Näin pääset irti digiaddiktiosta

Personal trainer ja nettivalmennusten edelläkävijä Tomi Kokko teki täysremontin tavassaan käyttää digitaalisia laitteita ja sovelluksia.

Kun liiketoiminta perustuu asiakasvuorovaikutukseen somessa, ruutuaika ryöpsähtää helposti valtavaksi. Vuosi sitten liikunta-alan nettivalmennuksia järjestävä Tomi Kokko huomasi olevansa jatkuvasti reaktiivisessa moodissa, valmiina vastaamaan somen ja sähköpostin loppumattomaan vaatimusvirtaan.

”Toistuvat keskeytykset johtivat siihen, etten aina saanut hoidettua päivälle asettamiani työtavoitteita. Oli pakko löytää uusi työskentelytapa.”

Katso videolta Tomi Kokon haastattelu. (Artikkeli jatkuu videon alla)

Kokko ryhtyi etsimään tietoa siitä, miten muut kiireiset yrittäjät maailmalla olivat ratkaisseet ongelman, ja kehitti sen pohjalta uuden rytmin arkipäiväänsä. Suurimmat muutokset hän teki aamu- ja iltarutiineihin. Enää päivä ei käynnisty some-notifikaatioiden läpikäymisellä jo sängystä käsin. Sen sijaan älypuhelin on lentokonetilassa aamun ensimmäiset pari tuntia.

”Pyhitän tuon ajan treenille, meditoimiselle ja rauhalliselle kahvihetkelle. Kun työpäivä lähtee käyntiin, olen täysin valmis ottamaan vastaan, mitä päivä tuo mukanaan.”

Työpäivän aikana Kokko ei vilkuile sähköposteja alvariinsa, vaan varaa päivästä kaksi hetkeä meiliboksin läpikäyntiin. Tämä edellyttää sähköpostiohjelman ilmoitustoiminnon kiinni laittamista – ja itsekuria.

Digipaasto toistuu myös illalla: kaksi tuntia ennen nukkumaanmenoa Kokon puhelin sulkeutuu ja huomio on lataavissa asioissa, kuten ihmissuhteissa ja harrastuksissa.

Kun palautumiselle on riittävästi tilaa arjessa, työskentelylle jäävä aika on fokusoitunutta, luovaa ja tehokasta. Digitottumusten muutoksella on ollut erittäin positiivinen vaikutus myös Kokon elämänlaatuun.

”Merkittävintä on, että tunnen nyt itse hallitsevani ajankäyttöni. Voin keskittyä merkitykselliseen tekemiseen sen sijaan, että vain reagoisin erilaisiin ärsykkeisiin.”

Uusi toimintatapa voi kuulostaa vaativalta noudattaa, mutta siinä on Kokon mukaan helppo pysyä kun huomaa muutoksen työtehossaan. Jos kynnys tuntuu mahdottoman korkealta, voi sopia itsensä kanssa kahden viikon kokeilujaksosta, jonka ajaksi sitoutuu hallitsemaan omaa digikulutustaan sen sijaan, että se hallitsisi arkea.

Avainsanat:

Vinkit Muuttuva työ

Lue lisää uudesta työstä

8/2022 DNA Business

Toimiva palaveri ei ole osallistujan paikasta kiinni – vinkit hybridityöskentelyyn

Koronapandemian aikana totuimme etätyöhön, ja vaikka se alussa oli monella tavalla hankalaa, toimivat käytänteet ja yhteiset säännöt löytyivät nopeasti.
8/2022 Lasse Salonen

Mitä yhteistä on kajakkipyörähdyksellä ja tietoturvalla? Toisto, toisto ja toisto

Etukäteen pahimman pelkääminen ei auta – oli kyse sitten kyberturvallisuudesta tai kaatumisesta kylmässä ja myrskyisessä vedessä.
7/2022 DNA Business

Datan käyttö räjähdysmäisessä kasvussa – näin se tulee muuttamaan arkeamme

Kestävä kehitys on yhä suuremmassa roolissa, kun ICT-yhtiöt rakentavat ekosysteemejään ja kehittävät huomisen teknologiaa.
7/2022 DNA Business

Vikasietoisuutta vai joustavuutta tien päälle? Tehokkailla yritysratkaisuilla yhteydet toimivat siellä missä sinäkin

Vikasietoisuutta vai joustavuutta? Kolme yritysliittymää vertailussa: räätälöi omannäköisesi sopimus.

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.