Joustava työ tarkoittaa vapautta järjestellä oma työntekonsa yhdessä sovituissa rajoissa.

Uutta työkulttuuria muotoillaan nyt

Työelämän raju, nopea ja jatkuva muutos patistaa liki jokaisen yrityksen miettimään omia työnteon muotojaan. Palvelevatko nykyiset käytännöt meitä parhaalla mahdollisella tavalla vai voisiko jotakin kehittää? Millaiseksi haluamme uuden, digitaalisen ajan työkulttuurimme muotoilla?

Työelämän digitaalisen kehityksen myötä itseohjautuvuus nousee entistä tärkeämmäksi. Vauhdikkaat muutokset työpaikoilla vaativat ihmisiltä herkkyyttä ja omaksumisnopeutta. Lisäksi luovuuden ja uuden oppimisen merkitys korostuu. Uudenlainen joustava työ lisää vapautta, joka tukee näitä molempia.

Käytännössä joustavaa työtä voidaan tukea esimerkiksi yhdessä sovituilla etätyön pelisäännöillä. Etäpäivät tulevat luontevasti osaksi työnteon kulttuuria, kun kaikki tietävät, kuinka usein etänä sopii työskennellä ja miten silloin pidetään yhteyttä konttorilla oleviin kollegoihin.

Joustava työ tarkoittaa vapautta järjestellä oma työntekonsa yhdessä sovituissa rajoissa.

Muutos kohti itseohjautuvaa työkulttuuria ei kuitenkaan välttämättä ole helppo niille, jotka ovat tottuneet päinvastaiseen tapaan toimia. Tehdäänkö teidän työpaikallanne asioita tietyllä tapaa, koska ”niin on aina tehty”? Tästä ajattelutavasta eroon pyrkiminen edistää olennaisesti työkulttuurin siirtymistä kohti digiaikaa.

Paineet eivät kuitenkaan kohdistu vain työelämästä työntekijöiden suuntaan, vaan myös työntekijät ovat entistä vaativampia työnantajia kohtaan. Yhä useampi odottaa työnantajalta vapautta ja luottamusta, mutkatonta tekemisen kulttuuria.

Elokuussa 2016 tekemässämme työelämätutkimuksessa kävi ilmi, että 77 % vastaajista valitsisi muuten yhtä hyvistä työnantajista mieluummin sen, jossa olisi etätyölle paremmat mahdollisuudet.

Organisaatiolta itseohjautuvuus vaatii tukea ja turvallisuutta, systemaattisuutta ja selkeyttä. Itsensä johtaminen ei nimittäin aina ole silkkaa helppoutta, hauskuutta ja rentoutta, jollaiseksi se saatetaan joskus käsittää. Vapaus tuo uudenlaista vastuuta, jota ei välttämättä osaakaan heti itse kantaa.

Ensi alkuun uudenlainen vastuu kuormittaa varmasti enemmän kuin edellinen, tuttu tapa tehdä asioita.

Haluatteko kehittää yrityksenne digitaalisen ajan työkulttuuria entisestään?

Lue oppaasta, millaisia suomalaisten etätyökokemukset ovat, miten digitaalisen ajan työkulttuuri syntyy ja kuinka mutkattoman työn malli on meillä DNA:lla toiminut

LATAA OPAS

 

Avainsanat:

Muuttuva työ Työkulttuuri Liikkuva työ

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
4/2026 DNA Yrityksille

”Avaa kone ja olet jo verkossa” – läppärin SIM mullistaa liikkuvan työn kokemuksen

Artikkeli
4/2026 DNA Yrityksille

Tekstiviestien lähettäjätunnuksen rekisteröinti suojaa yritystäsi ja asiakkaitasi

Artikkeli
4/2026 DNA Yrityksille

Mullista yrityksesi asiakaspalvelu tekoälyn voimalla – asiakaspoistuma pienenee, myynti kasvaa ja työntekijäkokemus paranee

Artikkeli
3/2026 DNA Yrityksille

Johtaja, varmista, että nämä 4 tietoturvataitoa on tiimilläsi hallussa!

Artikkeli
Matkapuhelinmasto metsän yllä auringonlaskun aikaan, taustalla värikäs taivas.
3/2026 DNA Yrityksille

Mobiiliverkot käyvät tuulella – ja hetkittäin akuilla

Teknologiatrendit 2026

Vuosi 2026 on käytännönläheisten innovaatioiden, vanhojen toimintamallien uudistamisen sekä inhimillisen kanssakäymisen aikaa. Suurin murros saatetaan kokea ihmisen ja koneen välisen symbioosin saralla, sillä tekoälytyökalujen kehittyessä myös digi-inhimillisen vuorovaikutuksen lait kirjoitetaan uusiksi – kuljettaen ihmiskuntaa kohti uuden älyn aikakautta.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.