Kalju pukumies, jolla on silmälasit, seisoo hymyillen, kädet ristissä, kuusikulmaisia kuvioita sisältävän lasiseinän vieressä.

Aruban maajohtaja Kai Turunen ennakoi nopeita muutoksia verkko- ja tietoturvavaatimuksiin tulevina vuosina.  

”Jos verkko sakkaa, sakkaa moni muukin asia” – HPE Aruba Networking ja DNA tuottavat tulevaisuuden verkkopalveluita

Luotettavat verkot ovat lähes jokaisen yrityksen toiminnan perusedellytys. DNA:n kokeneet asiantuntijat auttavat kaiken kokoisia yrityksiä eri toimialoilla valitsemaan juuri itselleen parhaiten sopivat, Aruban modernia teknologiaa hyödyntävät verkkoratkaisut.  

DNA tuottaa asiakkailleen verkkopalveluita, jotka perustuvat Aruban teknologiaan. Aruban verkkoratkaisut ovat skaalautuvia, tietoturvallisia ja helposti hallittavia. Aruban maajohtaja Kai Turusen mukaan yksi Aruban teknologian selkeimmistä eroista kilpailijoihin on yhtenäinen alusta, joka kattaa koko verkon, reunasta pilveen.   

"Jos verkko sakkaa, silloin sakkaa moni muukin asia. Varsinkin yrityksille katkeamattomat verkkoyhteydet ovat ykkösprioriteetti – yksi liiketoiminnan peruspilareista, johon on voitava luottaa”, Turunen sanoo.    

Toinen Aruban ratkaisujen vahvuuksista on älykäs automaatio, jossa hyödynnetään vahvasti tekoälyä. Aruba Central -hallintajärjestelmä kerää jatkuvasti telemetriadataa, jonka perusteella se analysoi verkon toimintaa reaaliajassa, tunnistaa poikkeamia, ennakoi ongelmia ja pystyy reagoimaan niihin jo ennen kuin käyttäjä ehtii huomata häiriötä.   

Turunen arvioi, että verkko- ja tietoturvavaatimukset muuttuvat tulevina vuosina nopeasti.    

”Tekoäly sulautuu osaksi järjestelmiä. Ratkaisuja, jotka eivät sitä hyödynnä, pidetään pian vanhentuneina. Myöskään nopeus, matalat viiveet ja hyvä tietoturva eivät tuo enää varsinaista kilpailuetua, vaan ne ovat perusedellytys kaikille verkkoratkaisuille. Jatkossa kilpailemme ennen kaikkea asiakaskokemuksella”, Turunen summaa.    

DNA:n ratkaisujen taustalla ruksuttaa Aruban teknologia    

Useat DNA:n palvelut rakentuvat Aruban teknologian pohjalle. Esimerkiksi DNA Cloud LAN -palvelu kattaa LAN- ja WLAN-verkot, joiden taustalla on Aruba Central -hallintajärjestelmä. Se tarjoaa asiakkaille reaaliaikaisen näkymän heidän koko verkkoonsa. Tämä helpottaa arkea, parantaa tietoturvaa ja säästää aikaa muihin tehtäviin.   

DNA Pääsynhallinta puolestaan pohjautuu Aruba ClearPass -ratkaisuun. Nykyaikaisten järjestelmien ei pidä luottaa mihinkään perusteetta. Siksi ratkaisu toimii Zero Trust -periaatteella, mikä tarkoittaa, ettei verkkoon pääse mikään laite tai käyttäjä ennen kuin se on tunnistettu ja profiloitu.

Aina toimivin paketti kullekin asiakkaalle terveydenhuollosta teollisuuteen   

DNA:n ja Aruban yhteistyön ansiosta yritykset saavat yhdeltä luukulta paitsi verkkoratkaisut, myös esimerkiksi liittymät, laitteet ja tietoturvaratkaisut. Yrityksen arki sujuvoituu, kun se voi asioida suoraan DNA:n kanssa, jossa on kokonaiskuva asiakkaan tilanteesta ja erityistarpeista.     

DNA auttaakin yrityksiä valitsemaan juuri tarpeeseen parhaiten sopivat, Aruban teknologiaan perustuvat verkkoratkaisut. DNA:n koulutetut ja sertifioidut asiantuntijat tuntevat Aruban teknologiat läpikotaisin, ja he pystyvät suunnittelemaan asiakkaille parhaan mahdollisen paketin.

Ratkaisut skaalautuvat sujuvasti kaiken kokoisille organisaatioille. Erityisen hyvin ne soveltuvat korkean vaatimustason ympäristöihin, kuten julkishallintoon, oppilaitoksiin, terveydenhuoltoon, logistiikkaan ja teollisuuteen. Myös kaupan ala hyötyy merkittävästi ratkaisujen joustavuudesta.  

”Esimerkiksi keskisuurten yritysten omat IT-resurssit ovat usein vähissä, mutta tarve toimivalle ja turvalliselle verkolle on sama kuin isommillakin toimijoilla. Silloin korostuvat tehokas automaatio ja helppo hallittavuus”, Turunen kertoo. 

DNA:n ja Aruban kumppanuus perustuu parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen tarjoamiseen. Toiminta on läpinäkyvää ja asiakkaiden pulmat ratkaistaan viipymättä.

”DNA:n arvot nopea, mutkaton ja rohkea näkyvät myös meidän yhteistyössämme”, Turunen sanoo.

 

Kaipaako yrityksesi laadukasta ja helppokäyttöistä kiinteän ja langattoman lähiverkon kokonaisratkaisua? Lue lisää DNA Cloud LAN -ratkaisun hyödyistä.

Avainsanat:

Verkko Yhteydet Digitalisaatio Teknologia Tekoäly

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
Kaksi ihmistä kättelee puisen pöydän yli. Taustalla näkyy musta muistikirja ja pinkki kynä.
7/2026 DNA Yrityksille

Uusi tapa hallinnoida suuria lähiverkkoja: DNA Managed Network Premium tarjoaa ainutlaatuisen ratkaisun monimutkaisten verkkoympäristöjen haasteisiin

Artikkeli
Kaksi miestä, joilla on samanlaiset liivit ja kahvikupit kädessään, seisovat sisätiloissa kameraan päin.
7/2026 DNA Yrityksille

Kasvun tekijät: Argimarket ottaa rohkean askeleen kohti maanlaajuisia markkinoita

Artikkeli
Lasit päässä oleva mies työskentelee kannettavalla tietokoneella modernissa sisätyötilassa suurten ikkunoiden ja vihreiden kasvien lähellä.
6/2026 DNA Yrityksille

Näin yrityksesi saa pilven hyödyt ilman hallinnan ja ylläpidon taakkaa – suuryritystason pilvipalvelu myös pk-yrityksille

Artikkeli
Mies, jolla on silmälasit ja sininen paita, seisoo sisätiloissa kädet ristissä ja katsoo itsevarmasti kameraan.
6/2026 DNA Yrityksille

Euroopan kiristyvä kyberuhkakenttä kaventaa yritysten pelivaraa

Artikkeli
6/2026 DNA Yrityksille

Näiden vinkkien avulla palaat kesälomalta työarkeen täynnä virtaa

Teknologiatrendit 2026

Vuosi 2026 on käytännönläheisten innovaatioiden, vanhojen toimintamallien uudistamisen sekä inhimillisen kanssakäymisen aikaa. Suurin murros saatetaan kokea ihmisen ja koneen välisen symbioosin saralla, sillä tekoälytyökalujen kehittyessä myös digi-inhimillisen vuorovaikutuksen lait kirjoitetaan uusiksi – kuljettaen ihmiskuntaa kohti uuden älyn aikakautta.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.