Blogit

Suoratoistopalvelut syrjäyttämässä tavallisen televisionkatselun?

Monen suomalaisen olohuone rakentuu hyvin usein television ympärille. Televisionkatseluvaihtoehdot ovat kuitenkin muuttuneet huimasti viimeisen vuosikymmenen aikana, kun erilaiset suoratoistopalvelut ovat alkaneet nostamaan päätään. Tavallisten lähetysaikojen ja television oman tarjonnan lisäksi ihmiset kaipaavat yhä enemmän juuri omiin mieltymyksiin sopivaa ja laajempaa katselutarjontaa – silloin kuin itselle sopii.

Suomalaiset katsovat tv-viihteensä yhä useammin maksullisista suoratoistopalveluista

Kasvava kehitys suoratoistopalvelurintamalla ilmeni myös DNA:n vuosittain teettämästä Digitaaliset elämäntavat -tutkimuksesta, jossa vastaajilta kysyttiin muun muassa heidän katselumieltymyksistään. Tutkimuksesta ilmeni, että jopa 51 prosenttia suomalaisista kuluttaa tv-viihdettä maksullisten suoratoistopalveluiden kautta.  

DNA:n digitutkimuksesta on nähtävissä erityisesti tv-sisältöjen kohdalla, kuinka sisältöjä kulutetaan entistä enemmän, mutta toisaalta sirpalemaisesti eri palveluiden välillä. Moni vastaaja käyttääkin erilaisia suoratoistopalveluja ja tavallisia televisiokanavia päällekkäin. 

Aikaisemmat tutkimuksemme ovat osoittaneet, että kolme neljästä suomalaisesta haluaa katsella tv-sisältöjä niiden esitysajasta riippumatta ja lähes yhtä moni pitää tärkeänä, että kaikki itselle tärkeät sisällöt löytyvät helposti samasta paikasta.

Tiesitkö, että:

Vaikka suoratoistopalvelut ovatkin tuoneet helppouden mukanaan, niin usein kaikkien itselle toivottujen palveluiden käyttö yhden laitteen kautta ei ole mahdollista. Usein, esimerkiksi älytelevisioiden sovellusvalikoima voi olla kiinteä. DNA TV Hubi -palvelu perustuu avoimeen alustaan, joka kokoaa tv-kanavat, erilaiset suoratoistopalvelut ja maksulliset kanavapaketit yhteen paikkaan. Hubi-laitteen yli 7000 sovelluksen valikoimasta voi koota itselleen mieluisimmat palvelut lataamalla ne Google Play -kaupasta. Lisää DNA TV Hubi-palvelusta

Netflix, Paramount+, Disney+, HBO Nordic, –  suoratoistopalveluiden lista on loputon. Palveluntarjoajien lisääntyminen on hyvä juttu myös asiakkaalle, sillä kilpailu pakottaa suoratoistopalveluntarjoajat tarjoamaan yhä laadukkaampaa ja monipuolisempaa sisältöä asiakkaille. 

Uusimpana Suomeen rantautuneena suoratoistopalveluntarjoajana on Paramount+. Paramount Picturesin oma suoratoistopalvelu tarjoaa yhden maailman suurimman elokuvatuotantoyhtiön omia huippuelokuvia ja -sarjoja. Paramount+-sovelluksen saa ladattua Google Play Kaupasta DNA TV Hubi -palvelulle. 


 

Avainsanat:

Viihdettä ja penkkiurheilua Lapsiperheen arkea

Tuoreimmat artikkelit ja blogit

3/2024

Älä menetä rahojasi pankkitunnushuijauksessa – tunnistaudu mobiilivarmenteella

Blogi
2/2024 Mikko Valtonen

Näin lomailet huoletta - 10 vinkkiä huolettomaan ulkomaanreissuun

Blogi
1/2024 Jussi Tolvanen

Älylaitteet opettavat, mutta myös tuovat haasteita oppimiseen

1/2024 Artikkelien toimitus

Näin saat puhelimen kestämään paremmin pakkasta – 5 niksiä