Kytke yrityksesi DNA:n nopeaan valokuituverkkoon Suomen Ateenassa – eli Jyväskylässä.

Kytke yrityksesi valokuituverkkoon Suomen Ateenassa eli Jyväskylässä

DNA:n valokuitu laajeni viime vuonna Jyväskylään yhä uusille alueille. Valokuituverkko sutjakoittaa liiketoimintaa, kun kaistan nopeus mahdollistaa modernit työnteon tavat.

DNA:n valokuituverkko on saatavilla jo laajalti Jyväskylän keskustan alueella, muun muassa Lutakossa, nopeasti laajentuvalla Kankaan alueella ja useissa yrityspuistoissa. Valokuituverkon nopeus riittää erittäin vaativaan liiketoimintaan, eikä netin pykimistä tarvitse pelätä.

Yliopistostaan tunnetussa Jyväskylässä on vilkas yrityselämä. Kauppa käy, ja vienti vetää. Moderni liiketoiminta tarvitsee nopeat yhteydet, jolloin kauppa käy niin Suomeen kuin ulkomaillekin.

Tänä päivänä ei ole tavatonta, että sama ihminen liittää yrityksen verkkoon kolmekin laitetta. Samaan aikaan vaatimukset verkon nopeudesta ovat kasvaneet. Tämän takia moni yritys tuskailee hitaan netin kanssa, kun yksi on webinaarissa, toinen lataa markkinointivideoita Youtubeen ja loput työskentelevät erilaisilla pilvialustoilla.

Valokuitu vauhdittaa myös mobiiliverkon nopeuksia. Tukiasemat ovat tiiviissä yhteydessä kiinteään verkkoon, joten valokuitu nopeuttaa myös 4G-, 5G- ja muita mobiiliyhteyksiä.

Vauhdikas mobiiliyhteys ilahduttaa etenkin puhelimella tapahtuvien työ- ja vapaa-ajan asioiden hoidossa. Se on iso apu myös yrityksille, jotka myyvät tai hyödyntävät esineiden internetiin liittyviä palveluja.

Aikooko sinun yrityksesi astua valokuituaikaan?

Verkkosivuiltamme saat lisätietoa Jyväskylän valokuituverkosta ja yrityspalveluista. Sieltä löytyvät myös Jyväskylän seudun yritysmyyntipäällikön yhteystiedot.

Avainsanat:

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
4/2026 DNA Yrityksille

”Avaa kone ja olet jo verkossa” – läppärin SIM mullistaa liikkuvan työn kokemuksen

Artikkeli
4/2026 DNA Yrityksille

Tekstiviestien lähettäjätunnuksen rekisteröinti suojaa yritystäsi ja asiakkaitasi

Artikkeli
4/2026 DNA Yrityksille

Mullista yrityksesi asiakaspalvelu tekoälyn voimalla – asiakaspoistuma pienenee, myynti kasvaa ja työntekijäkokemus paranee

Artikkeli
3/2026 DNA Yrityksille

Johtaja, varmista, että nämä 4 tietoturvataitoa on tiimilläsi hallussa!

Artikkeli
Matkapuhelinmasto metsän yllä auringonlaskun aikaan, taustalla värikäs taivas.
3/2026 DNA Yrityksille

Mobiiliverkot käyvät tuulella – ja hetkittäin akuilla

Teknologiatrendit 2026

Vuosi 2026 on käytännönläheisten innovaatioiden, vanhojen toimintamallien uudistamisen sekä inhimillisen kanssakäymisen aikaa. Suurin murros saatetaan kokea ihmisen ja koneen välisen symbioosin saralla, sillä tekoälytyökalujen kehittyessä myös digi-inhimillisen vuorovaikutuksen lait kirjoitetaan uusiksi – kuljettaen ihmiskuntaa kohti uuden älyn aikakautta.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.