Esineiden internetissä tarvitaan muutakin kuin esine ja internet

Esineiden internetissä tarvitaan muutakin kuin esine ja internet

Viime aikoina olen katsellut esineiden internetiä hallinta-alustan riveinä. Kaltaiselleni IoT-nörtille sadoissa datariveissä ja hallintatyökalun visuaalisissa elementeissä on toki kauneutta, mutta suurelle yleisölle tai yrityksillekään esineiden internetiä on turha työntää teknologia edellä.

Jotta konepaja, tilitoimisto tai kuntokeskus lähtisi hyödyntämään antureita ja jalostamaan niistä kertyvää dataa uudenlaisiksi palveluiksi, on koko IoT muotoiltava lähestyttävämmäksi.

Solitan Janne Siltari on osuvasti todennut, että palvelumuotoilun menetelmillä on paljon annettavaa usein liiankin teknologiakeskeisesti etenevään IoT-liiketoimintakehitykseen. Allekirjoitan ajatuksen täysin ja siksi olenkin erittäin innoissani, kun saimme vastikään liittyä Solitan kokoamaan IoT-ekosysteemiin.

Ekosysteemit, jotka kokoavat yhteen eri alojen huippuammattilaisia ovat itsessään jo yksi tapa palvelumuotoilla esineiden internetiä. Ne helpottavat yritysten liikkeellelähtöä ja sitä, että erilaiset pilotti- ja kokeiluhankkeet saadaan käyntiin mahdollisimman saumattomasti.

Solitan IoT-ekosysteemin tavoite on auttaa rikastamaan asiakasyrityksen olemassa olevaa toimintaympäristöä toimivaksi IoT-kokonaisuudeksi tarjoamalla palveluita ja tuotteita, joita asiakas tarvitsee esimerkiksi testaamiseen, tekoälyn hyödyntämiseen, datan keräämiseen, analytiikkaan, visualisointiin ja pilviratkaisuihin.

Ekosysteemissä roolimme operaattorina on tietenkin tarjota yrityksille nopea ja luotettava pääsy sensoridataan kaikkialla Suomessa sekä kansainvälisesti. Lisäksi tarjoamme työkalut sensoriparven hallintaan.

Kun IoT-kytkettyjen laitteiden määrä kasvaa tuhansiin, yhteyksien hallinta käsityönä käy mahdottomaksi. Monipuolisen ja helppokäyttöisen hallintatyökalun ansiosta IoT-hankkeen saa kuitenkin käännettyä kuluerästä kannattavaksi bisnekseksi, jossa IoT-laitteen sijaan myydäänkin käytön perusteella laskutettavaa IoT-palvelua.

Lataa uusi oppaamme, jonka avulla syvennät osaamistasi IoT:n saralla ja saat arvokasta lisätietoa onnistuneen IoT-projektin suunnittelusta ja läpiviennistä.

Lataa opas

Avainsanat:

IoT Digitalisaatio Tekoäly

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
3/2026 DNA Yrityksille

7 vinkkiä yritysliittymän käyttöön ulkomailla

Artikkeli
Amel Gaily juontamassa Johtoajatuksia-podcastia studiossa mikrofoni edessään.
3/2026 DNA Yrityksille

Kun muutos ei pelota vaan avaa ovia – Johtoajatuksia-podcast kertoo, mitä jokaisen johtajan on ymmärrettävä teknologian kehityksestä

Artikkeli
3/2026 DNA Yrityksille

DNA:n Managed SASE vie globaalisti toimivan yrityksen tietoturvan nopeasti seuraavalle tasolle

Artikkeli
Tummahiuksinen nainen mustassa bleiserissä ja vaaleanpunaisessa huivissa vaaleanpunaisen rei'itetyn seinän edessä.
3/2026 DNA Yrityksille

Kohti autonomisia verkkoja – tekoälyn rooli verkkoinfran optimoinnissa kasvaa nopeasti

Artikkeli
Mustatakkinen nainen käyttää älypuhelinta Tervetuloa 5G -kyltin ja vaaleanpunaisen näytön vieressä.
3/2026 DNA Yrityksille

5 syytä vaihtaa 5G-liittymään

Teknologiatrendit 2026

Vuosi 2026 on käytännönläheisten innovaatioiden, vanhojen toimintamallien uudistamisen sekä inhimillisen kanssakäymisen aikaa. Suurin murros saatetaan kokea ihmisen ja koneen välisen symbioosin saralla, sillä tekoälytyökalujen kehittyessä myös digi-inhimillisen vuorovaikutuksen lait kirjoitetaan uusiksi – kuljettaen ihmiskuntaa kohti uuden älyn aikakautta.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.