Tietojen synkronointi auttaa työssä ja vapaa-ajalla

Tietojen synkronointi auttaa työssä ja vapaa-ajalla

Älylaitteiden synkronoinnista pilvipalvelujen avulla on paljon hyötyä. Omien laitteiden synkronoinnin voi tarkistaa yksinkertaisella testillä.

Mobiiliajan työntekijä ei ole sidottu yhteen päätelaitteeseen, vaan työkalut vaihtuvat sujuvasti tilanteen mukaan läppäristä matkapuhelimeen ja tablettiin. Älylaitteet ovat kovassa käytössä myös vapaa-ajalla.

Katso videolta, miten synkronoit lomakuvat iOS- ja Android -älylaitteista pilveen.


 

Sujuva työnteko edellyttää, että päätelaitteet synkronoidaan keskenään pilvipalvelujen avulla.

”Esimerkiksi Microsoft Office 365:n tai Google Driven käyttäjän ei tarvitse miettiä, minkä laitteen muistiin tiedostot on tallentanut. Verkkotallennustilasta dokumentit, kuvat ja videot ovat käytettävissä kaikissa laitteissa”, DNA:n palveluiden kehityspäällikkö Jarmo Laaksonen sanoo.

Tuorein versio löytyy aina pilvestä

Laaksonen tekee itse töitä paitsi konttorilla myös kotona ja tien päällä vaikkapa kahvilassa.

”Voin vaihtaa lennosta päätelaitetta, kun tiedän, että kaikki tiedostot löytyvät nopeasti pilvestä.”

Laaksonen tekee myös usein tiimityötä, jossa pilvipalvelussa olevaa dokumenttia työstää samaan aikaan useampikin kollega.

”Työnteko on sujuvampaa ja sekaannusten vaara vähenee huomattavasti, kun eri versioita ei tarvitse lähetellä enää sähköpostissa. Kaikilla on saatavilla aina kaikkein viimeisin draft.”

Laaksonen huomauttaa, että pilvipalveluista on hyötyä myös vapaa-ajalla. Pilveen tallentuvat kätevästi valokuvat ja vaikkapa ostoslista, jota kukin perheenjäsen voi tarpeen mukaan täydentää jääkaapilla käydessään.

Testaa synkronointi käytännössä

Suosituimmissa pilvipalveluissa päätelaitteiden synkronointi tapahtuu automaattisesti. Asian voi varmistaa yksinkertaisella testillä.

”Ota vaikkapa puhelimellasi kuva tai tee tabletilla uusi merkintä kalenteriisi. Jos muutokset näkyvät heti kaikissa muissakin laitteissasi, synkronointi on kunnossa.”

Synkronoinnin ansiosta tiedostot ovat pilvessä varmassa tallessa, jos esimerkiksi läppäri rikkoutuu mökkireissulla tai puhelin varastetaan lomamatkalla.

”Ainoa menetys on itse laite”, Laaksonen toteaa.

Pilvipalvelujen ansiosta kadonneen älylaitteen tiedot eivät myöskään joudu vääriin käsiin. Sekä Android- että Apple-laitteiden käyttäjä voi lukita ja tyhjentää hävinneen laitteen tiedostot.

”Paikannuspalvelun avulla puhelin saattaa hyvällä onnella vielä löytyäkin.”

Kaksivaiheinen tunnistus käyttöön

Laaksonen korostaa, että kaikkein suurin tietoturvariski on suojaamaton älypuhelin.

”Suojakoodi tai sormenjälkitunnistus kannattaa laittaa ehdottomasti päälle, ellei se jo ole käytössä puhelimessa.”

Katso videolta, miten suojakoodi kytketään päälle. 


 

Pilvipalveluihin kirjautuminen vaatii aina tunnuksen ja salasanan. Laaksosen mukaan se ei kuitenkaan riitä, vaan tärkeimmissä palveluissa tilin suojausta on syytä vahvistaa kaksivaiheisella tunnistuksella.

 

”Ennen kuin palvelu päästää käyttäjän sisälle, se vaatii vielä toisenkin tunnistusmenetelmän. Usein tunnistus tapahtuu tekstiviestillä.”

Kaksivaiheinen tunnistus löytyy kaikista yleisistä pilvipalveluista. Toiminto ei ole kuitenkaan välttämättä automaattisesti päällä, vaan se on otettava käyttöön omista asetuksista.”

Avainsanat:

Mobiili Muuttuva työ Vinkit Liikkuva työ

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
3/2026 DNA Yrityksille

Johtaja, varmista, että nämä 4 tietoturvataitoa on tiimilläsi hallussa!

Artikkeli
Matkapuhelinmasto metsän yllä auringonlaskun aikaan, taustalla värikäs taivas.
3/2026 DNA Yrityksille

Mobiiliverkot käyvät tuulella – ja hetkittäin akuilla

Artikkeli
Päijät-Hämeen keskussairaalan päivystyksen sisäänkäynti ulkoapäin
3/2026 DNA Yrityksille

Pysähtyykö sairaala, jos verkkoyhteys katkeaa? Toimintavarmat yhteydet ovat terveydenhuollon ehdoton edellytys

Blogi
Henkilö nauhoittaa lavaesitystä puhelimellaan täpötäydessä, sinisellä valaistussa tilaisuudessa.
3/2026 Assi Oikari

Kuinka kotiuttaa tekoälyn hyödyt ja varmistaa digitaalinen suvereniteetti? MWC 2026 toi viisaat päät yhteen

Artikkeli
Keltaiseen paitaan pukeutunut henkilö käyttää tablettia valkoisen työpöydän ääressä valoisassa, modernissa ympäristössä.
3/2026 DNA Yrityksille

Pilvityöympäristö palvelee yritystäsi: tekoälyajan työkalut tukevat kasvua ja vahvistavat tietoturvaa

Teknologiatrendit 2026

Vuosi 2026 on käytännönläheisten innovaatioiden, vanhojen toimintamallien uudistamisen sekä inhimillisen kanssakäymisen aikaa. Suurin murros saatetaan kokea ihmisen ja koneen välisen symbioosin saralla, sillä tekoälytyökalujen kehittyessä myös digi-inhimillisen vuorovaikutuksen lait kirjoitetaan uusiksi – kuljettaen ihmiskuntaa kohti uuden älyn aikakautta.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.