Porokello-palvelun ansiosta porokolareiden määrä on laskenut merkittävästi

Mobiilisovellukset tuovat turvaa matkalla

Kun näin joulun aikaan tulee puhe poroista, monella on varmasti ensimmäisenä mielessä Petteri Punakuono. Sympaattisia ja hyvää mieltä tuovia olentoja nuo porot! Lapissa porot ovat kuitenkin myös merkittävä vaaratekijä, kolareita kun tapahtuu aivan liikaa.

Viime vuonna porokolareiden määrä Tunturi-Lapissa laski merkittävästi. Taustalla on lähistöllä liikkuvista poroista varoittava Porokello-palvelu. Älyliikennettä kehittävän hankkeen tiimoilta syntynyt Porokello toimi aluksi lähinnä navigaattoreissa, kunnes se tämän vuoden syyskuussa sai oman mobiilisovelluksensa.

Kännykät edistävät turvallisuutta ja sujuvuutta yhä useammin eri tavoin. Lappiin autoilevan kännykässä kannattaa olla paitsi sovellus tai useampia ajoreitin, huoltoasemien ja taukopaikkojen valintaan, myös 112-sovellus hätätilanteita varten ja Porokello-sovellus kolaririskin vähentämiseksi.

Sovellusten toimivuuden kannalta on tärkeää voida luottaa siihen, että mobiiliverkko toimii maamme kaikkein pohjoisimmassakin nurkassa ja kännykässä olevat palvelut ovat siten jatkuvasti käytettävissä.

Mobiilisovellusten myötä älypuhelimista ja häiriöttömistä mobiiliverkoista on tullut yhä keskeisempiä turvallisuustekijöitä.

Ulkomaille matkustettaessa kännykässä kulkee kätevästi mukana lukuisia matkan onnistumisen kannalta tärkeitä tietoja ja palveluita. Turvallisuus lisääntyy erittäin sananmukaisesti esimerkiksi tsunami- ja maanjäristysvaroitusten ansiosta. Appien avulla voi myös helposti ilmoittaa olevansa turvassa, mikäli matkakohteessa sattuisi jotakin.

Suoranaisen hengenpelastuksen lisäksi sovellukset sujuvoittavat olemista ja liikkumista. Kännykän avulla on helppo suunnistaa ihan oudoissakin paikoissa, tai vaikka muuttaa matkasuunnitelmaa sujuvasti. Kodin turvajärjestelmän sovelluksesta taas voi halutessaan varmistaa, että kotipuolessa on kaikki hyvin.

Siellä missä on ongelmia ja verkkoa, on myös sovelluksia ongelmien ratkaisemiseksi

Listaa mobiilisovellusten hyödyistä voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään. Pidäthän siis sinäkin huolta siitä, että laitteesi ja liittymäsi ovat ajan tasalla, ja että kaikkien perheenjäsentesi kännyköissä on some-appien ja pelien ohella myös tärkeät turvasovellukset paikallaan ja valmiudessa.

Näillä puheilla haluan toivottaa kaikille rauhallista ja turvallista joulua, missä ikinä sen vietättekin!

 

Lue myös, miten Porokello parantaa liikenneturvallisuutta!

Avainsanat:

Verkko Digitalisaatio

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
6/2026 DNA Yrityksille

Näiden vinkkien avulla palaat kesälomalta työarkeen täynnä virtaa

Artikkeli
AI Finlandin johtaja Karoliina Partanen katsoo suoraan kameraan
6/2026 DNA Yrityksille

Suomesta seuraava tekoälyn edelläkävijä? AI Finlandin johtajan eväät globaaliin kasvuun

Artikkeli
6/2026 DNA Yrityksille

Sinustako promptauksen kuningas tai kuningatar? Vinkit tekoälyn tehokkaaseen käyttöön

Artikkeli
DNA Numerovahti -palvelusta vastaava Business Line Lead Santeri Leeve istuu hymyillen portailla.
6/2026 DNA Yrityksille

Haloo – huijari vai harmiton puhelu? Vältä huijaus- ja massapuhelut Numerovahdin avulla

Artikkeli
Kuvassa on Cuckoon toimitusjohtaja Amel Gaily, jolla on pitkät tummat hiukset, valkoinen pusero, musta liivi ja suuret korvakorut, hymyilee kameralle.
6/2026 DNA Yrityksille

”Kasvu vaatii epäonnistumisten normalisointia” – Suomen kasvuyrityskentän nykytila Amel Gailyn näkökulmasta

Teknologiatrendit 2026

Vuosi 2026 on käytännönläheisten innovaatioiden, vanhojen toimintamallien uudistamisen sekä inhimillisen kanssakäymisen aikaa. Suurin murros saatetaan kokea ihmisen ja koneen välisen symbioosin saralla, sillä tekoälytyökalujen kehittyessä myös digi-inhimillisen vuorovaikutuksen lait kirjoitetaan uusiksi – kuljettaen ihmiskuntaa kohti uuden älyn aikakautta.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.