Älyvapaapäivä haastaa tekemään älyttömän hyviä juttuja

Älylaitteet ovat muuttaneet elämäämme pysyvästi – ja hyvä niin. Kukaan tuskin kaipaa puhelinkopeista revittyjä karttasivuja, taskunpohjalle rutistuneita muistilappuja tai sitä tunnetta, kun melkein muistaa, mitä aineksia lasagneen pitikään ostaa. Hyvien yhteyksien ansiosta arjesta on tullut paitsi hauskempaa, myös helpompaa.

Mutta vaikka koko suku, ystävät ja maailma on muutaman näppäimen päässä, se ei aina riitä. Joskus kaipaamme vastaukseksi emojin sijaan hersyvää naurua. Kissavideo ei ole sama asia kuin pehmeä turkki käden alla. Eikä miljoonan biisin jukeboksi taskussa vedä vertoja elävälle musiikille.

Olkoon siis 2.10. Älyvapaapäivä. Kytketään äly puhelimesta off ja etsitään aitoja elämyksiä läheltä tai kaukaa. Tavataan ihmisiä, käydään näyttelyissä, sytytetään uudelleen rakkaus lukemiseen, teatteriin tai lautapeleihin. Hapuilevin sormin muistellaan, mihin ne kaikki tunnit musiikkiopistossa kuluivatkaan. Meistä jokainen on tehnyt, haaveillut tai aikonut kaikenlaista. 2. lokakuuta ei ainakaan anneta älylaitteiden tulla väliin.

Samalla päivä on hauska testi. Tiedätkö edes, miten paljon ihan tavallisessa päivässä älylaitetta käytät? Saatat yllättyä, kuinka usein ja missä tilanteissa käsi hamuaa taskunpohjalta löytyvää älytietokonetta.

Vietä kanssamme älyvapaata päivää tosissaan, mutta älä totisesti. Kun vuorokausi vaihtuu, on taas jotain, mistä viestittää ja kertoa tutuille.

Tästä voit lukea vielä lisää älyvapaapäivästä sekä teettämästämme älylaitteiden käyttötutkimuksesta.

Avainsanat:

Muita aiheita

Tuoreimmat artikkelit ja blogit

9/2023 Artikkelien toimitus

Kolme syytä ottaa maksullinen virustorjuntaohjelma  

Miksi maksaa virustorjuntaohjelmasta, kun niitä on maksuttomiakin?
9/2023 Ilkka Tuominen

Asiantuntija varoittaa: Huijaaminen on teollistunut

8/2023 Artikkelien toimitus

Identiteettivaras iskee yllättäen – ovatko tietosi turvassa? 

Identiteettivarkaudet ovat lisääntyneet ja monipuolistuneet huimaa vauhtia, eikä vahinko katso kelloa tai ihmistä.
8/2023 Artikkelien toimitus

Mikä somessa koukuttaa? Lumovoima perustuu ihmisen sosiaalisiin tarpeisiin, joita palvelut tyydyttävät

Oletko pysähtynyt pohtimaan omaa somekäyttöäsi?