Blogit

Kuinka paljon aikaa tuhlasit tänään?

Tiesitkö, että työmatkojen pituudet ovat tilastollisesti puolitoistakertaistuneet vuosien 1990 ja 2010 välisenä aikana? Kun tähän lisätään pahenevat ruuhkat ja matkat työpäivien aikana, liikkumiseen käytetty aika kasvaa jatkuvasti.

Samalla työnteon kulttuuri muuttuu ja esimerkiksi hyväksyttävä vastausviive lyhentyy. Vaikkapa yrityksen sisäisten ryhmätyökanavien keskusteluihin on tärkeää pystyä osallistumaan myös tien päältä.

Liikkumisen ja ajankäytön hallinnasta onkin tullut yhä tärkeämpi ja samalla kriittisempi osa tietotyöläisen työpäivää. Tästä kertoo osaltaan se, että Suomen mobiiliverkossa siirrettiin vuonna 2015 peräti 93 % enemmän dataa kuin vuotta aiemmin. Vaikka iso osa liikenteestä on viihdettä, myös työkäytön kasvukäyrä on jyrkkä.

Toisin sanoen, kun ihmiset liikkuvat enemmän, myös tiedon pitää liikkua enemmän.

Yhä harvempi ammatti liittyy tulevaisuudessa tiettyyn paikkaan. Esimerkiksi opettajan työtä on perinteisesti pidetty hyvin paikkasidonnaisena. Kun muuttuvat osaamisvaatimukset, digitalisaatio ja opetustilojen tehokas käyttö ajavat uusien tekniikoiden käyttöön, myös opettajan rooli muuttuu ja monipuolistuu.

Tulevaisuuden opettaja yhdistää työssään tiedon saatavuutta, tavoitettavuutta, monikanavaisuutta ja liikkuvuutta edistäviä teknologioita. Niiden avulla hän luo itselleen työtehtävien ja henkilökohtaisten tarpeiden mukaan joustavan työympäristön, joka samalla edistää tehokkaasti opiskelijoiden oppimista.

Seuraavan sukupolven viestintäratkaisut ovat moduuleja, jotka mukautuvat uuden työn tuomiin uudenlaisiin rooleihin. Perustana ovat riittävän kapasiteetin tarjoavat mobiiliverkot. Mobiiliverkkojen kehitystyön yhteiskunnallisena tavoitteena onkin taata kaikille nopeat ja luetettavat yhteydet, jotka mahdollistavat palveluiden toimivuuden ilman maantieteellisiä rajoitteita.

Kaikkialla toimivat yhteydet takaavat turvallisen, tasa-arvoisen ja kilpailukykyisen mahdollisuuden osallistua yhteiskunnan kehitykseen.

Pilvipalveluina tarjottavat moduulit avaavat organisaatioille mahdollisuuden hyödyntää harvinaistenkin työroolien erikoistarpeita varten suunniteltuja palveluita. Modulaarisia ominaisuuksia voidaan ottaa joustavasti käyttöön kunkin työroolin mukaan, ja hinnoittelu tapahtuu todellisen tarpeen mukaan.

Tulevaisuuden moduulipalveluiden ominaisuudet muodostavat monimuotoisia kokonaispalveluita. Yhteinen hallinta ja tuki mahdollistavat yhtenäisen palvelukokemuksen ja siten joustavan käytettävyyden. Tähän tähdätään mm. sähköisen asioinnin kehittämisellä.

Kun pelaamme digitalisaation pöydälle tuomat uudet korttimme oikein, meillä on aito mahdollisuus lopettaa ruuhkissa kökkiminen ja käyttää aikamme paremmin. Liikutaan silloin kun halutaan, ei enää silloin kun on ”pakko”.
 

Tämä blogikirjoitus on julkaistu Kauppalehdessä 11.5.2016.

Avainsanat:

Digitalisaatio Verkko Liikkuva työ Pilvipalvelut Muuttuva työ

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
10/2024 DNA Yrityksille

Medialukutaidon merkitys kasvaa – Peter Nyman: ”Meidän on oltava jatkuvasti valppaina"

Artikkeli
10/2024 DNA Yrityksille

Aloita yrityksesi siirtymä kvanttisalaukseen jo tänään

Artikkeli
10/2024 DNA Yrityksille

IoT ei toteudu tyhjiössä – kumppanit, teknologia ja käyttötapaus määrittävät lopputuloksen

Artikkeli
9/2024 DNA Yrityksille

IT-ratkaisujen keskittäminen on strateginen valinta – tehostaa toimintaa ja vapauttaa aikaa lisäarvon tuottamiseen

Miltä näyttää teknologian vuosi 2024?

Uljaan uuden huomisen onnennumero on 14 – nimittäin niin monta nousevaa teknologiatrendiä esitellään DNA:n vuoden 2024 teknologiatrendiraportissa! Lue valppaasti, sillä monet näistä trendeistä tulevat jättämään jälkensä historiaan.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.