Siniseen takkiin ja laseihin pukeutunut mies kävelee ulkona raidallisten toritelttojen ja modernien rakennusten lähellä.

”Yritykset ja julkiset organisaatiot voisivat oppia toisistaan paljon enemmän kuin nyt”, Vantaan kaupunginjohtaja Pekka Timonen pohtii.

Vantaalla satsataan luotettaviin järjestelmiin ja uskotaan oppimisen iloon

Julkishallintoa ei tunneta erityisen ripeästä toiminnasta digitalisaatioon liittyvissä hankkeissa. Vantaalla on kuitenkin totuttu toimimaan poikkeuksellisen ketterästi digitaalisen murroksen keskellä. Vantaan kaupunginjohtaja Pekka Timonen toteaakin, että ketteryys on Vantaalla kehityksen elinehto – onhan kyseessä Suomen nopeimmin muuttuva kaupunki. 

Vantaa on näyttänyt mallia sähköisissä palveluissa jo pitkään. Kaupunki on edelläkävijä pilvipalveluiden käyttöönotossa julkisella sektorilla, ja muun muassa kaavoitusta ja rakennusvalvontaa hyödyttävät paikkatietojärjestelmät, edistykselliset sähköiset asiointipalvelut sekä oppimisen ja koulutuksen digitaaliset alustat ovat keskeinen osa vantaalaista teknologiamaisemaa.  

Vantaan kaupunginjohtajan Pekka Timosen mukaan ketterän toiminnan motiivi on yksinkertainen: tahtotilana on pysyä alati muuttuvan maailman tahdissa. 

”Kaupunkirakenne muuttuu, väestö muuttuu, elinkeinorakenne muuttuu. Tämä kaikki näkyy korostetusti Vantaalla, koska Vantaa muuttuu ehkä nopeammin kuin mikään muu kaupunki Suomessa. Jotta ympäröivää muutosta on mahdollista ymmärtää ja hallita asukkaita parhaiten palvelevalla tavalla, on sitouduttava muuttumaan samalla tahdilla – eli nopeasti”, Timonen toteaa. 

Nopeuden ja maltillisuuden ristiaallokossa 

Verrattain nuoren ikänsä ansiosta Vantaalla on pieni ja kevytrakenteinen organisaatio kaupungin kokoon nähden. Timosen mukaan tämä on keskeinen tekijä siinä, että kaupunki suhtautuu avarakatseisesti uusiin ratkaisuihin, etenee käyttöönoton saralla määrätietoisesti ja pystyy reagoimaan teknologisiin vedenjakajahetkiin tehokkaasti. 

Julkishallinnon vaatimukset teknologisten ratkaisujen osalta ovat kuitenkin äärimmäisen korkeat etenkin tietoturvan ja -suojan saralla. Turvallisuuskysymysten myötä teknologisten ratkaisujen implementointia ympäröi maltillisuuden raja-aita, jonka tapailu on Timosen mukaan toisinaan melkoinen savotta: 

”Toisaalta pitäisi reagoida muutokseen mahdollisimman nopeasti, mutta toisaalta vastuumme huomioon ottaen pitää myös malttaa liikkua riittävän hitaasti, jotta ratkaisujen vaikutuksia pystytään ennalta arvioimaan. Kyllähän tässä eräänlaisessa ristiaallokossa saa koko ajan seilata”, Timonen naurahtaa. 

Pääkaupunkiseudun keskipisteessä odotetaan luotettavia palveluja 

Puolijohdeteollisuuden ansiosta Suomen Piilaaksonakin tunnettu Vantaa on monen keskeisen teknologia-alan yrityksen kotikaupunki, mikä asettaa omat tavoitteensa kaupungin kasvulle yritysnäkökulmasta. Useiden teknologiayritysten tuotanto- ja logistiikkatoiminta keskittyy Vantaalle, minkä Timonen laskee yhdeksi kaupungin ylpeydenaiheeksi. 

”Tutkimuksen, tuotekehityksen ja tuotannon yhdistäminen onnistuu Vantaalla paremmin kuin missään muualla. Logistiikka, liikenne ja teknologia ovat keskeisiä vantaalaisia vahvuuksia. Suomen eteläkärjen kasvun myötä Vantaasta on hiljalleen tullut Helsingin seudun väestöllinen keskipiste, mikä tietysti tuo omat etunsa yrityksille niin sijainnin kuin päivittäisen toiminnan suhteen”, Timonen toteaa. 

Vantaa tarjoaa suuren määrän palveluja asukkailleen ja Vantaalla toimiville yrityksille. Mikäli palvelukirjo piiputtaa, reaktio on usein salamannopea: onpa itse kaupunginjohtajallekin soitettu ennen aamukuutta, kun erään asukkaan kotikatua ei ollut ehditty aurata lumesta ajoissa. 

Yhteistyö rakentuu luottamuksen ja vuorovaikutuksen varaan 

Kaupunkiorganisaation tarjoamien ja ylläpitämien palvelujen määrä ja kriittisyys asettavat laatukriteerit korkealle. Vantaa on tehnyt yhteistyötä DNA:n kanssa pitkään muun muassa tietoliikenneverkkojen, kyberturvallisuuden ja sähköisten palvelujen saralla. Syy pitkään yhteistyöhön on Timosen mukaan yksinkertainen: 

”Me toimimme vain niiden tahojen kanssa, joiden toiminta täyttää kriteerimme. Odotamme kumppaniemme tarjoavan meille uusimpia ja parhaiten kaupungille sopivia ratkaisuja, mutta toiminnan luotettavuuden on yllettävä julkisen organisaation vaatimustasolle. Tähän myös yhteistyömme DNA:n kanssa perustuu”, Timonen jatkaa.  

Vuorovaikutusta arvostava Timonen kiittelee DNA:ta myös uusien ideoiden ja ratkaisujen esittelystä, joka on tehnyt kumppanuudesta proaktiivisen ja yhtenäisen. 

Myös yritysmaailmassa työskennelleen Timosen mukaan kaupunkiorganisaation tulee olla laadukas ja tehokas oman toimintansa saralla aivan kuten yrityksenkin. Hyvän ja tuloksellisen organisaation vaateet määräytyvät pitkälti samoilla puntareilla. 

Jatkossa Timonen toivoo näkevänsä vieläkin enemmän tiivistä yhteistyötä yritysten ja julkishallinnon välillä: 

”Minusta yritykset ja julkiset organisaatiot voisivat oppia toisistaan paljon enemmän kuin nyt. Hyödynnämme toisiamme hämmentävän vähän. Uskon, että niin yritysten kuin julkishallinnon tahot tulevat vielä kehittymään valtavasti toistensa avulla, kunhan löydämme useammin saman pöydän ääreen”, Timonen päättää.

 

DNA:n verkkoyhteydet varmistavat organisaatiosi ketteryyden – tutustu tietoliikenneyhteyksien palveluihimme!

Avainsanat:

Verkko Yhteydet Digitalisaatio Teknologia Tietoturva Pilvipalvelut Kyberturvallisuus

Lue lisää uudesta työstä

Blogi
Kaksi naista seisoo ikkunan ääressä hymyillen ja katselee kannettavaa tietokonetta, jonka ulkopuolella on valtatie ja sininen taivas.
11/2025 Kaapro Kanto

Johtaja, älä rakenna hulppeaa pilvenpiirtäjää rapistuvien perustusten päälle

Artikkeli
Mustaan huppariin ja lippikseen pukeutunut valkohattuhakkeri Benjamin Särkkä puhuu podcast-mikrofoniin studiossa, jossa on violetti valaistus.
11/2025 DNA Yrityksille

Kyberhyökkäys maksoi kasinojätille 100 miljoonaa dollaria – Benjamin Särkkä: ”Ihan vanhanaikaisella mentiin sisään”

Artikkeli
Kyberasiantuntija Antti Kurittu istuu podcast-studiossa musta huppari päällä ja hymyilee kameralle.
11/2025 DNA Yrityksille

Näin eteni 35 miljoonan deepfake-huijaus – Aina vain uskottavampaa, varoittaa asiantuntija

Artikkeli
Matkapuhelinmasto metsän yllä auringonlaskun aikaan, taustalla värikäs taivas.
11/2025 DNA Yrityksille

Mobiiliverkot käyvät tuulella – ja hetkittäin akuilla

Artikkeli
Peter Nyman nauhoittamassa Kyberrosvot-podcastia.
11/2025 DNA Yrityksille

Kyberrosvot etsivät aina helpointa reittiä sisään – eikä saaliina haeta vain dataa

Teknologiatrendit 2025

Teknologian vuosi 2025 on lunastusten aikaa: tekoälylle asetetut odotukset alkavat konkretisoitua, siviili- ja puolustusteknologioiden käyttöulottuvuudet laajenevat ja yritysten kestävän kehityksen tavoitteita jalkautetaan käytäntöön.

Mitkä trendit tulevat vaikuttamaan merkittävästi tulevaisuuteemme niin arjessa kuin sen ulkopuolella?

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.