Palvelut pilveen, oma tietoturva mukaan

Palvelut pilveen, oma tietoturva mukaan!

Autot kulkevat itsekseen, nelikopterit kuljettavat kauppakasseja ja hyperloop-juna imaisee pian turkulaiset vauhdilla Helsinkiin. Mikään näistä tulevaisuuden kuljetusvälineistä ei toimi ilman pilvipalveluita.

Datan valtateillä ei ole routavaurioita, mutta liikennesääntöjä ja tietoturvakuoppia paljonkin.

Tietoturva on julkisille, tallennustilaa myyville pilvipalveluille, kuten Microsoft Azurelle tai Amazon Web Servicesille elinehto, joten tietoliikennöinti on aina salattua ja täyttää nykypäivän vaateet. Sen sijaan kunnollista tilannekuvaa yrityksen omalle tietohallinnolle ei palveluista heru.

Siksi yhä useamman yrityksen mieleen hiipii toive yksityisestä yhdyskäytävästä, jonka varrelle voi pystyttää myös oman sovellustasoisen palomuurinsa.

Menneen vuoden aikana suomalaiset teleoperaattorit ovat vastanneet kysyntään siten, että ne ovat laajentaneet suljettujen runkoverkkojensa liityntärajapintoja julkisiin pilvipalvelutarjoajiin. Operaattori voi muodostaa suljetun verkkoyhteyden asiakkaan yritysverkosta julkisiin pilvipalveluihin.

Kun tietoturvapalvelut (esim. palomuuri) on aktivoitu julkisessa pilvessä, yrityksen tietohallinto pystyy muodostamaan tilannekuvan, puuttumaan mahdollisiin poikkeamiin ja tallentamaan tapahtumatietoa. Näin täyttyvät myös mahdolliset auditointivaateet ja standardit.

Viemällä oman tietoturvan osaksi julkista pilvipalvelua myös verkkototeutuksista voidaan tehdä yksinkertaisempia.

Tietoturvapolitiikan ei tarvitse muuttua, vaikka data siirtyy osin tai kokonaan pilveen.

Datan valtateillä äly lisääntyy kohisten. Tietoturvan tilannekuvan lisäksi yritykset voivat jo määritellä, millä biteillä on vaikkapa etuajo-oikeus yhdyskäytävässä.

Olennaista on muistaa, että siinä missä tulevaisuuden jakelu- ja kuljetusteitä on pohdittava lainsäädännön ja turvallisuuden näkökulmista, myös dataa kannattaa siirtää ajatuksella.

 

Tämä blogikirjoitus on julkaistu Kauppalehdessä 20.4.2016.

Avainsanat:

Digitalisaatio Tietoturva Pilvipalvelut

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
Kalju, parrakas mies istuu podcast-mikrofonin ääressä, ja hänen takanaan on violetti valaistus ja verhot.
10/2026 DNA Yrityksille

Kyberhyökkäyksen suurin lasku voi syntyä liiketoiminnan pysähtymisestä – Kuka korvaa, kun jotain sattuu?

Blogi
DNA:n Business Line Lead Tiina Koskinen hymyilee ja katsoo kameraan.
9/2026 Tiina Koskinen

Puhutaanko teidän johtoryhmässänne tietoturvasta? Näistä syistä se kannattaa

Artikkeli
Kolme henkilöä istuu kokouspöydän ääressä, keskustelee ja hymyilee päivällä pidetyssä kokouksessa valoisien ikkunoiden äärellä.
9/2026 DNA Yrityksille

DNA Cloud LAN takaa lähiverkon turvallisuuden ja toimivuuden

Artikkeli
9/2026 DNA Yrityksille

Asiakkaan tukena joka käänteessä – DNA:laiset syttyvät asiakaskohtaamisista ja kokevat työnsä merkitykselliseksi

Artikkeli
Silmälasipäinen mies istuu työpöydän ääressä, puhuu puhelimeen, edessä on tabletti ja lamppu.
9/2026 DNA Yrityksille

Tietoturvakartoitus paljastaa suomalaisyritysten kompastuskivet

Teknologiatrendit 2026

Vuosi 2026 on käytännönläheisten innovaatioiden, vanhojen toimintamallien uudistamisen sekä inhimillisen kanssakäymisen aikaa. Suurin murros saatetaan kokea ihmisen ja koneen välisen symbioosin saralla, sillä tekoälytyökalujen kehittyessä myös digi-inhimillisen vuorovaikutuksen lait kirjoitetaan uusiksi – kuljettaen ihmiskuntaa kohti uuden älyn aikakautta.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.