Digitaaliset ratkaisut mahdollistavat tiiviimmän yhteistyön ja työnjaon kyläkoulujen välillä.

Koulut innostuivat uusista tavoista oppia

Suomalaista koulutusta kehittävä 100 koulua -hanke on edennyt toteutusvaiheeseen. Pysyykö kotimainen taso maailman huipulla myös seuraavat sata vuotta?

Innovatiivisia oppimistapoja etsivät 100 Koulua -hankkeet ovat edenneet toteutusvaiheeseen. Joukossa on myös kaksi DNA:n kummikohdetta.

100 Koulua- eli HundrED-hankkeessa koulut yhdessä ja koulutusasiantuntijoiden kanssa ideoivat ja kehittävät sata suomalaista koulutusta uudistavaa innovaatiota, joita levitetään myös maan rajojen ulkopuolelle.

Koulut ja opettajat ottivat haasteen vastaan tosissaan, sillä 100 Koulua -hanke sai yli 500 ideaa opetuksen kehittämisestä. Mukaan valitut sata hanketta ja kokeilua ovat edenneet nyt toteutusvaiheeseen.

DNA on 100 Koulua -hankkeen pääyhteistyökumppani.

”Halusimme mukaan hankkeeseen, joka tekee töitä se eteen, että suomalainen koulutus olisi maailman huippua myös seuraavat sata vuotta. Voimme myös itse oppia lisää koulumaailmasta ja tutustua tulevaisuuden opetustapoihin”, DNA:n yritysvastuupäällikkö Hanna Haapakoski sanoo.

Kyläkouluille elinvoimaa digitalisaatiosta

DNA:lla on sadan hankkeen joukossa kaksi kummihanketta, joiden etenemistä seurataan erityisellä mielenkiinnolla. Toisessa kummihankkeessa Kautialan kyläkoulu Kangasalalla etsii yhdessä kunnan muiden koulujen kanssa keinoja, joilla kyläkoulujen elinvoimaa voidaan vahvistaa digitalisaation avulla.

”Uudet digitaaliset ratkaisut mahdollistavat entistä tiiviimmän yhteistyön ja työnjaon kyläkoulujen välillä. Eri koulujen opettajat voivat esimerkiksi virtuaalisissa työtiloissa tehdä ja jakaa digitaalisia oppimateriaaleja”, Haapakoski mainitsee.

DNA järjesti marraskuussa Kangasalan kyläkouluille työpajan, jossa pohdittiin digitalisaation avaamia mahdollisuuksia. Mukana oli myös Vantaan Veromäen koulusta luokanopettaja ja verkkopedagogi Markus Humaloja, joka kertoi hänen koulussaan kehitetystä digiajan tiimiopettajuudesta.

Sosiaalinen media vahvistaa yhteishenkeä

Kangasalan kyläkouluissa hyödynnetään jo nyt muun muassa sosiaalisen median kanavia kodin ja koulun sekä opettajan ja oppilaiden välisessä yhteydenpidossa. Tämä auttaa lisäämään yhteisöllisyyttä kylissä, joiden keskipisteitä koulut yleensä ovat.

”DNA on vahvasti läsnä sosiaalisessa mediassa, joten voimme tarjota hankkeeseen osaamista yhteisöllisestä viestinnästä.”

Kyläkoulujen työpajan lopputulos oli, että pienten koulujen välisestä yhteistyötä kannattaa kehittää. 100 koulua -hanke on mitä todennäköisimmin alku pitkäaikaiselle yhteistyölle.

Toinen DNA:n kummikohteista on Helsingissä sijaitsevan Englantilaisen koulun hanke, jossa rakennetaan opetuspelisalia.

”Sinne kootaan kiinnostavimmat opetuspelit ja rakennetaan tarvittava tekniikka niiden tehokkaaseen hyödyntämiseen. DNA on tukenut hanketta muun muassa laitteiden hankinnassa”, Haapakoski kertoo.

Avainsanat:

Yritysvastuu Hyväntekeväisyys

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
Päijät-Hämeen keskussairaalan päivystyksen sisäänkäynti ulkoapäin
3/2026 DNA Yrityksille

Pysähtyykö sairaala, jos verkkoyhteys katkeaa? Toimintavarmat yhteydet ovat terveydenhuollon ehdoton edellytys

Blogi
Henkilö nauhoittaa lavaesitystä puhelimellaan täpötäydessä, sinisellä valaistussa tilaisuudessa.
3/2026 Assi Oikari

Kuinka kotiuttaa tekoälyn hyödyt ja varmistaa digitaalinen suvereniteetti? MWC 2026 toi viisaat päät yhteen

Artikkeli
Keltaiseen paitaan pukeutunut henkilö käyttää tablettia valkoisen työpöydän ääressä valoisassa, modernissa ympäristössä.
3/2026 DNA Yrityksille

Pilvityöympäristö palvelee yritystäsi: tekoälyajan työkalut tukevat kasvua ja vahvistavat tietoturvaa

Artikkeli
3/2026 DNA Yrityksille

7 vinkkiä yritysliittymän käyttöön ulkomailla

Artikkeli
Amel Gaily juontamassa Johtoajatuksia-podcastia studiossa mikrofoni edessään.
3/2026 DNA Yrityksille

Kun muutos ei pelota vaan avaa ovia – Johtoajatuksia-podcast kertoo, mitä jokaisen johtajan on ymmärrettävä teknologian kehityksestä

Teknologiatrendit 2026

Vuosi 2026 on käytännönläheisten innovaatioiden, vanhojen toimintamallien uudistamisen sekä inhimillisen kanssakäymisen aikaa. Suurin murros saatetaan kokea ihmisen ja koneen välisen symbioosin saralla, sillä tekoälytyökalujen kehittyessä myös digi-inhimillisen vuorovaikutuksen lait kirjoitetaan uusiksi – kuljettaen ihmiskuntaa kohti uuden älyn aikakautta.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.