Blogit

Miten pienentää taloyhtiön kaukolämmön perusmaksua?

Lienee itsestään selvää, että kaukolämpölasku pienenee, kun taloyhtiö vähentää kaukolämmön kulutusta. Lasku ei usein kuitenkaan pienene aivan vähentyneen kulutuksen suhteessa. Tämä ero selittyy kaukolämpölaskun perusmaksuosuudella. Kaukolämpölaskun muodostavat nimittäin sen muuttuva osa eli kulutukseen perustuva energiamaksu ja kuukausittainen kiinteä perusmaksu. Jälkimmäisen osuuteen vaikuttavat toiset tekijät kuin pelkkä energiankulutus. Niistä keskeisimmät ovat kulutuspiikkien tasoittaminen ja jäähtymän parantaminen.

Kulutuspiikkien tasoittaminen pienentää perusmaksua

Kaukolämmön kulutuspiikeillä tarkoitetaan hetkiä, jotka poikkeavat tasaisesta lämmönkulutuksesta. Tyypillinen hetki voi olla talviaamuna, kun monet asukkaat tarvitsevat yhtä aikaa lämmintä suihkuvettä ja samaan aikaan lämmityspattereissakin kiertää kuuma vesi. Energiaa kuluu siten yhtä aikaa paljon sekä veden että huoneiden lämmittämiseen.

Energiayhtiöt määrittelevät kaukolämmön perusmaksun (tunnetaan myös nimellä tehomaksu tai vesivirtamaksu) sen perusteella, miten paljon kovimman kulutuksen hetkellä joudutaan varaamaan lämmityskapasiteettia kyseisen taloyhtiön tarpeisiin. Energiayhtiöiden infrastruktuuri ja voimalat pitää suunnitella niin, että ne kestävät tämän suurimman mahdollisen käytön.

Taloyhtiöille kaukolämmön sopimusmalli tarjoaa samalla mahdollisuuden säästää. Jos taloyhtiö onnistuu tasoittamaan kulutushuippuja, energiayhtiö voi pienentää koko vuoden ajan veloitettavia perusmaksuosuuksia. Taloyhtiön ei siis oikeastaan edes tarvitse laskea energiakulutusta, kunhan se käyttää energiaa tasaisemmin piikkejä vältellen. Kun tasaisempi kulutus voidaan todentaa kulutustiedoista, taloyhtiöllä on perusteet esittää perusmaksun pienennystä kaukolämpöyhtiölle. Tasaisen kulutuksen voi saavuttaa tunnistamalla lämpimän veden kulutuksen huippukohdat ja pienentämällä tuolloin toviksi huoneiden lämmitystä.

Älykäs palvelu kuten DNA:n Wattinen auttaa ennakoimaan näitä kulutuspiikkejä. Kun kiinteistön päävesimittarista tunnistetaan veden kulutuksen huiput, voidaan myös ennakoida kokonaisenergiatarpeen piikit. Kun tiettynä aikana tarvitaan paljon kaukolämpöä veden lämmittämiseen, silloin kiinteistön huoneiden lämmitystä kannattaa hienosäätää hetkellisesti pienemmälle. Lämmityspattereiden toimintaa voidaan Wattisen avulla aikatauluttaa ja ohjata automaattisesti.

Niin hurjalta kuin se ehkä kuulostaakin, lämmityksen eriaikaistaminen tarkoittaa sitä, että joistakin huoneista voidaan hetkellisesti kytkeä lämmitys jopa kokonaan pois päältä. Tämä ei kuitenkaan tapahdu sattumanvaraisesti, vaan tilat valikoidaan mittausdatan perusteella. Esimerkiksi paksut kivilattiat ja -katot varaavat hyvin lämpöä. Tällöin näistä asuintiloista voidaan napata patterit pois päältä pariksikin tunniksi ilman, että asukkaat huomaavat mitään. Espoolaisessa kerrostalossa lämpötilan laskuksi huoneissa mitattiin mitättömät 0,25 astetta, kun lämmitystä pienennettiin väliaikaisesti vedenkulutuksen huippuhetkille. Huonommin lämpöä varaavissa kiinteistöissä lämmöt voidaan ottaa hetkeksi pois esimerkiksi yleisistä tiloista tai rappukäytävästä.

Riittävän suuri jäähtymä tuo säästöjä ja mahdollistaa huonekohtaisen lämmönsäädön

Toinen mahdollisuus kaukolämmön perusmaksun pienentämiseen liittyy jäähtymään. Kaukolämpövesi saapuu kiinteistöön energialaitokselta ja lämpöä luovutettuaan se palaa sinne takaisin jäähtyneenä uudelleen lämmitettäväksi. Jäähtymällä tarkoitetaan tätä kaukolämmön meno- ja paluuveden välistä lämpötilaeroa.

Mitä paremmin taloyhtiön laitteet jäähdyttävät kaukolämpövettä kuluttamalla lämmitysenergiaa, sitä pienemmästä vesimäärästä saadaan irti sama lämmitysteho. Siksi tehokkaasti toimiva laitteisto säästää taloyhtiölle rahaa. Kun jäähtymää saadaan parannettua, kaukolämpöveden virtaus pienenee, koska jo pienemmästäkin vesimäärästä saadaan tarvittava lämmitysteho kiinteistölle. Silloin taloyhtiö voi neuvotella energiayhtiön kanssa perusmaksunsa pienentämisestä.

Harmillisen usein kiinteistön lämmityksen säätökäyrä on asetettu liian alhaiseksi sille, että kaukolämpöveden virtaama voitaisiin pitää tarpeeksi pienenä ja saavutettaisiin optimaalinen jäähtymä. Taloyhtiön kannattaakin huolehtia säätökäyrän asettamisesta oikealle tasolle. Jos säätökäyrä on asetettu liian matalaksi, yksittäisen huoneen lämmitystä ei voida lisätä huoneen patteriventtiilin esisäätöarvoa kasvattamalla, vaan joudutaan muuttamaan koko kiinteistön säätökäyrää vain tämän yhden huoneen takia. Silloin muissa huoneissa ja asunnoissa lämpö nousee liikaa. Tyypillisesti liikalämpö tuuletetaan sitten ulos ja taloyhtiö maksaa suotta energiahukasta.

Wattisen palveluun liittyvässä alkukartoituksessa arvioidaan myös säätökäyrän oikeaa tasoa, joten  asiantuntijamme avustuksella jäähtymän optimointikin sujuu helpommin. Kun sekä jäähtymä että kulutuspiikkien tasoittaminen on saatu kuntoon, on taloyhtiön lämmityskustannusten hallinta mahdollista.

Haluatko lukea lisää lämmityksestä?

Tilaa maksuton DNA:n Wattisen Lämmityksen ABC -opas.

---

Alkuperäinen juttu julkaistu Wattisen sivuilla.

Avainsanat:

Teknologiaa ja tekoälyä

Tuoreimmat artikkelit ja blogit

9/2024 Artikkelien toimitus

Käytettyjen puhelinten kysyntä on kasvussa, mutta vain murto-osa puhelimista kierrätetään

9/2024 Artikkelien toimitus

Älylaitteiden ja sovellusten voima perustuu yllätyksellisyyteen, mielihyvän tunteeseen ja kohdatuksi tulemisen tarpeeseen

9/2024 Artikkelien toimitus

DNA:n laitetilan uusi jäähdytysratkaisu tuottaa lämpöenergiaa jopa 500 kerrostaloasunnon tarpeisiin

9/2024 Artikkelien toimitus

Eeva Kolu vinkkaa, miten omaa älylaiteaikaa voi helposti karsia