Blogit

Oppeja ensimmäisestä etänä tehdystä tuotekehitysprojektista

Tuotekehitys on samaan aikaan haastavaa, vastuullista ja palkitsevaa. Tänä keväänä pienen lisämausteen on tuonut erikoinen etätyöaika, johon kaikkien on pitänyt tottua. Omalta osaltani tähän päälle tulee vielä se, että aloitin etänä uudessa työssä ja pääsin ensi kertaa tutustumaan ketterän kehityksen työskentelytapaan.

Ketterän kehityksen noviisina olen sukeltanut syvään päähän konkarikollegoideni tuella ja oppinut kaksi asiaa. Toinen on valtava määrä lyhenteitä, koska niitä agile-mallissa riittää. Ovatko sinulle tuttuja esimerkiksi PI-planning, epic, feature, NFR, kanban, RTE, PO, scrum master ja backlog?

Toinen tärkeä oppi on ollut, miten idea saadaan valmiiksi tuotteeksi. Tuotteen liiketoimintavastuullisena olen mukana kartoittamassa trendejä, kuuntelemassa asiakastarpeita ja ideoimassa, mitä tuotekehitystä teemme seuraavaksi. Priorisoinnin voittaa se ratkaisu, jolla voimme palvella asiakkaita kaikkein parhaiten.

Agile-malli sopii erikokoisiin kehityshankkeisiin, joissa on paljon sidosryhmiä ja riippuvuuksia eri järjestelmien kesken.

Koostin tähän muutamia meillä toimineita ohjeita, joista voi olla hyötyä sinullekin etänä tapahtuvissa kehitysprojekteissa.

1. Tue tiimiyhteistyötä

Työtapojen sopiminen ja pelisääntöjen noudattaminen on itsestään selvää, mutta se edellyttää luottamuksen ilmapiiriä. Luottamus syntyy, kun kaikki osallistetaan ja sitoutetaan. Luottamuksen syntymiseen tarvitaan tutustumista toiseen; kuka olet, mikä sinua sytyttää, mistä ärsyynnyt, mikä sinulle on tärkeää ja merkityksellistä? Kysy tiimiläiseltä asteikolla 1–10 kuinka todennäköisenä näet, että tämä kehitysaihio onnistuu.

2. Luo toimiva työympäristö

Varmista, että työvälineet, kuten etätoimiston tehokkaat ja nopeat nettiyhteydet, ovat tikissä. Helpdeskin etätuen tulee olla nopeasti saatavilla, kun Teams ei toimi tai kirjautumisen kanssa on ongelmia. Pikaviestit projektiryhmän kesken säästävät hitailta sähköpostikeskusteluilta, kun vastaukset kysymyksiin saa kerralla ja viiveettä.

3. Pidä online -tapaamiset tehokkaana

Tee aina selkeä esityslista, varmista, että jokainen osallistuja tietää oman roolinsa ja itseensä kohdistuvat odotukset. Teetä ennakkotehtäviä ja varmista, että ohjeet ovat selkeät. Kysy, älä oleta. Viesti tarpeeksi monta kertaa ja varmista, että kaikilla on yhteinen ymmärrys asiasta. Ulkopuolinen fasilitoija voi auttaa vetämään tapaamista, huolehtimaan aikataulusta, laatia muistion ja to do -listat, jolloin voit itse keskittyä ideointiin.

4. Anna palautetta

Miten meni omasta mielestäsi, tulitko ymmärretyksi? Kun antaa arvosanan arvioidusta ja toteutuneesta liiketoimintavaikusta, tulee pohdittua mikä meni hyvin ja mitä voisimme tehdä ensi kerralla paremmin. Palautteenanto pätee myös päivittäisiin ja viikoittaisiin tapaamisiin tiimiläisten kesken! Kysy mitä- ja miksi -kysymyksiä sekä pyydä palautetta omasta toiminnastasi.

5. Johda itseäsi

Jotta homma toimii ja prioriteetit tulevat hoidetuksi, suosittelen yhden tehtävän taktiikkaa. Päivittäisessä työssä se onnistuu parhaiten keskittymällä yhteen asiaan kerralla ja unohtamalla multitaskauksen. Noudata 5-3-1-sääntöä: valitse viisi tehtävää, jotka haluat tehdä tänään, karsi ne sitten kolmeen ja vastaa kysymykseen: mikä on tärkeintä tänään? Tee se ensin. Vaikeaa, mutta palkitsevaa ja kokeilemisen arvoista.

Uuden normaalin myötä käyttöönottamamme työkalut ovat tulleet jäädäkseen. Meidän porukkamme ei todellakaan aio luopua sähköisestä ilmoitustaulusta, vaikka jonain päivänä palaisimme tekemään töitä kasvokkain. Se on ylivoimaisen kätevä työkalu korvaamaan epäselvät käsin kirjoitetut raapustukset ja seiniltä putoavat tarralaput.

Olemme selkeästi oppineet hyödyntämään digitaalisia työkaluja suunnittelussa ja hitsautuneet yhteen huolimatta siitä, ettemme ole tavanneet kasvotusten kertaakaan.

 

Lue myös artikkeli, jossa selvitimme miten etätyö sujuu naapurimaassamme Ruotsissa.

Avainsanat:

Digitalisaatio Etätyö Muuttuva työ

Lue lisää uudesta työstä

3/2024 DNA Yrityksille

DNA:n vahvat pohjoismaiset hartiat takaavat sujuvat digipalvelut läpi Pohjolan

Artikkeli
3/2024 DNA Yrityksille

Katsaus kyberturvan nykytilaan – kyberresilienssin vahvistaminen on välttämätöntä

Artikkeli
3/2024 DNA Yrityksille

Valokuitu vai 5G FWA – tiedätkö nämä 5 asiaa kiinteästä 5G-yhteydestä?

Artikkeli
3/2024 DNA Yrityksille

Näin ennakoit kustannukset: hanki mobiililaitteet palveluna

Miltä näyttää teknologian vuosi 2024?

Uljaan uuden huomisen onnennumero on 14 – nimittäin niin monta nousevaa teknologiatrendiä esitellään DNA:n vuoden 2024 teknologiatrendiraportissa! Lue valppaasti, sillä monet näistä trendeistä tulevat jättämään jälkensä historiaan.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.