Liikkuva tietotyö on tänään toimivaa todellisuutta, työnteko ei jää kiinni yhteyksien toimivuudesta

Työ tekijäänsä seuraa

Liikkuva tietotyö on tänään toimivaa todellisuutta. Työnteko ei jää kiinni yhteyksien toimivuudesta. Homma hoituu sujuvimmin, kun kaikilla laitteilla on oma liittymä.

 

Jos suuri muutos etenee vähitellen, sitä ei niin huomaa. Vielä viisi vuotta sitten liikkuvan tietotyön onnistuminen missä tahansa ei ollut aina itsestäänselvyys. Nyt pesee ja linkoaa.

”Työnteko on nopeaa ja tehokasta, kun se onnistuu käytännössä missä tahansa”, ammattikeittiöitä palvelevan Snellman Pron aluemyyntipäällikkö Tuomas Tahvanainen sanoo. Hänen työajastaan noin puolet kuluu kentällä asiakkaita tapaamassa. Olosuhteet vaihtelevat.

”Välillä hierotaan sopimuksia hyvin varustelluissa neukkareissa. Välillä sitten käydään tukun lihaosastolla tai ravintolan keittiössä valikoimiamme pädiltä läpi”, Tahvanainen kertoo. Yhteistä ympäristöille on kuitenkin se, että bitti liikkuu kaikkialla.

”En ole törmännyt haasteisiin yhteyksien toimivuudessa. Langattomat linjat toimivat hyvin, vaikka sitten kesämökin laiturinnokassa”, Tahvanainen sanoo.

Missään tietoteknisessä ympäristössä ei voi toki täysin välttyä ongelmilta, mutta Tahvanaisen kokemuksen mukaan mobiiliyhteydet eivät ole pulmien aiheuttajia. Tietysti kaikkein kriittisin data, kuten myyntipresentaatiot, kannattaa säilöä laitteeseen myös paikallisesti.

Älä säästä simmeissä

Tuomas Tahvanainen käyttää liikkuessaan niin puhelinta, pädiä kuin läppäriä. Jokaisella laitteella on oma, tärkeä tehtävänsä. Puhelin on lähtökohtaisesti tärkeä myyntityössä, pädi toimii hyvin tuotteita esitellessä ja powerpoint-esitykset lähtevät luonnollisimmin läppärillä.

Yksi onnistuneen käyttökokemuksen tekijä on se, että jokaiseen laitteeseen kannattaa suosiolla hankkia oma liittymä. Yhteyden jakaminen laitteiden kesken nakertaa tehokkuutta ja ehkäpä hermojakin. Useamman liittymän hankkiminen ei vie vallitsevalla hintatasolla vararikkoon.

”Kun tien päällä tulee äkillinen työasia hoidettavaksi, on voitava luottaa siihen, että laite lähtee toimimaan nopeasti”, Tahvanainen sanoo. Hän muistuttaa kuitenkin, että autolla liikuttaessa on syytä pitää tauko tienposkessa tai huoltoasemalla, jos mobiililaitteiden antia aikoo tarkastella.

”Jos töissä on liian kova vauhti päällä, on helppo unohtaa turvallisuus ja kyttäillä kännykkää ajaessaan. Se johtaa äkkiä tilanteeseen, jossa kiireet loppuvat lopullisesti”, Tahvanainen varoittelee.

Taukopaikan valinnassa tarvitsee kiinnittää huomiota lähinnä siihen, että mahtuu itse sekaan ja että työrauhaa riittää. Yhteyksien toimivuuden kannalta paikka kun paikka on käytännössä erinomainen.

”Tietty yksityisyys voi olla tarpeen työasioiden hoitamisessa. Kaistan riittävyyden puolesta työt hoituvat yhtä hyvin kahvilassa kuin konttorilla”, Tahvanainen sanoo.

Moderni teknologia siis luo toimivat puitteet. Onnistuminen lähtee kuitenkin viime kädessä tekijästä itsestään.

”Liikkuva tietotyö vaatii mielestäni tekijältään ennen kaikkea joustavuutta, oikeaa asennetta ja motivaatiota sekä järjestelmällisyyttä”, Tahvanainen sanoo. Työt pitää tietenkin saada sovitusti sekä aikataulujen mukaan tehtyä, olipa sijainti sitten millainen tahansa. ”Ja mielellään vielä tietysti mahdollisimman hyvin.”

Lue myös vinkit, joiden avulla liityt yleiseen verkkoon turvallisesti.

Avainsanat:

Muuttuva työ Työkulttuuri Vinkit Liikkuva työ

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
Siniseen pukuun ja silmälaseihin pukeutunut mies seisoo parvekkeella, taustalla kaupunkikuva.
2/2026 DNA Yrityksille

DNA:n suunnittelu- ja projektinjohtopalveluista vauhtia bisnekseen ja teknologiauudistuksiin

Blogi
Parrakas mies puhuu punaiseen puhelimeen istuessaan sisätiloissa heijastavan lasi-ikkunan äärellä.
2/2026 Kaapro Kanto

Seuraava G tulee – ei vain nopeampaa dataa, vaan uusia kasvun paikkoja

Artikkeli
Oranssitukkainen ja silmälasipäinen nainen käyttää kannettavaa tietokonetta sohvalla, silittää harmaata kissaa ja pitää mukia.
2/2026 DNA Yrityksille

Tilanne hallinnassa – Yrittäjä Irina Hirvonen koordinoi kovaa dataa pehmeiden arvojen kautta

Artikkeli
Mies keltaisissa turvaliiveissä työskentelee tietokoneella, jonka näytöllä on rakennuspiirustuksia.
2/2026 DNA Yrityksille

Piha- ja viherrakentaja Henry Nevalaa inspiroi yrittäjyydessä vapaus

Artikkeli
Hymyilevä nainen järjestelee jauho- tai viljapusseja kaupan hyllyillä.
2/2026 DNA Yrityksille

Kinnarin tilalla teknologia on osana kaurantuotantoa

Teknologiatrendit 2026

Vuosi 2026 on käytännönläheisten innovaatioiden, vanhojen toimintamallien uudistamisen sekä inhimillisen kanssakäymisen aikaa. Suurin murros saatetaan kokea ihmisen ja koneen välisen symbioosin saralla, sillä tekoälytyökalujen kehittyessä myös digi-inhimillisen vuorovaikutuksen lait kirjoitetaan uusiksi – kuljettaen ihmiskuntaa kohti uuden älyn aikakautta.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.