”Oli jo aikakin saada tiedostot siirtymään sujuvasti”, sanovat Mökkitien toimitusjohtaja Olli Saksa ja HesaÄijänä tunnettu Marios Kleovoulou yhteen ääneen.

Mökkitie Recordsilla bitti ja biitti liikkuvat – DNA:n räätälöimän verkkoratkaisun myötä hitit syntyvät nyt näppärämmin

Arttu Wiskarin hitistä nimensä saaneen Mökkitie Recordsin studiotiloissa kärsittiin vuosia heikosti toimivasta ja epäluotettavasta verkkoyhteydestä. Yhdessä DNA:n kanssa suunniteltu ja toteutettu verkkoratkaisu on Mökkitien tarpeisiin räätälöity yhdistelmä 5G-verkkoa, kiinteää sisäverkkoa ja mesh-tukiasemia.  

Vanhassa teollisuusrakennuksessa sijaitseva Mökkitie Recordsin tuotanto-, äänitys- ja miksauskompleksi on hulppea kokonaisuus. Mökkitie Recordsin julkaisukatalogi sekä artistisopimukset ovat nykyään Warner Musicin omistuksessa, mutta Mökkitie Studio jatkaa toimintaansa tuttujen tekijöiden voimin. Vaikka levy-yhtiö ei enää julkaise uutta musiikkia, musiikin tekeminen Mökkitien kompleksissa jatkuu entiseen tapaan.

Persoonalliset ammattilaistason studiotilat ovat täynnä huippuluokan tuotantolaitteistoa ja klassisia instrumentteja. Yksi lenkki sujuvassa tuotantoketjussa on kuitenkin rakoillut jo pitkään: verkkoyhteys.

Kelluvat huoneet toivat haastetta.

Rakennuksessa on seitsemän työtilaa, joita halkovat kapeat käytävät. Seinät ovat vankkaa betonia. Itse studiot ovat kelluvia, eli äänieristyksen parantamiseksi huoneiden sisälle on rakennettu erilliset tukiraamit, jotka erottavat työtilat kiinteistä rakenteista. Kelluva tila on siis ikään kuin huone huoneen sisällä.  

Paksut betoniseinät ja kelluvat huoneet ovat erinomainen asia äänieristyksen kannalta. Langattomille verkkoyhteyksille ne luovat kuitenkin poikkeuksellisen ongelmallisen yhtälön: kyseessä on kaksinkertainen eriste, jonka läpi signaalit kulkevat auttamattoman heikosti, jos ollenkaan.  

Olosuhteiden takia Mökkitiellä oli kärsitty takeltelevasta netistä vuosia – kunnes yhteistyö DNA:n kanssa saatiin alulle ja tiloihin rakennettiin vihdoin tarpeet täyttävä verkko. Mökkitien toimitusjohtaja Olli Saksa ja HesaÄijänä tunnettu Marios Kleovoulou naurahtavat yhteen ääneen, että oli jo aikakin saada tiedostot siirtymään sujuvasti.  

Mökkitielle sopivin ratkaisu löytyi yhdistelmämallista  

”Alusta asti täällä on ollut haasteena se, ettei rakennukseen saa riittävän nopeaa nettiä kiinteästi. Kaapelin tai valokuidun vetäminen olisi hirvittävän kallista”, Saksa toteaa.   

”Meille oli tarjottu monenlaisia korvaavia ratkaisuja, mutta kaikissa osuttiin samaan ongelmaan: betoniseinien ja kelluvien tilojen takia edes perinteinen mesh-verkko ei toiminut tarpeeksi hyvin.”  

Tärkeintä oli luoda varmasti toimiva sisäverkko.

Kun tilannetta lähdettiin taklaamaan DNA:n kanssa, tavallista haastavampia tarpeita vastaava kokonaisuus räätälöitiin mittatilaustyönä. 5G-ulkoyksikköön kaapeleilla yhdistetyt mesh-tukiasemat asemoitiin tarkasti jokaisen työtilan läheisyyteen, jotta langaton verkko tavoittaa kaikki studiokompleksin työasemat. Tätä varten tilat ja datansiirron tarpeet kartoitettiin tarkkaan ja ratkaisu muotoiltiin tismalleen Mökkitien tiloihin ja tarpeisiin sopivaksi. Tulos on yhdistelmäratkaisu, jollaista ei olisi voinut poimia suoraan kaupan hyllyltä.  

”Tärkeintä oli luoda varmasti toimiva sisäverkko studiotilojen välille. Kun biisi valmistuu tuotantopuolella ja siirtyy toiseen työtilaan miksattavaksi, data pitää saada siirtymään nopeasti ja luotettavasti. Aikaisemmin tähän saattoi kulua jopa tunteja”, Saksa kertoo.  

Nyt data siirtyy studiotilojen ja ulkomaailman välillä tuntien sijaan minuuteissa, mikä on leikannut tuotannosta tuntikaupalla tyhjäkäyntiä. Studiotiloissa tehdään nykyään musiikin lisäksi myös podcast- ja videotuotantoja, mikä on kasvattanut siirrettävien tiedostojen kokoa merkittävästi. DNA:n verkkoratkaisu on vastannut kasvaneisiin tarpeisiin erinomaisesti. Saksa ja Kleovoulou myös kiittelevät DNA:n tarjoaman ratkaisun kohtuullista hintalappua.  

”Saatiin heti kättelyssä sellainen kuva, että nopeiden kauppojen käärimisen sijaan DNA halusi ratkaista haasteen yhdessä meidän kanssamme. Tuli varma fiilis, että DNA ei halua jättää meitä roikkumaan kapisen verkon varaan enää hetkeksikään”, Kleovoulou toteaa.  

 

Haluatko takuulla toimivan netin, joka räätälöidään tarpeisiinne? Ota yhteyttä DNA:n asiantuntijoihin ja laitetaan bitti kulkemaan! 

 

Artikkeli päivitetty 2.11.2026. Alun perin artikkeli on julkaistu 5.2.2025.

Avainsanat:

Verkko Yhteydet Mobiili Muuttuva työ 5G

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
Mies, jolla on lyhyet vaaleat hiukset ja parta, sininen paita, seisoo kädet ristissä lasiseinän vieressä.
10/2026 DNA Yrityksille

Miksi yritys tarvitsee tekoälyjohtajan? ”Agenttinen aikakausi muuttaa työn ja kasvun logiikan”

Artikkeli
10/2026 DNA Yrityksille

Tekstiviestien lähettäjätunnuksen rekisteröinti suojaa yritystäsi ja asiakkaitasi

Artikkeli
Parrakas, silmälasipäinen mies puhuu mikrofoniin podcastin aikana, ja taustalla on violettia valaistusta.
10/2026 DNA Yrityksille

Kyberkriisissä päätöksiä on tehtävä ennen kuin kaikkea tiedetään – “Yllätyksiä tulee aina”

Artikkeli
Kyberturvallisuuskeskuksen operaatiopäällikkö Matias Mesiä.
10/2026 DNA Yrityksille

Yritysten varautumisohjeet ovat usein mammutteja, jotka eivät toimikaan tositilanteessa

Teknologiatrendit 2026

Vuosi 2026 on käytännönläheisten innovaatioiden, vanhojen toimintamallien uudistamisen sekä inhimillisen kanssakäymisen aikaa. Suurin murros saatetaan kokea ihmisen ja koneen välisen symbioosin saralla, sillä tekoälytyökalujen kehittyessä myös digi-inhimillisen vuorovaikutuksen lait kirjoitetaan uusiksi – kuljettaen ihmiskuntaa kohti uuden älyn aikakautta.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.