Blogit

Marjaanan yllättävä viesti havahdutti – eihän tämä kansanperinne vain ole katoamassa?

Sain yllättäen sähköpostiini huolestuneen viestin Marjaanalta Lahdesta. Hänen luvallaan tässä suora kopio hänen viestistään: "Jo nyt on markkinat, että myös iäkkäämmät ystävänikin ovat puhelimessa puhumisen sijaan alkaneet lähetellä vain WhatsApp-viestejä. Nyt korona-aikaan, jos koskaan olisi tärkeää PUHUA ihmisten kanssa edes puhelimessa, kun ei nokikkain voi."

Hänellä oli myös hieno ajatus, kuinka voisimme puhelinyhtiönä kannustaa ihmisiä osaltamme tähän, ja minä tartun nyt tuumasta toimeen. Mediahan on viime vuosina uutisoinut puhelimessa puhumisen vähentyneen reilusti, kun tavan ovat korvanneet erilaiset teksti- ja ääniviestit sekä kuvat.

Samaan aikaan mobiilidatan käyttö on kasvanut räjähdysmäisesti ja itse asiassa DNA:n asiakkaat käyttävät eniten mobiilidataa koko maailmassa. Yhteyksiä siis toki edelleen pidetään, mutta eri tavoin. Mutta olisiko entisajan puhelumaratonit jälleen syytä kaivaa esiin naftaliinista?

Muistan lapsuudenystävieni numeroista vielä suurimman osan, niin usein tuli soiteltua esimerkiksi Nooralle numeroon 461322 tai Tuijalle numeroon 461786. Soittelimme myös erilaisiin yleisiin keskustelupalveluihin ja ajan henkeen suuret määrät pilapuheluita puhelinluettelosta hassuja nimiä etsien tai summanmutikassa eri numeroihin kysyen vaikka, että onko Matti kotona.

Moni saattaa ajatella, että nyt on teleoperaattorinaisella ketunhäntä kainalossa. Suurin osa asiakkaidemme liittymistä on kuitenkin pakettiliittymiä.

Moni saattaa heti ajatella, että nyt on teleoperaattorinaisella ketunhäntä kainalossa ja euronkuvat silmissä. Suurin osa asiakkaidemme liittymistä on kuitenkin pakettiliittymiä, eli niihin kuuluu rajaton määrä puhetta ja dataa – eli rahasta tässä ei ole kyse.

Jotenkin tuo Marjaanan viesti minut herätti, kun mietin omaakin käytöstäni. Äitini vielä eläessä meillä oli ihana tapa soitella joka päivä lähtiessäni ajamaan töistä ja kuulen vieläkin päässäni, kuinka hän aina vastasi "hei kulta". Sen sijaan nykyisin tulee aika harvoin soiteltua kenellekään vapaa-ajalla. Ja nyt kun mietin, niin tulin tosi iloiseksi, kun tuo samainen jo yllä mainittu Tuija soitteli minulle pari päivää sitten kuulumisia kysellen.

Näin joulun aikaan olemme DNA:lla tukemassa vanhusten yksinäisyyden ehkäisyä yhteistyössä HelsinkiMission kanssa. Yksi keskeisimpiä keinoja siihen on luonnollisesti se, että olemme yhteydessä läheisiimme. Yksi loistava keino tähän on soittaminen, varsinkin nyt, kun emme voi olla ikääntyvien läheistemme arjessa samalla tavalla fyysisesti läsnä.

Kun mainitsin eräälle työkaverilleni Marjaanan viestistä, hän kertoi, kuinka paljon myös hänen mumminsa puhuu soittamisen puolesta. Jopa niin että hänellä on seinällä vanha sanomalehdestä leikattu mainos, jossa lukee ”Nyt soitetaan mummille!”. Ihan paras viesti, ollaan yhteydessä toisiimme.

Lämmintä joulun aikaa kaikille.

Vilhelmiina

Avainsanat:

Vastuullisuutta ja huolenpitoa Teknologiaa ja tekoälyä

Tuoreimmat artikkelit ja blogit

4/2024 Artikkelien toimitus

Kyllä, sinua voidaan salakatsella läppärisi kamerasta – tarkista nämä 5 yleistä tietoturvaväitettä!

3/2024

Älä menetä rahojasi pankkitunnushuijauksessa – tunnistaudu mobiilivarmenteella

Blogi
2/2024 Mikko Valtonen

Näin lomailet huoletta - 10 vinkkiä huolettomaan ulkomaanreissuun

Blogi
1/2024 Jussi Tolvanen

Älylaitteet opettavat, mutta myös tuovat haasteita oppimiseen