Voisiko teknologia auttaa ihmisiä tuomaan osaamisensa paremmin esiin?

Vain hullu jättää kyvyt käyttämättä

Arvaatko mitä yhteistä on uravalintoja ohjaavalla tekoälyllä, osaamisen kehittämistä avittavalla botilla ja maahanmuuttajille räätälöidyllä koodikoululla?

Kaikkien näiden taustalla on merkittävä määrä ideointia ja pohdintaa siitä, millaisin keinoin tulevaisuudessa voi menestyä. Sitran luomassa Ratkaisu 100 -kilpailussa kysyttiin suomalaisilta mikä on tärkein Suomea koskettava yhteiskunnallinen haaste, ja ehdotuksia saatiin yli tuhat kappaletta. Valituksi tuli ’Miten kaikkien osaaminen saadaan paremmin käyttöön?’

Toisessa vaiheessa pyydettiin ratkaisuja. Ehdotuksista valittiin 15 tiimiä, joista lupaavin saa marraskuussa palkinnoksi miljoona euroa ideansa toteuttamiseen. Yleisölle tiimit esittäytyivät ensimmäistä kertaa viime viikon SuomiAreenalla Porissa, ja pääsin tutustumaan niihin läheltä ideoita arvoivan raadin jäsenenä.

"Vaikutuin syvästi miten suurella antaumuksella tiimit lähestyivät haastetta, joka on kaikkea muuta kuin vähäinen tai yksinkertainen."

Eri alojen huippuosaajista koostuvissa tiimeissä oli mukana sekä pitkän uran tehneitä moniosaajia että nuoria lahjakkuuksia. Arvioitavakseni osuneet tiimit olivat Integrify, HeadAI, Osaamisbotti ja Ura-avain. Tiimien valitsemat keinot ovat hyvin erilaisia, mutta yhteistäkin niillä oli: kaikki perustuvat tavalla tai toisella verkon hyödyntämiseen.

Ajattelun kypsyys ja moniulotteisuus näkyivät tiimien hienossa kyvyssä tasapainottaa eri osapuolten intressejä. Tekoälyn ja robotiikan hyödyntäminen yhdistyi sujuvasti ihmisläheiseen tapaan ajatella sekä yhteiskunnan että yksilön hyötyä.

"Työnantajan näkökulmasta äärimmäisen kiinnostavaa on tekoälyn hyödyntäminen urapolun rakentamisessa. Voisiko teknologia auttaa ihmisiä tuomaan osaamisensa paremmin esiin?"

Rekrytointi on kallista ja aikaa vievää, ja olisi hienoa, jos voisimme tietojohtamisen keinoin kohdistaa oikeaa osaamista oikeisiin kohteisiin. Tunnistamalla nykyistä paremmin eri ihmisten kiinnostuksen kohteita, lahjakkuuksia ja taipumuksia voisimme sovittaa niitä tuleviin osaamistarpeisiimme. Osaamisbotin ja Ura-avaimen suunnitelmat herättivät pohtimaan, kuinka tekoälyä voisi hyödyntää henkilöstön kehittämisessä myös organisaatioiden sisällä.

Erityisesti koodaaminen on osaamista, jota tarvitaan jatkuvasti enemmän. Ajan kuluessa siitä voi tulla jopa lukutaidon kaltainen perusosaaminen. Jokainen IT-alaa seuraava tietää, että koodarit ovat Suomessa niukka resurssi, jota tarvitsemme jatkuvasti lisää. Juuri tähän erittäin kiinnostavaan saumaan tähtää Integrify: miksipä ei käännettäisi globaalia haastetta positiiviseksi mahdollisuudeksi ja järjestettäisi erityisesti maahanmuuttajille sopivaa koodauskoulua?

Suomalaisella koulutusjärjestelmällä on kansainvälisesti erittäin hyvä maine. Tekoälyn, robotiikan ja ihmisten kyvykkyyksien yhdistäminen oppimisen tehostamiseksi on meille mahdollisuus vahvistaa asemaamme oppimisen osaajina. Tuloksena saadaan piilevätkin kyvyt käyttöön – ja luodaan uutta kansainvälistymiskelpoista liiketoimintaa.

Toivotan mitä parhainta menestystä kaikille tiimeille. Jokainen teistä on jo nyt voittavalla polulla!

Suomen suuntaa ja strategiaa puitiin viime viikolla SuomiAreenalla Porissa. DNA oli tapahtuman pääyhteistyökumppani. DNA Business kysyi tilaisuudessaan, saako digitalisaatiosta olla innoissaan – lue ja katso mitä asiantuntijat ja yleisö vastasivat: dna.fi/suomiareena.

 

***

Kirjoitus on julkaistu Kauppalehdessä 19.7.2017

Avainsanat:

IoT Digitalisaatio Tekoäly

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
9/2026 DNA Yrityksille

DNA Cloud LAN takaa lähiverkon turvallisuuden ja toimivuuden

Artikkeli
9/2026 DNA Yrityksille

Asiakkaan tukena joka käänteessä – DNA:laiset syttyvät asiakaskohtaamisista ja kokevat työnsä merkitykselliseksi

Artikkeli
Silmälasipäinen mies istuu työpöydän ääressä, puhuu puhelimeen, edessä on tabletti ja lamppu.
9/2026 DNA Yrityksille

Tietoturvakartoitus paljastaa suomalaisyritysten kompastuskivet

Artikkeli
Mies, jolla on musta lippalakki ja villapaita, puhuu mikrofoniin studiossa, jossa on vaaleanpunainen valaistus ja verhot.
9/2026 DNA Yrityksille

Kyberrosvoista tuli tekoälyn myötä tehokkaampia – Joona Hoikkala: ”Puolustuksella on käytössään samat työkalut”

Artikkeli
Nainen vihreässä bleiserissä käyttää älypuhelintaan ulkona modernin rakennuksen edessä.
9/2026 DNA Yrityksille

Hyökkääjä iskee, kun kukaan ei ole valvomassa – MDR-palvelu suojaa pk-yrityksiä

Teknologiatrendit 2026

Vuosi 2026 on käytännönläheisten innovaatioiden, vanhojen toimintamallien uudistamisen sekä inhimillisen kanssakäymisen aikaa. Suurin murros saatetaan kokea ihmisen ja koneen välisen symbioosin saralla, sillä tekoälytyökalujen kehittyessä myös digi-inhimillisen vuorovaikutuksen lait kirjoitetaan uusiksi – kuljettaen ihmiskuntaa kohti uuden älyn aikakautta.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.