Työntekijä hakee vapautta ja itsenäisyyttä – näin varmistat, että työ sujuu ajasta ja paikasta riippumatta

Työelämässä on nähtävissä trendi, jossa työpaikoilta haetaan hyvää henkeä ja positiivista kokemusta. Oikeanlaisen työn lisäksi työpäiväkokemuksen tulee olla mielekäs. Vähempään ei enää haluta tyytyä, ja työntekijät ovat nyt alttiita tekemään isojakin päätöksiä: jopa kaksi kolmasosaa työntekijöistä harkitsee työpaikan vaihtoa. Nyt on hyvä hetki pysähtyä ja miettiä, miten oman työpaikan osaajien viihtyvyys varmistetaan.

Työntekijät arvostavat työssään erityisesti vapautta ja itsenäisyyttä. Viimeistään pandemian aikana opittu vapaus järjestää työnsä mahdollisimman joustavasti on asia, josta ei olla valmiita luopumaan. Työntekijälle on tärkeää päättää, miten hän työnsä järjestää ja missä milloinkin työskentelee. Velvoite työskennellä täysin toimistolta käsin on monelle jopa syy irtisanoutua.

”Kun kilpailu osaajista kiristyy, etätyön tarjoaminen on normi eikä enää erikoisetuus”, sanoo Tarja Wester, DNA:n Offering Manager.

Työvälineet ja yhteydet kuntoon

Työntekijän kannalta olennaisinta on, että työt ja etäpalaverit sujuvat kotona tai liikkeellä yhtä hyvin kuin toimistollakin. Siksi työvälineiden ja yhteyksien on oltava kunnossa. Puhelin ja kannettava tietokone ovat työntekijän luottovälineet, jotka kulkeutuvat kätevästi mukana ja mahdollistavat työnteon sujuvuuden paikasta riippumatta.

”Ajantasaiset ja riittävän tehokkaat laitteet tekevät töiden tekemistä sujuvaa. Kukapa haluaisi käyttää työpäiväänsä hitaasti lataavan läppärin edessä”, Wester toteaa. 

Verkkoyhteyden nopeus on avaintekijä vaikkapa etäpalavereiden onnistumisessa. Liikkuvan laajakaistan avulla nopeat ja tehokkaat 5G- ja 4G-yhteydet kulkevat mukana missä tahansa. 5G-verkko mahdollistaa pätkimättömät etätyöyhteydet. Lisäksi on hyvä tarkastaa, että työtekoon on tarjolla myös monipaikkaista työtä helpottavat ohjelmistot, kuten Teams, sekä lähes jokaisen työntekijän palettiin kuuluvat Office-sovellukset. DNA Call-mobiilisovellus puolestaan helpottaa työnhallinnointia, sillä käyttäjät voivat hallita tavoitettavuuttaan omissa ryhmissään, ohjata puheluita kätevästi matkapuhelimella, määrittää omia tilatietojaan sekä yhdistää henkilökohtaiseen numeroon tai vastausryhmään saapuvat puhelut eteenpäin.

Vahva tietoturva antaa suojaa

Hybridityöskentelyssä työpiste vaihtelee: välillä ollaan kotona, toisinaan toimistolla tai esimerkiksi asiakkaan tiloissa.

Tietoturvariskit kasvavat, jos yrityksessä ei voida taata, että etäkäyttäjät käyttävät yrityksen palveluita turvallisella yhteydellä. Hakkeri saattaa nähdä pienet yritykset houkuttelevina kohteina, sillä niissä tietoturva on usein ammattilaisen sijaan yrittäjän itsensä kontolla.

”Verkko, jota käytetään, voi vaihdella samankin päivän aikana monta kertaa. Suojatulla VPN-etäyhteydellä käyttäjille voidaan tarjota tietoturvalliset yhteydet sisäverkon tietoihin ja palveluihin”, Wester neuvoo.

Kaikissa yrityksissä VPN-yhteyksiä ei kuitenkaan välttämättä ole mitoitettu riittävän suurelle joukolle. Myös palomuurin kapasiteetti voi olla syytä tarkistaa. Oikein mitoitetut palvelut huolehtivat siitä, ettei tietoturva muodostu pullonkaulaksi. Lisäksi on hyvä käyttää virustorjuntaa, joka suojaa päätelaitteet haittaohjelmilta.

Myös vääriin käsiin joutuneet käyttäjätunnukset ovat yleinen tietoturvariski. Vahva eli kaksivaiheinen tunnistautuminen varmistaa, että vain oikeat käyttäjät pääsevät kirjautumaan yrityksen tietojärjestelmiin. Näin tietomurtojen riski vähenee ja sisäverkon tiedot saa suojattua tehokkaasti.

Panostamalla toimiviin yhteyksiin ja välineisiin sekä turvaamalla ne oikeaoppisesti, yrityksesi vapauttaa työntekijän keskittymään olennaiseen juuri siellä, missä työskentely sujuu kaikkein mielekkäimmin sillä hetkellä. 

 

Varmista siis ainakin nämä: 
•    Työvälineet: puhelin ja läppäri 
•    Riittävän nopea verkko paikasta riippumatta
•    Tietoturva tämän päivän vaatimusten tasolle

 

Ovatko etätyövälineesi ajan tasalla? Tutustu ratkaisuihimme ja varmista mutkaton etätyö!

 

Artikkeli päivitetty 8.11.2022. Alunperin artikkeli on julkaistu 22.3.2022.

Avainsanat:

Verkko Yhteydet Mobiili Muuttuva työ 4G 5G Tietoturva Kyberturvallisuus Liikkuva laajakaista Etätyö

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
Siniseen pukuun ja silmälaseihin pukeutunut mies seisoo parvekkeella, taustalla kaupunkikuva.
2/2026 DNA Yrityksille

DNA:n suunnittelu- ja projektinjohtopalveluista vauhtia bisnekseen ja teknologiauudistuksiin

Blogi
Parrakas mies puhuu punaiseen puhelimeen istuessaan sisätiloissa heijastavan lasi-ikkunan äärellä.
2/2026 Kaapro Kanto

Seuraava G tulee – ei vain nopeampaa dataa, vaan uusia kasvun paikkoja

Artikkeli
Oranssitukkainen ja silmälasipäinen nainen käyttää kannettavaa tietokonetta sohvalla, silittää harmaata kissaa ja pitää mukia.
2/2026 DNA Yrityksille

Tilanne hallinnassa – Yrittäjä Irina Hirvonen koordinoi kovaa dataa pehmeiden arvojen kautta

Artikkeli
Mies keltaisissa turvaliiveissä työskentelee tietokoneella, jonka näytöllä on rakennuspiirustuksia.
2/2026 DNA Yrityksille

Piha- ja viherrakentaja Henry Nevalaa inspiroi yrittäjyydessä vapaus

Artikkeli
Hymyilevä nainen järjestelee jauho- tai viljapusseja kaupan hyllyillä.
2/2026 DNA Yrityksille

Kinnarin tilalla teknologia on osana kaurantuotantoa

Teknologiatrendit 2026

Vuosi 2026 on käytännönläheisten innovaatioiden, vanhojen toimintamallien uudistamisen sekä inhimillisen kanssakäymisen aikaa. Suurin murros saatetaan kokea ihmisen ja koneen välisen symbioosin saralla, sillä tekoälytyökalujen kehittyessä myös digi-inhimillisen vuorovaikutuksen lait kirjoitetaan uusiksi – kuljettaen ihmiskuntaa kohti uuden älyn aikakautta.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.