikkeli päivitetty 16.6.2022. Alunperin artikkeli on julkaistu 22.1.2021.

Avainsanat:

Digitalisaatio Tekoäly

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
Kalju, parrakas mies istuu podcast-mikrofonin ääressä, ja hänen takanaan on violetti valaistus ja verhot.
10/2026 DNA Yrityksille

Kyberhyökkäyksen suurin lasku voi syntyä liiketoiminnan pysähtymisestä – Kuka korvaa, kun jotain sattuu?

Blogi
DNA:n Business Line Lead Tiina Koskinen hymyilee ja katsoo kameraan.
9/2026 Tiina Koskinen

Puhutaanko teidän johtoryhmässänne tietoturvasta? Näistä syistä se kannattaa

Artikkeli
Kolme henkilöä istuu kokouspöydän ääressä, keskustelee ja hymyilee päivällä pidetyssä kokouksessa valoisien ikkunoiden äärellä.
9/2026 DNA Yrityksille

DNA Cloud LAN takaa lähiverkon turvallisuuden ja toimivuuden

Artikkeli
9/2026 DNA Yrityksille

Asiakkaan tukena joka käänteessä – DNA:laiset syttyvät asiakaskohtaamisista ja kokevat työnsä merkitykselliseksi

Artikkeli
Silmälasipäinen mies istuu työpöydän ääressä, puhuu puhelimeen, edessä on tabletti ja lamppu.
9/2026 DNA Yrityksille

Tietoturvakartoitus paljastaa suomalaisyritysten kompastuskivet

Teknologiatrendit 2026

Vuosi 2026 on käytännönläheisten innovaatioiden, vanhojen toimintamallien uudistamisen sekä inhimillisen kanssakäymisen aikaa. Suurin murros saatetaan kokea ihmisen ja koneen välisen symbioosin saralla, sillä tekoälytyökalujen kehittyessä myös digi-inhimillisen vuorovaikutuksen lait kirjoitetaan uusiksi – kuljettaen ihmiskuntaa kohti uuden älyn aikakautta.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.