On kovin inhimillistä ajatella, että kiireinen on yhtä kuin tärkeä. Kuvitellaan, että täysi kalenteri, päällekkäiset varaukset ja monen asian yhtäaikainen tekeminen ovat merkkejä tehokkuudesta.
Todellisuudessa kiire rajoittaa luovuutta ja johtaa mekaaniseen suorittamiseen. Siksi monissa yrityksissä on tietoisesti pyritty kehittämään työnteon malleja, joissa annetaan aikaa ajattelulle. Esimerkiksi Google tarjoaa henkilöstölleen mindfulness-kursseja.
Kiirettä hillitsevän ajattelun lähtökohta on, että kiire on mielentila, jota voidaan muuttaa.
Mindfulnessin avulla pyritään lisäämään stressinsietoa ja parantamaan keskittymiskykyä. Samalla kehitetään tunneälyä, joka auttaa työntekijöitä ymmärtämään paremmin toistensa toimintatapoja.
Pohdiskelin kiirettä joulun välipäivinä, kun tein työtä osin kotona ja osin toimistolla, uuden työn mallien mukaan. Tunnelmallisen joulun jälkeen tunsin itseni poikkeuksellisen levänneeksi: tartuin innolla niihinkin asioihin, jotka olivat selvästi epämukavuusalueen puolella.
Suunnittelin ajankäyttöni jo etukäteen niin, että osa päivistä oli kokonaan vapaita palavereista. Sen sijaan, että olisin keskittynyt sumplimaan päällekkäisiä kalenterivarauksia, valmistauduin kunnolla seuraaviin palavereihin. Monen yhtäaikaisen asian sijasta käytin enemmän aikaa yhteen asiaan.
Lopputulos? Sain asioita valmiiksi nopeammin ja laadukkaammin.
Kiireessä jää helposti huomaamatta monia mielenkiintoisia yksityiskohtia. Paradoksi on siinä, että sitä ei kiireessä huomaa. Kello kilahtaa aivoissa vasta, kun on jo tajunnut hidastaa.
Välipäivinä toimistolla oli tavallista hiljaisempaa. Ihmisillä oli enemmän aikaa vaihtaa ajatuksia keskenään. Keskusteluissa tuli esiin uusia puolia työn alla oleviin asioihin, samoin ihmisten osaamisalueisiin ja kiinnostuksen kohteisiin. Huomattiin, miten monia asioita voi järkeistää ja tehdä tehokkaammin.
Välipäiviksi sovitut palaveritkin onnistuivat normaalia paremmin. Ihmiset todella keskittyivät käsiteltävään asiaan. Puheluita ja viestejä tuli tavallista vähemmän, mikä osaltaan paransi keskittymistä.
Ihmisen aivot on rakennettu siten, että ne havaitsevat uudet ärsykkeet, koska ne voivat olla uhkia. Kun haluaa keskittyä, ärsykkeet on osattava sulkea pois.
Kun on enemmän aikaa keskittyä, havaitsee helpommin myös sen, millä tavoin erilaiset asiat linkittyvät toisiinsa. Tämän kokemuksen jälkeen on helppo uskoa, että multitasking, moniajo, jota yleisesti pidetään arvostettavana kykynä, itse asiassa vahingoittaa aivoja.
Teknologia mahdollistaa tänä päivänä todella hyvin ajasta ja paikasta riippumattoman työn. Ihmiset osallistuivat palavereihin kuka mistäkin videoneuvottelujen avulla. Työn tekemisen tavat ovat yhä enemmän itsestä kiinni. Tässäpä haaste: jatkaako moniajoa vai kokeillako aitoa keskittymistä?
Minun valintani mielentilaksi on kiireettömyys. Oletko mukana?
