Tietotyöläinen – osaatko johtaa itseäsi?

Tietotyöläinen - osaatko johtaa itseäsi

Tietotyöläisten arki on tähän mennessä ollut iloinen sekoitus toimistolla, asiakkaalla ja etähommissa vietettyä aikaa. Hiljattain yhtälöstä kuitenkin putosi pois kaikki ihmisten kohtaamiseen liittyvä.

”Olen kiitollinen, että hommia riittää”, totesi moni tietotyöläinen ja sulkeutui hyvillä mielin kotiinsa. Virtuaalikokousbingot ja firman pikaviestikanavassa jaetut etätyömeemit ovat hauskuuttaneet porukkaa, mutta samalla tiimityön haasteet ovat tulleet tutuiksi. Kun esimiehen ja kollegoiden tuki on kauempana, nousee itsensä johtamisen taito entistä tärkeämmäksi.

Jaamme tässä viisi arvokasta vinkkiä, joiden avulla oman työn päivittäinen johtaminen sujuu erikoisesta etätyötilanteesta huolimatta.

1. Aseta itsellesi tavoitteita

Mieti päivän aluksi mitä tänään pitäisi saavuttaa ja päivän päätteeksi mitä saavutit. Aina ne eivät vastaa toisiaan, mutta ainakin tiedät, että etenet. Isoimmat tavoitteet kannattaa mahdollisuuksien mukaan pyrkiä pilkkomaan pienemmiksi: mikä osa tästä pitää saada valmiiksi tänään, mikä huomenna?

2. Pyydä ja anna palautetta

Juuri nyt on tärkeää antaa ja saada palautetta paitsi työn laadusta, myös uusien prosessien sujuvuudesta. Tilanne on kaikille uusi, ja prosessien aktiivisella kehityksellä on merkitystä niin omalle työlle kuin muillekin. Etätyöhön tottunut väki jää herkemmin etäilemään vapaaehtoisesti tulevaisuudessakin, joten nyt huippuunsa hiotut etätyökäytännöt palvelevat työyhteisöä myös poikkeustilanteen jälkeen.

3. Rytmitä päiväsi

Varaa keskeytyksetöntä aikaa keskittymistä vaativille asioille, ja kerro asiakkaille ja työkavereille, ettei sinua saa tällöin kiinni. Varaa erikseen aikaa myös pienen sälän hoitamiseen, kun tiedät, että sitä kuitenkin tulee. Miltä kuulostaisi esimerkiksi tunnin mittainen kalenterivaraus sähköpostien ja pikaviestimien läpikäyntiin joka aamu- ja iltapäivä?

4. Panosta palavereihin

Saavu palavereihin valmistautuneena ja huolehdi, että niistä jää hyvä memo. Jos olet puheenjohtaja, huolehdi, että kaikki tietävät kuinka puheenvuoroja pyydetään ja jaetaan. Kokeile reippaasti myös lyhyitä palavereita: voisiko asia hoitua vartin jutustelulla pitkän sähköpostiviestittelyn sijaan?

5. Ole itsellesi armollinen

Muista, ettei etätoimistolla tarvitse yrittää olla yhtään sen tehokkaampi tai paremmin saatavilla kuin toimistollakaan. Älä siis lannistu, jos jotain siirtyy seuraavaan päivään tai vastaat jonkun viestiin vasta monen tunnin jälkeen – todennäköisesti se johtuu siitä, että teit jotain tärkeämpää tai kiireisempää. Muista pitää myös taukoja ja kiittää itseäsi reippaasta päivästä, kun suljet koneen päivän päätteeksi!

 

Haluatko lukea lisää aiheesta?

Tilaa uutiskirjeemme, niin saat sähköpostiisi viimeisimmät sisällöt tietotyön työkaluista ja innovaatioista!

Avainsanat:

Digitalisaatio Muuttuva työ Etätyö

Lue lisää uudesta työstä

Blogi
DNA:n Business Line Lead Tiina Koskinen hymyilee ja katsoo kameraan.
9/2026 Tiina Koskinen

Puhutaanko teidän johtoryhmässänne tietoturvasta? Näistä syistä se kannattaa

Artikkeli
9/2026 DNA Yrityksille

DNA Cloud LAN takaa lähiverkon turvallisuuden ja toimivuuden

Artikkeli
9/2026 DNA Yrityksille

Asiakkaan tukena joka käänteessä – DNA:laiset syttyvät asiakaskohtaamisista ja kokevat työnsä merkitykselliseksi

Artikkeli
Silmälasipäinen mies istuu työpöydän ääressä, puhuu puhelimeen, edessä on tabletti ja lamppu.
9/2026 DNA Yrityksille

Tietoturvakartoitus paljastaa suomalaisyritysten kompastuskivet

Artikkeli
Mies, jolla on musta lippalakki ja villapaita, puhuu mikrofoniin studiossa, jossa on vaaleanpunainen valaistus ja verhot.
9/2026 DNA Yrityksille

Kyberrosvoista tuli tekoälyn myötä tehokkaampia – Joona Hoikkala: ”Puolustuksella on käytössään samat työkalut”

Teknologiatrendit 2026

Vuosi 2026 on käytännönläheisten innovaatioiden, vanhojen toimintamallien uudistamisen sekä inhimillisen kanssakäymisen aikaa. Suurin murros saatetaan kokea ihmisen ja koneen välisen symbioosin saralla, sillä tekoälytyökalujen kehittyessä myös digi-inhimillisen vuorovaikutuksen lait kirjoitetaan uusiksi – kuljettaen ihmiskuntaa kohti uuden älyn aikakautta.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.