Firma kasvaa, riittääkö kaista ja pitääkö palomuuri?

Firma kasvaa, riittääkö kaista ja pitääkö palomuuri?

Nimi paperiin ja kättä päälle - täältä tulee uusi työntekijä taloon! Kädenpuristuksen jälkeen toimiston uusi vahvistus jo kaipaakin kouraansa työpuhelinta ja läppäriä, jotta pääsee heti hommiin. Mitä muita digisäätöjä uusi työntekijä tuo tullessaan?

Pienen yrityksen ensimmäinen ja toinenkin työntekijä pärjäävät jo pitkälle, kun saavat puhelimen, liittymän ja läppärin. Työn luonteesta riippuen uusi tulokas saattaa kaivata vielä liikkuvan nettiliittymän, jonka avulla työnteko sujuu jouhevasti ja tietoturvallisesti myös tien päällä.

Huolehdi, että verkko toimii ja kaistaa riittää

Jos yrityksesi on jo sen verran vakiintunut, että sillä on oma toimisto, kannattaa väen lisääntyessä tarkastaa kiinteän yritysverkon teho. Riittääkö alun perin toimistolle hankitun verkon vauhti ja kapasiteetti, kun käyttäjiä on aiempaa enemmän?

Yritysverkon nopeus ja langattoman verkon tukiasemien riittävyys on hyvä tarkistaa aina muutaman uuden työntekijän välein.

Pidä huolta verkon toimintavarmuudesta jo alkuvaiheesta lähtien. Pienikin yritys voi varmistaa toimistonsa yhteydet esimerkiksi ratkaisulla, jossa kiinteää verkkoa tuetaan langattomalla verkolla.

Älä tingi tietoturvasta

Mitä enemmän ihmisiä firmassa työskentelee, sitä useampia vaaran paikkoja tietovuodoille löytyy. Jokainen lukitsematon puhelin, junassa kailotettu puhelu tai epämääräinen sovelluslataus voi johtaa siihen, että bisneskriittinen tieto joutuu vääriin käsiin.

Henkilöstön napakan perehdyttämisen lisäksi mobiililaitteita voi suojata tietoturvaohjelmistoilla, yritysturva- tai pääsynhallintaratkaisuilla. Laitehallinnan avulla voidaan puolestaan etänä poistaa tiedot kadonneesta puhelimesta ja palauttaa takaisin uuteen laitteeseen.

Lue lisää maksuttomasta kasvuoppaastamme

Oppaassa käydään lävitse, mitä mikäkin kasvun vaihe tarkoittaa verkkoyhteyksien, mobiilityökalujen ja toimitilojen digivalmiuden kannalta. Lisäksi Newcon Teemu Polo, Fibanin Reidar Wasenius ja Kasvuryhmän Johanna Farin tarjoavat ajattelun evästä kasvua tavoitteleville yrityksille pienimmästä suurimpaan.

Lataa opas

Avainsanat:

Verkko Tietoturva

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
Värikäs DNA-myymälä, jossa on kirkkaan vaaleanpunaiset opasteet, puhelinnäytöt ja digitaalinen näyttö, jossa näkyy mobiilisovelluksen mainos.
6/2026 DNA Yrityksille

”Haluamme poistaa yrittäjiltä päänsärkyä” – Yritystarjooma saatavilla nyt kaikissa DNA Kaupoissa

Artikkeli
Huiviin ja tummaan takkiin pukeutunut mies istuu hymyillen penkillä mustan seinän edessä, jossa on ruskea kyltti.
6/2026 DNA Yrityksille

Idea saaristohotellista syntyi jylhien kalliomaisemien äärellä – The Barö rakentaa kasvuaan Google Workspacen avulla

Artikkeli
Kluuvi Groupin Teemu Korpela istuu kahvilan pöydässä mukulakivisen kadun vieressä.
6/2026 DNA Yrityksille

Kluuvi Group luo IT-alan kasvuyrityksiä – Google Workspace helpottaa yritysperheen yhteistyötä

Artikkeli
Kennel Sandicon yrittäjä Salla Vuokila hymyilee trimmatessaan pientä koiraa.
6/2026 DNA Yrityksille

Koiraharrastuksesta yrittäjyydeksi – Kennel Sandicon arki rullaa Google Workspacen työkalujen avulla

Artikkeli
DNA:n yritysmyynnin johtaja Johan Flykt, joka vastaa pienistä ja keskisuurista yrityksistä, istuu pinkillä sohvalla, katsoo ylöspäin kameraan ja hymyilee.
5/2026 DNA Yrityksille

Luuletko, ettei yrityksesi kiinnosta kyberrikollisia? Olet todennäköisesti väärässä

Teknologiatrendit 2026

Vuosi 2026 on käytännönläheisten innovaatioiden, vanhojen toimintamallien uudistamisen sekä inhimillisen kanssakäymisen aikaa. Suurin murros saatetaan kokea ihmisen ja koneen välisen symbioosin saralla, sillä tekoälytyökalujen kehittyessä myös digi-inhimillisen vuorovaikutuksen lait kirjoitetaan uusiksi – kuljettaen ihmiskuntaa kohti uuden älyn aikakautta.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.