Miksi huippupoliitikko somettaa ruokareseptejä? Tässä syy – ja 6 vinkkiä hyvän henkilöbrändin rakentamiseksi

Mikä yhdistää huippupoliitikkoja ja lyhyttä tarinaa aamupuurosta? DNA:n viestintäpäällikkö Julia Arko jakaa blogissaan vinkkinsä hyvän henkilöbrändin luomiseksi.

Olen aamupuurohifistelijä, joka latoo puuron päälle hedelmien, kookosmaidon, chia-siemenien ja maapähkinävoin lisäksi lähes kilon kardemummaa – olenhan kaikki tai ei mitään -tyyppi ja makeanystävä. Tämä rutiini on tehnyt minusta myös aamuihmisen. Miksikö? Laitan illalla lähes kaiken valmiiksi, joten herättyäni en malta odottaa pääseväni aloittamaan päivää rennosti aamu-lehden, kahvin ja överipuuroni kanssa.

No nyt sinulle herää kysymys, miten tämä liittyy huippupoliitikkoihin tai henkilöbrändiin. Paljonkin.

Jokainen meistä kertoo tarinaa

Kerroin äsken tarinaa aamuistani. Opit minusta, puurontekotavastani ja helpottavista aamurutiineista yhtä sun toista – ehkä samaistuit lukemaasi tai opit uudenlaisia toimintatapoja. Se rakensi samalla henkilöbrändiä minusta. 

Ihmiset ovat aina kertoneet tarinoita. Aikoinaan kerroimme niitä esimerkiksi metsäneläimistä, taruolennoista tai vihollisista. Nykyäänkin tarinat rakentavat kuvaa niin toisista ihmisistä kuin ympäröivästä maailmastamme. Tarinoiden avulla ymmärrämme paremmin esimerkiksi kokonaisuuksia ja syy-seuraussuhteita. Näin ollen asioista voi tulla ymmärryksen kautta merkityksellisempiä. 

Tarinoiden avulla voidaan välittää arvoa, viihdyttää, opettaa, jakaa tietoa, säilyttää kulttuuriperintöä tai esimerkiksi johtaa. 

Miten hyvää (henkilö)brändiä rakennetaan tarinoiden avulla

Ihmiset ovat pohjimmiltaan uteliaita ja meillä on tarve ymmärtää maailmaa. Me siis janoamme tarinoita ja tietoa. Ihmisten tuulee ensin ymmärtää, jonka kautta asian voi kokea merkitykselliseksi. Tämä taas johtaa vahvempaan tunnesiteeseen, ja tunteet vievät ihmisiä eteenpäin. Tarinoiden avulla voi siis rakentaa suhteita ja saada ihmiset välittämään.

Tämän takia myös huippupoliitikon – vaikkapa pääministerin – ja brändien kannattaa kertoa tarinaa. Hyvä ja ymmärrettävä bränditarina jää mieleen muun muassa merkityksellisyyden, samaistuttavuuden ja pitkäjänteisyyden vuoksi. On mahdollista vaikuttaa, mitä ihmiset ajattelevat brändistäsi.

Huippupoliitikon jakaessa kuulumisiaan, tunnelmiaan tai reseptejään sosiaalisessa mediassa hän siis rakentaa valittua henkilöbrändiä. Tavoitteena on luultavasti olla samaistuttavampi ja lämpimämpi, mikä voi muodostaa vastaanottajalle vahvemman tunnesiteen. On hyvä muistaa, että sisältö määrittelee mahdolliset mielikuvat, mutta vastaanottaja luo ne aina itse omista lähtökohdistaan.

Lopuksi vielä muutama niksi (henkilö)bränditarinan rakennukseen:

  • Ole aito
  • Herätä tunteita
  • Älä kopioi muita
  • Ole pitkäjänteinen
  • Opeta ja kerro jotakin uutta
  • Ole samaistuttava

Jos tarinoiden avulla voi esimerkiksi saada ihmiset välittämään asiastasi, niin millainen on sinun (brändi)tarinasi?

Avainsanat:

Töitä ja oppimista Muita aiheita

Kommentit

Ole ensimmäinen, joka kommentoi tätä juttua!

Tuoreimmat artikkelit ja blogit

12/2021 Artikkelien toimitus

Kasvavat datamäärät vievät paljon sähköä – 5G tarjoaa silti myös ratkaisua nousevaan ilmastokuormaan

Vauhdilla kasvavat datamäärät johtavat operaattorien sähkönkulutuksen kasvamiseen. Tilanne tuo operaattorit uuden haasteen äärelle.
12/2021 Artikkelien toimitus

4 vinkkiä ja 5 apuvälinettä puhelimen puhtaanapitoon

Tutkimukset ovat osoittaneet puhelinten olevan oikeita bakteeripesäkkeitä.
12/2021 Helena Vartiainen

Tutut turvallisuusohjeet auttavat välttämään virukset flubotia myöten 

12/2021 Samu Malmelin

Jouluaatto ei ole paras päivä kaikille