Identiteettivarkauksista taloudellisia vahinkoja myös yrityksille.

Identiteettivarkauksista taloudellisia vahinkoja myös yrityksille

Identiteettivarkaudet ovat nopeasti yleistynyt rikosmuoto, joka rehottaa etenkin verkossa. Suurin osa vääriin käsiin joutuvista henkilötiedoista on peräisin tietomurroista.

Tutkimusten mukaan suurimpaan riskiryhmään kuuluvat johtavassa asemassa työskentelevät henkilöt, joiden henkilötietojen avulla rikolliset pyrkivät huijaamaan yrityksiltä rahaa valelaskuilla tai muilla keinoilla.

Yritystenkin kannattaa siis pitää vastuuhenkilöidensä tiedoista hyvää huolta. Perustason tietoturvan lisäksi on syytä kiinnittää huomiota pilvipalveluihin sekä somessa ja sähköpostitse tapahtuviin kalasteluyrityksiin. Kaksivaiheinen tunnistautuminen kannattaa ottaa käyttöön, sillä se vaikeuttaa huomattavasti varastettujen tietojen väärinkäyttöä.

Tärkeää on myös henkilöstön tietotason nostaminen, jotta he tiedostavat uhkat ja tietävät, kuinka epäselvissä tilanteissa tulee toimia.

Lähes puolet identiteettivarkauden uhreista ei tiedä miten rikos on tapahtunut

Tietomurtojen suhteen suurin ongelma on, että ne jäävät usein pitkäksi aikaa huomaamatta. Identiteettivarkauksissa tyypillistä onkin, että uhri ei edes ole tiennyt, että hänen tietojaan on varastettu.

Luotettavan ja ajan tasalla olevan tilannekuvan rakentaminen on paras keino taistella tätä vastaan. Verkkoliikenteen automaattinen seuraaminen ja poikkeamien älykäs havaitseminen on nykyteknologialla helppo toteuttaa, kunhan aikaa on varattu myös löydettyjen asioiden läpikäymiseen.

Näin suojaudut identiteettivarkauksilta:

  1. Kouluta henkilöstösi tunnistamaan uhkat ja tietojen kalasteluyritykset.
  2. Ota käyttöön kaksivaiheinen tunnistautuminen vaikeuttaaksesi tietojen väärinkäyttöä.
  3. Rakenna tilannekuva tietoturvasta huomataksesi murrot.
Lue lisää maksuttomasta oppaasta ja opi, kuinka suojaat yritystäsi kyberrikollisuudelta.

Avainsanat:

Tietoturva

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
4/2026 DNA Yrityksille

”Avaa kone ja olet jo verkossa” – läppärin SIM mullistaa liikkuvan työn kokemuksen

Artikkeli
4/2026 DNA Yrityksille

Tekstiviestien lähettäjätunnuksen rekisteröinti suojaa yritystäsi ja asiakkaitasi

Artikkeli
4/2026 DNA Yrityksille

Mullista yrityksesi asiakaspalvelu tekoälyn voimalla – asiakaspoistuma pienenee, myynti kasvaa ja työntekijäkokemus paranee

Artikkeli
3/2026 DNA Yrityksille

Johtaja, varmista, että nämä 4 tietoturvataitoa on tiimilläsi hallussa!

Artikkeli
Matkapuhelinmasto metsän yllä auringonlaskun aikaan, taustalla värikäs taivas.
3/2026 DNA Yrityksille

Mobiiliverkot käyvät tuulella – ja hetkittäin akuilla

Teknologiatrendit 2026

Vuosi 2026 on käytännönläheisten innovaatioiden, vanhojen toimintamallien uudistamisen sekä inhimillisen kanssakäymisen aikaa. Suurin murros saatetaan kokea ihmisen ja koneen välisen symbioosin saralla, sillä tekoälytyökalujen kehittyessä myös digi-inhimillisen vuorovaikutuksen lait kirjoitetaan uusiksi – kuljettaen ihmiskuntaa kohti uuden älyn aikakautta.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.