”Johdon ei itse tarvitse olla tekoälyn käytön mestari, vaan sen roolina on avata ovet”, sanoo Peter Nyman.

Peter Nyman: Johdon on luotsattava organisaatio tekoälyn käyttöön

Tekoäly tuli rytinällä yritysmaailmaan, ja se herättää edelleen kysymyksiä johtajuudesta ja ihmisen roolista. Viestintävalmentaja Peter Nymanin mukaan yritysten kannattaa kehittää nyt pehmeitä taitoja, jotka jäävät tekoälyn ulottumattomiin.  

Journalistina ja tv-kasvona suurelle yleisölle tutuksi tullut Peter Nyman on päässyt seuraamaan tekoälyn nousukiitoa läheisesti työssään organisaatioiden viestintä- ja mediavalmentajana sekä seminaarijuontajana. Tekoälykeskustelu on lävistänyt viime aikoina lähes kaiken tekemisen.   

”Tekoäly mullisti yritysmaailman, ja kehitys vain jatkuu”, Nyman sanoo. ”Siksi kaikkien pitäisi löytää oma tapansa käyttää sitä.”  

Kasvava joukko suomalaisia yrityksiä käyttää tekoälyä työssään. Tekoälyn hyötyjen löytämisessä ja käyttötapojen laajentamisessa ei kuitenkaan tarvitse rynniä etujoukoissa, vaan voi edetä pienin askelin.  

”Organisaatioissa tekoälyn käytön voi aloittaa ihan leikkinä. Ketään ei tulisi käskyttää sitä käyttämään, mutta aina voi kannustaa. Kokeilun kautta löytyvät ne tavat, joilla tekoälyä voi työssä hyödyntää, ja samalla kynnys käyttöön madaltuu”, Nyman toteaa.  

Dialogin kautta kohti tuloksia

Tekoälyn käyttöönottoon pätevät samanlaiset lainalaisuudet kuin muihinkin muutoksiin: toimiva dialogi auttaa ymmärrystä – ja sitä kautta hyvien tulosten saavuttamista.  

”Johdon ei itse tarvitse olla tekoälyn käytön mestari, vaan sen roolina on avata ovia. Ylimmän johdon vastuulla on luoda turvallinen viestintäympäristö, jossa annetaan tilaa oppimiselle ja erehdykselle. Kaikki saavat ehdottaa ja tuoda ideoita pöytään, miten tekoälyä voi hyödyntää. Toisin sanoen kannattaa edetä vuoropuhelun kautta.”

”Isommat muutokset voivat aiheuttaa ihmisissä myös ahdistusta. Huonolla viestinnällä koko siirtymä voi mennä puihin”, Nyman huomauttaa.   

Myös yritysjohdossa saattaa olla niitä, jotka eivät näe tekoälyn hyötyä omalle yritykselle, ainakaan tässä vaiheessa. Mitä sanoisit heille?  

”Historian saatossa on ollut paljon yrityksiä, jotka eivät joko ymmärrä lähteä muutokseen mukaan tai aktiivisesti vastustavat sitä. Kummassakin tapauksessa lopputulos on ollut sama: yritys on pudonnut kelkasta. Ei kannata käyttää energiaa vastustaakseen asiaa, joka etenee joka tapauksessa. Se tulee kalliiksi.”   

Ihmisen korvaamaton taito: vuorovaikutus  

Yritysten on nyt tärkeämpää kuin koskaan kehittää pehmeitä taitoja, jotka jäävät tekoälyn ulottumattomiin. 

”Neurotutkijat, kuten Katri Saarikivi, ovat todenneet, että inhimilliset kyvyt säilyvät ja pehmeille taidoille on jatkossa kasvava tarve. Tekoäly voi suorittaa työtehtäviä, mutta ihmisiä tarvitaan muun muassa vuorovaikutukseen,” Nyman toteaa.   

Tekoäly tekee nopeasti ja täsmällisesti esimerkiksi monia kirjanpitoon kuuluvia töitä. Tekeekö tekoäly kirjanpitäjistä työttömiä?  

”Ei toki, vaan kirjanpitäjän rooli muuttuu. Hyvä kirjanpitäjä osaa olla asiakkaalle läsnä ja selittää inhimillisesti, miten kirjanpito menee ja miksi luvut näyttävät tältä. Tähän työhön tarvitaan sekä kirjanpidon osaamista että vuorovaikutustaitoja, jotta pystyy selittämään tekoälyn antamat tulokset asiakkaalle.”  

Entä jos kirjanpitäjä haluaisi ennemmin rakastaa Exceliä kuin ihmistä? Kaikki eivät syty asiakaspalvelusta eivätkä ihmisten kohtaamisesta.   

”Työntekijöiden diversiteettiä tulee ymmärtää ja se pitää sallia. Jatkossakin tulee löytyä erilaisia tapoja tehdä töitä, mutta vuorovaikutustaidoista hyötyvät kaikki. Hyvä uutinen on, että niitä voi opetella”, Nyman sanoo.   

Valjasta vahvuudet oikein  

Nymanin mukaan on jo selvää, että tekoäly lisää tuottavuutta. Oikealla tavalla hyödynnettynä viivan alle jää enemmän. Kyse ei ole pelkästään siitä, että tekoäly tekee asiat nopeammin ja tarkemmin kuin ihminen. Tekoälyn käyttö voi auttaa myös meitä ihmisiä kehittämään työtämme.   

”Säästynyttä aikaa ei kannata täyttää uusilla työtehtävillä. Piippuun ajettu ja stressattu ihminen ei ole hyvä siinä ihmissuhdetyössä, jota jatkossa tarvitaan yhä enemmän. 

Sen sijaan osan säästyneestä ajasta voisi resursoida ihmisen luovaksi, häiritsemättömäksi ajaksi”, Nyman visioi. 

On tärkeää tunnistaa, milloin tekoäly voi tukea työntekijöitä ja milloin ihmisen ainutlaatuista panosta tarvitaan. Ne organisaatiot, jotka yhdistävät tekoälyn tehokkuuden ihmisen luovuuteen oikealla tavalla, kukoistavat tekoälyn aikakaudella.   

 

Kiinnostaako tekoälyn käyttöönotto? Lue, miten Copilot for Microsoft 365 voi toimia apunasi!

 

Artikkelia päivitetty 5.3.2025. Artikkeli julkaistu alun perin 3.4.2024.

Avainsanat:

Digitalisaatio Muuttuva työ Innovaatio Teknologia Johtaminen Tekoäly

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
Värikäs DNA-myymälä, jossa on kirkkaan vaaleanpunaiset opasteet, puhelinnäytöt ja digitaalinen näyttö, jossa näkyy mobiilisovelluksen mainos.
6/2026 DNA Yrityksille

”Haluamme poistaa yrittäjiltä päänsärkyä” – Yritystarjooma saatavilla nyt kaikissa DNA Kaupoissa

Artikkeli
Huiviin ja tummaan takkiin pukeutunut mies istuu hymyillen penkillä mustan seinän edessä, jossa on ruskea kyltti.
6/2026 DNA Yrityksille

Idea saaristohotellista syntyi jylhien kalliomaisemien äärellä – The Barö rakentaa kasvuaan Google Workspacen avulla

Artikkeli
Kluuvi Groupin Teemu Korpela istuu kahvilan pöydässä mukulakivisen kadun vieressä.
6/2026 DNA Yrityksille

Kluuvi Group luo IT-alan kasvuyrityksiä – Google Workspace helpottaa yritysperheen yhteistyötä

Artikkeli
Kennel Sandicon yrittäjä Salla Vuokila hymyilee trimmatessaan pientä koiraa.
6/2026 DNA Yrityksille

Koiraharrastuksesta yrittäjyydeksi – Kennel Sandicon arki rullaa Google Workspacen työkalujen avulla

Artikkeli
DNA:n yritysmyynnin johtaja Johan Flykt, joka vastaa pienistä ja keskisuurista yrityksistä, istuu pinkillä sohvalla, katsoo ylöspäin kameraan ja hymyilee.
5/2026 DNA Yrityksille

Luuletko, ettei yrityksesi kiinnosta kyberrikollisia? Olet todennäköisesti väärässä

Teknologiatrendit 2026

Vuosi 2026 on käytännönläheisten innovaatioiden, vanhojen toimintamallien uudistamisen sekä inhimillisen kanssakäymisen aikaa. Suurin murros saatetaan kokea ihmisen ja koneen välisen symbioosin saralla, sillä tekoälytyökalujen kehittyessä myös digi-inhimillisen vuorovaikutuksen lait kirjoitetaan uusiksi – kuljettaen ihmiskuntaa kohti uuden älyn aikakautta.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.