Toimiston kolme robottia, jotka voit ottaa käyttöön vaikka heti

Toimiston kolme robottia, jotka voit ottaa käyttöön vaikka heti

Toimistoista kantautuu uudenlaista elektronista kuhinaa. Robotit tekevät tuloaan meidän tavallisten konttorirottien työkavereiksi. Vielä ei kuitenkaan kannata hankkia robotille omaa työpistettä ja kahvikuppia, sillä ensimmäiset apulaiset ovat vielä melko huomaamattomia kavereita.


Esittelemme tässä kolme robottia, jotka vähemmän digitalisoitunutkin toimisto voi hommata avukseen jo nyt:

Chatbotilta juttu luistaa. Ohjelmistorobotiikka on melko kehittynyttä ja kaikenlaisia oppivia ja tekoälyäkin hyödyntäviä sovelluksia on jo tarjolla. Jos kuitenkin haluat aloittaa helpommasta päästä, voit ottaa käyttöön yksinkertaisen chatbotin hoitamaan vaikkapa asiakaspalvelua somessa tai muistuttelemaan henkilökuntaa matkalaskuista sisäisissä kanavissa.

Logistiikkarobotti roudaa. Kirjastot ja sairaalat työllistävät jo ahkeria logistiikkarobotteja. Ne rahtaavat kirjoja ja instrumentteja väsymättä osastolta toiselle. Kuljetellaanko teidän toimistollanne jotakin edestakaisin? Kenties robotti säästäisi henkilökunnalta tylsää ja toistuvaa ramppaustyötä, jolloin aikaa voisi käyttää mukavampiin hommiin.

Robotti-imuri antaa viimeisen silauksen. Tavallinen kotikäyttöön soveltuva robotti-imuri siivoaa pienen toimiston siinä missä kodinkin. Se pitää lattiatason perussiistinä, jolloin siivooja voi käydä harvemmin kuuraamassa. Ja jos pääkonttorin edessä leviää ruohomatto, voi imurin väsymätön hortonomisisar, robottiruohonleikkuri, rientää apuun.

Ja tietenkin silloin, kun joku näistä robottiapulaisistasi hengailee internetissä, on syytä huolehtia myös tietoturvasta.

Lataa maksuton opas ja laadi uuden työn pelisäännöt omalle työpaikallesi.

Avainsanat:

Digitalisaatio Muuttuva työ Robotiikka Tekoäly

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
9/2026 DNA Yrityksille

Asiakkaan tukena joka käänteessä – DNA:laiset syttyvät asiakaskohtaamisista ja kokevat työnsä merkitykselliseksi

Artikkeli
Silmälasipäinen mies istuu työpöydän ääressä, puhuu puhelimeen, edessä on tabletti ja lamppu.
9/2026 DNA Yrityksille

Tietoturvakartoitus paljastaa suomalaisyritysten kompastuskivet

Artikkeli
Mies, jolla on musta lippalakki ja villapaita, puhuu mikrofoniin studiossa, jossa on vaaleanpunainen valaistus ja verhot.
9/2026 DNA Yrityksille

Kyberrosvoista tuli tekoälyn myötä tehokkaampia – Joona Hoikkala: ”Puolustuksella on käytössään samat työkalut”

Artikkeli
Nainen vihreässä bleiserissä käyttää älypuhelintaan ulkona modernin rakennuksen edessä.
9/2026 DNA Yrityksille

Hyökkääjä iskee, kun kukaan ei ole valvomassa – MDR-palvelu suojaa pk-yrityksiä

Artikkeli
Henkilö katselee futuristista kaupunkimaisemaa, jossa on lentäviä kulkuneuvoja ja moderneja rakennuksia.
9/2026 DNA Yrityksille

Kävivätkö ennustuksemme toteen? DNA Teknologiatrendit 2026 -raportin visiot puntarissa

Teknologiatrendit 2026

Vuosi 2026 on käytännönläheisten innovaatioiden, vanhojen toimintamallien uudistamisen sekä inhimillisen kanssakäymisen aikaa. Suurin murros saatetaan kokea ihmisen ja koneen välisen symbioosin saralla, sillä tekoälytyökalujen kehittyessä myös digi-inhimillisen vuorovaikutuksen lait kirjoitetaan uusiksi – kuljettaen ihmiskuntaa kohti uuden älyn aikakautta.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.