Suomalainenko ei pukahda? Pötypuhetta!

Suomalainenko ei pukahda? Pötypuhetta!

On yksi aikamme ehkä suurimpia väärinkäsityksiä, että suomalainen mieluummin vaikenee kuin avaa suunsa. Mehän puhua pölpötämme enemmän kuin pohjoismaiset naapurimme – vieläpä rakkaita naapureitamme nykyaikaisemmin! Ainakin puhelimessa.

Puheen digitalisaation etulinjassa

Reilut kymmenen vuotta sitten liittymäkohtaisten puheminuuttien määrä huiteli Suomessa kertaluokkaa korkeammalla kuin muualla Pohjoismaissa tai Baltiassa (VALOR-tutkimus 2018: teletoimiala). Toisaalta edullisella hinnoittelulla lienee ollut vaikutusta asiaan.

Jotain kuitenkin tapahtui vuosikymmenen vaihtuessa. Puheminuutit romahtivat Suomessa, ja naapurimme porhalsivat ohi oikealta ja vasemmalta.

Paitsi eivät oikeastaan porhaltaneetkaan. Suomalaisten puhuminen on siirtynyt fiksuille ja joustaville ip-alustoille. Skype for Businessin kaltaiset viestintäratkaisut toimivat työpalaverissa näppärästi. Mukavana bonuksena ne välittävät videokuvaakin.

Virtuaalineuvotteluiden suosiota kasvattaa myös ajan säästyminen, kun kokousta varten ei tarvitse matkustaa paikasta toiseen ja menettää hermojaan liikenteessä. Virtuaalineuvottelu säästää siis niin työntekijää kuin firman varoja.

Sama ilmiö näkyy viestittelyssä. Suomessa lähetettyjen tekstareiden määrä on romahtanut samaan aikaan, kun WhatsApp, Skype ja Facebook Messenger välittävät pikaviestejä enenevissä määrin.

Ethän pudonnut kelkasta?

Aikaansa seuraavan yrityksen kannattaa huomioida trendi viimeistään nyt. Puheminuutteja tärkeämpää alkaa olla, että mobiilidatalla ei ole rajoituksia siirtonopeuden tai datamäärien suhteen. Ota siis yhteyttä! Katsotaan yhdessä, ovatko yrityksenne kännykkäliittymät ajan tasalla.

Avainsanat:

Mobiili Digitalisaatio

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
4/2026 DNA Yrityksille

”Avaa kone ja olet jo verkossa” – läppärin SIM mullistaa liikkuvan työn kokemuksen

Artikkeli
4/2026 DNA Yrityksille

Tekstiviestien lähettäjätunnuksen rekisteröinti suojaa yritystäsi ja asiakkaitasi

Artikkeli
4/2026 DNA Yrityksille

Mullista yrityksesi asiakaspalvelu tekoälyn voimalla – asiakaspoistuma pienenee, myynti kasvaa ja työntekijäkokemus paranee

Artikkeli
3/2026 DNA Yrityksille

Johtaja, varmista, että nämä 4 tietoturvataitoa on tiimilläsi hallussa!

Artikkeli
Matkapuhelinmasto metsän yllä auringonlaskun aikaan, taustalla värikäs taivas.
3/2026 DNA Yrityksille

Mobiiliverkot käyvät tuulella – ja hetkittäin akuilla

Teknologiatrendit 2026

Vuosi 2026 on käytännönläheisten innovaatioiden, vanhojen toimintamallien uudistamisen sekä inhimillisen kanssakäymisen aikaa. Suurin murros saatetaan kokea ihmisen ja koneen välisen symbioosin saralla, sillä tekoälytyökalujen kehittyessä myös digi-inhimillisen vuorovaikutuksen lait kirjoitetaan uusiksi – kuljettaen ihmiskuntaa kohti uuden älyn aikakautta.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.