5 asiaa, jotka olen oppinut IoT-pilottihankkeista

5 asiaa, jotka olen oppinut IoT-pilottihankkeista

Olen keväästä asti ollut mukana kolmen suomalaisen pk-yrityksen ensiaskelissa esineiden internetiin eli IoTNextLevel-hankkeessa. Tämä kokemus on vahvistanut käsitystäni, että oman toimintansa ja toimialansa tunteva yritys saa tuloksia myös uudessa toimintaympäristössä.

Ehdottomasti tärkeintä on lähteä liikkeelle.

Muillakin suomalaisyrityksillä, kuin pilottejaan nyt rakentavilla Finnsementillä, Snellman Prolla ja Martelalla on varmasti dataa, jota ei vain vielä kerätä. Esineiden internetin myötä kaikilla yrityksillä on mahdollisuus päästä tähän dataan kiinni antureiden ja verkon avulla.

Vaikka IoTNextLevelin kolme pilottia ovat vielä kesken, jo nyt niistä on opittu puolin ja toisin paljon. Esimerkiksi Finnsementin haasteessa tehdasympäristön helppous yllätti asennusporukan. 50 omilla pattereilla toimivaa sensoria saatiin nopeasti kiinnitettyä valittuihin kohtiin, ja saman tien ne ilmestyivät hallintajärjestelmään.

Mistä sitten aloittaa? Itse kannatan rohkeaa pilotointia.

Omat vinkkini alkuun ovat:

  1. Lähde liikkeelle nyt. Esineiden internet on murros, joka tulee koskettamaan kaikkia toimialoja. Siinä missä se tasaa tilejä eri kokoluokan toimijoiden kanssa, se myös murtaa vanhat asetelmat. Ei kannata jäädä odottamaan täydellistä ideaa - kilpailijasi voi olla jo liikkeellä.

  2. Määritä ongelma eli mitä asiaa lähdetään ratkaisemaan. Onko kyseessä tehdasympäristö ja sen laitteiden ylläpito vai palveluyritys ja omien prosessien kehitys? Alkuun riittää yksi konkreettinen arjen haaste ratkaistavaksi. Olen huomannut käytännössä, että pilotin suunnittelu lähtee helposti sakkaamaan, jos ratkaistavaa ongelmaa ei saada rajattua tarpeeksi.

  3. Hanki kumppani, jolla on tarjota koko IoT-arvoketju omasta ekosysteemistään. Pilotissa yrityksen roolina on omien prosessien ja toimialansa tunteminen. Esineiden internetin syväosaamien tulee kumppaneilta. Useilla kumppaneilla on tarjolla kädenojennus ensikertalaiselle, kuten meillä DNA:lla IoT Starter Kit.

  4. Pilotoi tarpeeksi pitkään. Meneillään olevista piloteista opin, että aikajaksoa ei kannata laittaa liian tiukaksi. Voi olla, että valitulta jaksolta ei vielä saada tarpeeksi dataa, joten on hyvä pitää aikataulussa liikkumavaraa sen sijaan, että runnoo pilottia deadline mielessä maaliin.

  5. Kerää ja hyödynnä opit. Mitä pilotista opittiin, mitä säilytetään, mitä muutetaan tai muutetaanko suunta kokonaan?

Jatkossa visio kirkastuu kokeilu kokeilulta. Pian jo algoritmit jo hyödyntävät dataa vuorovaikutuksessa ihmisen kanssa ja löytävät malleja, joilla tulevaisuuden kilpailukyky rakennetaan. Pilottia ei siis kannata unohtaa pöytälaatikkoon, vaan lähteä rohkeasti viemään opittua liiketoimintaan.

Tutustu #IoTNextLevel -kilpailuun ja kolmen yrityksen pilotteihin.

Avainsanat:

IoT

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
Kaksi miestä, joilla on samanlaiset liivit ja kahvikupit kädessään, seisovat sisätiloissa kameraan päin.
2/2026 DNA Yrityksille

Kasvun tekijät: Argimarket ottaa rohkean askeleen kohti maanlaajuisia markkinoita

Artikkeli
2/2026 DNA Yrityksille

Tekoäly innostaa sosiaali- ja terveydenhuollon kehittäjiä: ”Jos tätä ei Suomessa saada tehtyä, niin missä sitten?”

Artikkeli
2/2026 DNA Yrityksille

Verkkoyhteydet ja tietoturva saman katon alta – DNA:n Meraki as a Service helpottaa yrityksesi arkea

Artikkeli
Liikemieheksi pukeutunut nainen puhuu puhelimeen ja tarkistaa kellonsa modernilla ulkoilmakäytävällä.
2/2026 DNA Yrityksille

Tiedätkö, miksi yritykseesi soitetaan? Älykäs keskusteleva botti parantaa asiakaspalvelun laatua

Artikkeli
Esiliinaan pukeutunut mies hymyilee kahvimyllyjen vieressä viihtyisässä kahvilassa, jossa on tiiliseinät ja suuret ikkunat.
2/2026 DNA Yrityksille

Kasvun tekijät: Helsingin kahvipaahtimon voittoresepti on tinkimätön laatu, asiakastyytyväisyys ja usko omaan tekemiseen

Teknologiatrendit 2026

Vuosi 2026 on käytännönläheisten innovaatioiden, vanhojen toimintamallien uudistamisen sekä inhimillisen kanssakäymisen aikaa. Suurin murros saatetaan kokea ihmisen ja koneen välisen symbioosin saralla, sillä tekoälytyökalujen kehittyessä myös digi-inhimillisen vuorovaikutuksen lait kirjoitetaan uusiksi – kuljettaen ihmiskuntaa kohti uuden älyn aikakautta.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.