Ethän rakenna yritysverkkoasi yhden kortin varaan?

Se on hybridi - auto, golf-maila ja yritysverkko

Tietoverkko on yrityksissä jo sähköön tai veteen verrattavissa oleva perushyödyke. Näin ollen tietoverkon odotetaan toimivan ilman erityistoimenpiteitä. Perusoletus on, että verkko on häiriötön ja verkon kapasiteetti automaattisesti kasvaa firman toiminnan laajentuessa.

Samaan aikaan verkon kustannusten oletetaan pysyvän ennallaan tai mielellään laskevan. Yritysverkkoihin liittyvät suoritusodotukset johtuvat kuluttajistumisesta. Kotona käytettävien verkkojen ja laitteiden hinnat suhteessa suorituskykyyn ja varmuuteen laskevat jatkuvasti. Miksi sama ei tapahtuisi yritysmaailmassa?

Voiko yritysverkon rakentaa huoletta yhden kortin varaan, kuten kotona?

Ei voi. Liiketoiminta on pääsääntöisesti siirtynyt verkkoon. Tämän vuoksi yritysverkkojen tietoturvallisuuteen on kiinnitettävä huomiota vähintään yhtä paljon kuin ennenkin, usein enemmän. Yritysverkkojen kytkeytyessä julkisiin pilvipalveluihin on pilven reunan verkkoliikenteeseen saatava myös näkyvyys ja sitä kautta hallinta. Seuraavan sukupolven palomuuriratkaisut auttavat selviytymään näistä haasteista muun muassa IDS/IPS-, web-suodatus- ja sovellusten hallintaominaisuuksiensa kautta.

Perinteinen suljettu ja hyvin tietoturvallinen MPLS-verkkokaan ei toisaalta enää vastaa tulevaisuuden liiketoiminnan tarpeisiin. Se ei yksinään ole riittävän skaalautuva ja ketterä alati tiheämmällä tahdilla tuleviin muutoksiin yrityksen tekemisessä.

Ohituskaistalla kissavideot jäävät toiseksi

MPLS-verkon latenssi on taatusti halutulla tasolla. SD-WAN-ratkaisuissa internetin yli liikennöidessä latenssille ei voida koskaan saada samanlaista laatutaetta. Näistä syistä johtuen perinteiselle suljetulle yritysverkolle tulee olemaan tarve latenssikriittisten sovellusten pohjaksi vielä pitkään.

Yhtä lailla verkkoliikenteen priorisointi on pystyttävä hybridiverkkoratkaisuissa hallitsemaan tehokkaasti. Merkitykseltään vähäisempi verkkoliikenne ei voi syödä kapasiteettia liiketoimintakriittiseltä liikenteeltä. Niin kivoja kuin kissavideot ovatkin myös minun mielestäni.

Kun yksi malli ei riitä, hybridi ratkaisee

Yritysverkkoja suunnitellaan vastaamaan tulevaisuuden tarpeisiin samalla analogialla kuin autotkin kehittyvät. Hybridiautoissa sähkö kuljettaa matkustajat ympäristöystävällisesti akkuihin ladatulla sähköenergialla.

Siinä vaiheessa, kun tarvitaan lisää voimaa peliin tai matka on pidempi, astuu perinteinen polttomoottori peliin ja matka jatkuu saumattomasti perille asti. Toinen teknologia tukee toista viemättä toiselta mitään pois kuskin näkökulmasta.

Hybridi-käsite tulee jo vastaan monessa. Yksi rakkaimmista omista muistoistani kyseiseen termiin liittyy 10 vuotta sitten aloitettuun golfin pelaamiseen ja ylivoimaiseen suosikkimailaani. Minut kymmeniä kertoja harrastuksen lopettamiselta pelastanut maila oli 23-asteinen hybridi, erittäin moneen käyttötarpeeseen soveltuva ratkaisu sekin.

Syvemmän sukelluksen yritysverkkojen hybridiin tulevaisuuteen löydät tuoreesta matkaoppaastamme.

LATAA OPAS TÄSTÄ

Avainsanat:

Verkko

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
EU-lippuja liehumassa vienosti tuulessa alakulmasta kuvattuna.
8/2026 DNA Yrityksille

AI Act kiristää tekoälyn pelisääntöjä – nämä asiat yrityksen pitää nyt huomioida

Artikkeli
Henkilö maksaa ulkona älykellolla, toinen henkilö pitää maksulaitetta kädessään.
8/2026 DNA Yrityksille

5.5G tuo valokuidun varmuuden mobiiliverkkoon – näin teollisuus ja tapahtumat hyötyvät

Blogi
DNA:n teollisista ja tuotannollisista palveluista vastaava Business Line Lead Tapio Ranta istuu portaikossa katsoo sivulle ja hymyilee.
8/2026 Tapio Ranta

Katseet taivaalle! 5.5G, reuna ja tekoäly droonien valvonnassa

Artikkeli
Hymyilevä silmälasipäinen nainen seisoo lääkärin vastaanotossa, jonka takana on suomenkielinen kyltti.
8/2026 DNA Yrityksille

Kasvun tekijät: Oriveden ja Lempäälän lääkäriasemilla rakennetaan ihmisen kokoista menestystä

Artikkeli
Probot Oy:n veljekset Antti ja Matti Tikanmäki seisovat humanoidirobotin vieressä.
8/2026 DNA Yrityksille

Humanoidirobotit kolistelevat pian työpaikkojen ovia – Mitä tekemistä niille annettaisiin?

Teknologiatrendit 2026

Vuosi 2026 on käytännönläheisten innovaatioiden, vanhojen toimintamallien uudistamisen sekä inhimillisen kanssakäymisen aikaa. Suurin murros saatetaan kokea ihmisen ja koneen välisen symbioosin saralla, sillä tekoälytyökalujen kehittyessä myös digi-inhimillisen vuorovaikutuksen lait kirjoitetaan uusiksi – kuljettaen ihmiskuntaa kohti uuden älyn aikakautta.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.