Blogit

Yleisimmät asiat, jotka aiheuttavat asiakkaillemme haasteita? DNA:n asennusmestari kertoo

DNA:lla on käytössä Asennusmestari-palvelu. Palvelun avulla asiakas voi tilata kotiinsa asentajat, jotka toimittavat ja asentavat asiakkaan valitsemat palvelut hänelle. Millaisissa tilanteissa Asennusmestari-palvelua sitten kaivataan eniten?

Asennusmestarimme Hannu Helminen on viihtynyt työtehtävässään jo 14 vuotta ja toteaa asiakkaiden ilahduttamisen olevan parasta työssään. Helminen kertoo palvelun tuoman helppouden usein ilahduttavan asiakkaita, ja Asennusmestari-palvelu toimiikin avaimet käteen -palveluna.

”Teknologia ja laitteet kehittyvät tänä päivänä nopeaa vauhtia. Ei ole mikään ihme, jos joku kaipaa asennuksen kanssa apua tai haluaa vain, että ammattilainen hoitaa kaiken alusta loppuun ilman, että tähän tarvitsee itse käyttää aikaa”, Helminen toteaa.  

Nämä asiat aiheuttavat eniten käyntejä 

Helminen kertoo, että suurin osa asennuskäynneistä liittyy hyvin arkisin tilanteisiin, kuten esimerkiksi DNA Hubi -palvelun ja langattoman WiFi-verkon asennuksiin.

”Joskus asunnon rakenne saattaa olla sellainen, ettei langaton verkko kanna riittävän hyvin kaikkialle asuntoon ja tilanteeseen kaivataan parannusta. DNA Hubin asentaminen saatetaan myös joskus kokea haasteelliseksi, palvelun ollessa hyvin laaja kokonaisuus. Asennusmestari-palvelua hyödyntävät asiakkaat haluavat siis mieluummin varmistaa, että arkiset asiat toimivat moitteetta”, Helminen kertoo.

Mitä Asennusmestari-palvelu sisältää? Esimerkkinä DNA Netin ja DNA Hubin käyttöönottotilanne:
 

  • Tilattujen laitteiden toimitus perille (asentaja tuo laitteet mukanaan)
  • Modeemin ja/tai 4G sekä 5G-reitittimen sijoittelu parhaan yhteyden ja kattavan WiFi-verkon saavuttamiseksi
  • Netin, WiFi-verkon ja DNA Hubi -laitteen käyttöönotto ja opastus
  • Yleisimpien nettiin yhteydessä olevien päätelaitteiden liittäminen WiFi-verkkoon (esim. puhelin ja läppäri)
  • DNA Hubi -laitteen ja Google Play -sovelluskaupan käyttöönotto sekä yhden sovelluksen lataaminen DNA TV Hubille Android-sovellusvalikosta (esim. Ruutu tai mtv)
  • Vanhojen laajakaista- tai digiboksilaitteiden irrotus ja kierrätys (erikseen sovittaessa)
  • Netin toimivuuden tarkastaminen ja nopeuden mittaaminen, tarvittaessa 5G-antenni- ja/tai Mesh WiFi-laitteiden esittely, testaus, myynti ja asennus
  • Lisälaitteiden mahdollinen käyttöönotto 

 Palvelun voi näin ollen hyvin tilata myös esimerkiksi jollekin läheiselle, joka kaipaisi asiantuntijan apua laitteiden asentamisessa. Helminen suosittelee palvelua tämän helppouden takia ja toteaa puoliksi vitsaillen, ettei kenenkään kannattaisi menettää yöuniaan tällaisten asioiden takia. 

”Asioita ei kannata jäädä murehtimaan yksin ja suosittelenkin lämpimästi palvelua, jos tekniikka aiheuttaa painajaisia. Asennusmestari-palvelulla voi varmistaa, että kaikki hoidetaan laadukkaasti kerralla kuntoon, jonka lisäksi autamme mielellämme asiakkaita myös laitteiden käyttöönotossa” Helminen toteaa kannustaen. 

Haluaisitko varata DNA Asennusmestari -käynnin? Voit varmistaa DNA:n nettisivuilta, että palvelu on käytössä alueellasi ja varata ajan soittamalla maksuttomaan numeroon 0800 304 010 (avoinna arkisin 8-18 ja lauantaisin 9-16.30)
 

Avainsanat:

Muita aiheita Viihdettä ja penkkiurheilua Teknologiaa ja tekoälyä

Tuoreimmat artikkelit ja blogit

4/2024 Artikkelien toimitus

Kyllä, sinua voidaan salakatsella läppärisi kamerasta – tarkista nämä 5 yleistä tietoturvaväitettä!

3/2024

Älä menetä rahojasi pankkitunnushuijauksessa – tunnistaudu mobiilivarmenteella

Blogi
2/2024 Mikko Valtonen

Näin lomailet huoletta - 10 vinkkiä huolettomaan ulkomaanreissuun

Blogi
1/2024 Jussi Tolvanen

Älylaitteet opettavat, mutta myös tuovat haasteita oppimiseen