On fantastista työskennellä teknologia-alalla vuonna 2019.

On fantastista työskennellä teknologia-alalla vuonna 2019

Kokosimme tänä vuonna toista kertaa kiinnostavimpia teknologiatrendejä listaksi. Edellisestä listauksestamme moni ennakoitu asia toteutui jo viime vuonna, toiset puolestaan vahvistuvat vielä tulevinakin vuosina. Esimerkiksi GDPR puhutti tietysti koko kevään, mutta varmasti siihen palataan vielä tulevina vuosina moneen kertaan, kun yhä useampi kansalainen kiinnostuu yksityisyydestään verkossa.

Omassa työssäni merkittävin trendi juuri nyt on ehdottomasti 5G. Se on taajuuksien aukeamisen myötä todella ajankohtainen vuonna 2019, ja käytännössähän vuodenvaihde on vasta lähtölaukaus. 4G:täkin kehitetään aina vain paremmaksi, vaikka taajuudet tulivat käyttöön jo yli kymmenen vuotta sitten.

5G-uudistus toteutetaan vaiheittain: aluksi 5G nopeuttaa 4G-käyttäjien yhteyksiä, kun nykyistä verkkoa nopeutetaan. Ensimmäisiä kaupallisia 5G-tuotteita odotetaan markkinoille 2019. Mullistavampia kehitysloikkia saamme todennäköisesti odottaa 2020-luvulle. Kuluttajien himo yhä nopeampiin yhteyksiin on varmaa, ja yrityksissä 5G tulee muuttamaan toimintatapoja yritysverkkojen rakennustavoista etätyön tekemiseen.

Toinen trendi, jota seuraan erityisen tarkkaan ensi vuonna, on ehdottomasti koneoppiminen.

Tekoälyn ja koneoppimisen hypen pahin ylikuohahtaminen on toivottavasti jo nähty. Nyt on aika kääriä hihat ja katsoa, mitä näillä oikeasti saadaan tehtyä – ja mitä ei.

Missä sovelluskohteissa tekoälystä saadaan konkreettista liiketoimintahyötyä? Miten laadukasta yritysten keräämä data on ja miten se taipuu tekoälyn kouluttamiseen? Mitä tuloksia on odotettavissa lyhyellä aikavälillä ja miten tulokset saadaan skaalattua laajaan käyttöön?

Koneoppiminen ja tekoäly sekä ylipäätään kaikenlaisten palveluiden responsiivisuus edellyttävät verkoilta yhä pienempää viivettä. Kaikkialle tulevilla IoT-sensoreilla ei ole virkaa, jollei data liiku nopeasti ja luotettavasti pilvessä olevien palvelinten ja käyttökohteiden välillä.

Tällaisten tulevaisuudennäkymien keskellä oma työ tuntuu todella merkitykselliseltä: Operaattoreiden verkot ja palvelut ovat yhä tärkeämpi alusta sujuvalle elämälle ja Suomen kilpailukyvylle. Tämä alusta mahdollistaa esimerkiksi energiahallinnan ja liikenteen modernisoinnin ja tätä kautta ilmastopäästöjen merkittävän vähentämisen, sosiaali- ja terveyspalveluiden digitalisoinnin sekä mutkattomamman arjen, jossa lähes kaikki kuvittelemasi palvelut ovat yhden painalluksen tai äänikomennon takana.

Lue täältä kaikki 14 teknologiatrendiä, joita kannattaa pitää silmällä vuonna 2019.

Avainsanat:

Verkko 5G Tekoäly

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
Kaksi ihmistä kättelee puisen pöydän yli. Taustalla näkyy musta muistikirja ja pinkki kynä.
7/2026 DNA Yrityksille

Uusi tapa hallinnoida suuria lähiverkkoja: DNA Managed Network Premium tarjoaa ainutlaatuisen ratkaisun monimutkaisten verkkoympäristöjen haasteisiin

Artikkeli
Kaksi miestä, joilla on samanlaiset liivit ja kahvikupit kädessään, seisovat sisätiloissa kameraan päin.
7/2026 DNA Yrityksille

Kasvun tekijät: Argimarket ottaa rohkean askeleen kohti maanlaajuisia markkinoita

Artikkeli
Lasit päässä oleva mies työskentelee kannettavalla tietokoneella modernissa sisätyötilassa suurten ikkunoiden ja vihreiden kasvien lähellä.
6/2026 DNA Yrityksille

Näin yrityksesi saa pilven hyödyt ilman hallinnan ja ylläpidon taakkaa – suuryritystason pilvipalvelu myös pk-yrityksille

Artikkeli
Mies, jolla on silmälasit ja sininen paita, seisoo sisätiloissa kädet ristissä ja katsoo itsevarmasti kameraan.
6/2026 DNA Yrityksille

Euroopan kiristyvä kyberuhkakenttä kaventaa yritysten pelivaraa

Artikkeli
6/2026 DNA Yrityksille

Näiden vinkkien avulla palaat kesälomalta työarkeen täynnä virtaa

Teknologiatrendit 2026

Vuosi 2026 on käytännönläheisten innovaatioiden, vanhojen toimintamallien uudistamisen sekä inhimillisen kanssakäymisen aikaa. Suurin murros saatetaan kokea ihmisen ja koneen välisen symbioosin saralla, sillä tekoälytyökalujen kehittyessä myös digi-inhimillisen vuorovaikutuksen lait kirjoitetaan uusiksi – kuljettaen ihmiskuntaa kohti uuden älyn aikakautta.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.