Sovelluksilla tähtitaivas tutuksi

 

Pimenevässä syysillassa riittää näkemistä kun suuntaa katseen ylöspäin. Lähdimme tähtiretkelle ja otimme mukaan älypuhelimen sekä joukon sopivia sovelluksia. Oikeilla apuvälineillä tähtien tarkkailusta tulee heti helpompaa ja hauskempaa.

Taivaankannen salojen selvittämiseen sopivia sovelluksia ovat esimerkiksi SkymapNight Sky ja SkyVille. Kaikissa on sama perusajatus: sovellus muodostaa näytölle ajantasaisen tähtikartan, jota on helppo verrata kulloiseenkin taivaannäkymään. Tähtien lisäksi sovellukset helpottavat niin planeettojen kuin tähtikuvioidenkin tunnistamista, ja niiden kautta saa lisätietoa kohteista.

Tähtitaivas muuttuu jatkuvasti. Hetkellisempien taivaankohteiden tavoittamisessa auttaa Ursan Taivaanvahti-palvelu. Harrastajat kirjaavat sen kautta havaintojaan ja jakavat niitä muiden taivaankatselijoiden kesken. Taivaanvahdin avulla tiedät aina, mitä taivaalla kulloinkin tapahtuu, ja osaat olla oikeaan aikaan todistamassa taivaanilmiöitä kuten revontulia ja tulipalloja. Palvelusta löytyy hieman erilaisia sovelluksia eri käyttöjärjestelmille, ja sitä voi käyttää myös selaimen kautta.

Kun seuraavan kerran kuljetkin pilvettömän yötaivaan alla, pysähdy hetkeksi katsomaan tähtiin. Saatat löytää Otavan lisäksi uuden harrastuksen.
 

Lataa Skymap: Windows Phonelle

Lataa Night Sky: iOS:lle

Lataa Night Sky Lite: Androidille

Lataa SkyView: iOS:lleAndroidille

Lataa Taivaanvahti: Androidille

Avainsanat:

viihde sovellukset Viihde & urheilu