Poikkeustilanne on mahdollisuus kasvaa

Poikkeustilanne on mahdollisuus kasvaa

Nyt jos koskaan kannattaa hakea kasvua. Paremmassa suhdanteessa on kilpailu kovaa, koska yrittäjiä on paljon. Rajusti muuttuneessa markkinatilanteessa on tilausta kokeiluille ja rohkeille toteutuksille.

Toki tässä tilanteessa on paljon ikävää. Palvelusektori kärsii erityisesti ja välittömästi. Itsestään selviä voittajia ei ole, jokainen meistä ottaa osumaa nyt jollain lailla.

Tiedämme kaikki monta tarinaa konkursseista. Rikkoutuneista unelmista, joiden aika oli juuri alkamassa, kun markkinan matto repäistiin alta pois. Moni työtehtävä muuttuu tai katoaa alta. Liiketoimintaidea käy parhaimmassakin tapauksessa läpi todellisen läpivalaisun.

Varmaa kuitenkin on se, että jotain uutta tästä syntyy ja kasvaa. Ihmiset kaipaavat jo nyt monia palveluita, jotka ovat käden ulottumattomissa. Täysin uusia tuotteita ja toimintatapoja on tullut jäädäkseen.

Kuten amerikkalaisen Leijonanluolan legendaarinen yrittäjä ja sijoittaja Robert Herjavac vapaasti käännettynä toteaa: Kaaosta on hyvä rakastaa, ei vain sietää. Se opettaa menestymään.

Yrittämisessä kaaoksia riittää toki ilman pandemiaakin.

Suomi on viime laman jälkeen määrätietoisesti vahvistanut aloittavien ja kasvuyritysten ekosysteemiä. Valtio osallistuu suurella panoksella talouden liikkeen ylläpitoon. Hyville ideoille ja timanttisille tiimeille löytyy myös yksityisiä rahoittajia.

Niin ikään olemassa oleville elinkelpoisille yrityksille löytyy monenlaista tukea. Esimerkiksi Kasvu Openista löytyy polkuja, joilla saa sparrausta – tukea ideansa tiivistämiseen ja tuotteen muokkaamiseen kohti kysyntää.

Kokenut sparraaja tukee ja auttaa näkemään pidemmälle tulevaisuuteen, keskittymään olennaisiin asioihin ja vahvistamaan tekemisen suuntaa.

Kustannusten sopeuttaminen, markkinatilanteen analysointi uudestaan ja uudestaan, visioiden tarkastaminen, tuotteen muokkaaminen ovat kaikki tekemistä, joita tehdään kasvuloikkaa rakennettaessa. Nyt sysäys tulee ulkopuolelta, mutta samat tekemisen tavat rakentavat kasvua myös normaalissa tilanteessa.

Tässä ajassa syntyy paikkoja myös uusille aluevaltauksille. Muun muassa digitaaliset palvelut ovat ottamassa mielettömän isoa loikkaa, johon kannattaa tarttua. Käytännössä tämä loikka voi esimerkiksi viedä yrityksen markkinoinnin entistä vahvemmin sosiaaliseen mediaan tai palvelun yhä asiakasystävällisemmälle digitaaliselle alustalle.

DNA auttaa suomalaisia kasvuyrityksiä kehittämään liiketoimintaansa ja vahvistamaan kasvuaan esimerkiksi Yrittäjän digiakatemian avulla. Yrittäjän digiakatemia on maksuton ja kaikille avoin verkkokurssi, jossa opit olennaiset asiat tietoturvasta, some-markkinoinnista, elämää helpottavista pilvityökaluista ja yrittäjälle tärkeistä laitteista. Tutustu kurssiin ja hyppää mukaan!

Avainsanat:

Digitalisaatio Muuttuva työ

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
Kaksi miestä, joilla on samanlaiset liivit ja kahvikupit kädessään, seisovat sisätiloissa kameraan päin.
2/2026 DNA Yrityksille

Kasvun tekijät: Argimarket ottaa rohkean askeleen kohti maanlaajuisia markkinoita

Artikkeli
2/2026 DNA Yrityksille

Tekoäly innostaa sosiaali- ja terveydenhuollon kehittäjiä: ”Jos tätä ei Suomessa saada tehtyä, niin missä sitten?”

Artikkeli
2/2026 DNA Yrityksille

Verkkoyhteydet ja tietoturva saman katon alta – DNA:n Meraki as a Service helpottaa yrityksesi arkea

Artikkeli
Liikemieheksi pukeutunut nainen puhuu puhelimeen ja tarkistaa kellonsa modernilla ulkoilmakäytävällä.
2/2026 DNA Yrityksille

Tiedätkö, miksi yritykseesi soitetaan? Älykäs keskusteleva botti parantaa asiakaspalvelun laatua

Artikkeli
Esiliinaan pukeutunut mies hymyilee kahvimyllyjen vieressä viihtyisässä kahvilassa, jossa on tiiliseinät ja suuret ikkunat.
2/2026 DNA Yrityksille

Kasvun tekijät: Helsingin kahvipaahtimon voittoresepti on tinkimätön laatu, asiakastyytyväisyys ja usko omaan tekemiseen

Teknologiatrendit 2026

Vuosi 2026 on käytännönläheisten innovaatioiden, vanhojen toimintamallien uudistamisen sekä inhimillisen kanssakäymisen aikaa. Suurin murros saatetaan kokea ihmisen ja koneen välisen symbioosin saralla, sillä tekoälytyökalujen kehittyessä myös digi-inhimillisen vuorovaikutuksen lait kirjoitetaan uusiksi – kuljettaen ihmiskuntaa kohti uuden älyn aikakautta.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.