Virtuaalinen ja lisätty todellisuus ovat perinteisellä rakennusalalla nyt suuressa huudossa.

Mitä hyötyjä AR ja VR tuovat rakennusteollisuuteen

Virtuaalinen ja lisätty todellisuus ovat perinteisellä rakennusalalla nyt suuressa huudossa. Kiinteistö- ja rakentamisalan järjestön Raklin teettämän digikyselyn vastaajista 33 % mainitsee kehittävänsä tai pilotoivansa virtuaalitodellisuuteen perustuvaa teknologiaa. Noin 80 % uskoo digitaalisuuden muuttavan toimialaa merkittävästi, mikä pitää taatusti paikkaansa.

Talossa pääsee vierailemaan virtuaalisesti jo ennen kuin se on valmis

Suunnitteluvaiheessa arkkitehdit voivat hyödyntää 3D-malleja ja havainnollistaa asiakkaille sekä yhteistyökumppaneille, miltä rakennus valmistuessaan näyttää. Lisäksi esimerkiksi sairaalan tilojen toimivuutta voi simuloida jo ennen rakentamista tai ketterästi sen aikana. Mittoja voi varmistaa ja seuraavia työvaiheita mallintaa työmaalta käsin.

Uudiskohteeseen muuttavia asukkaita helpottaa huomattavasti, kun he voivat tehdä sisustusvalintoja virtuaalisesti jo suunnitteluvaiheessa. On hurjan paljon helpompaa kuvitella lisätyn todellisuuden avulla, miltä se mieleinen vihreä seinämaali näyttää suurilla pinnoilla – keltaisesta sohvasta puhumattakaan.

Työmaakokoukset rakentajien, asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa kevenevät, kun ne voidaan hoitaa etänä. Läpikäytävät mahdolliset muutostarpeet on helpompi hahmottaa, kun ne näkee ihan konkreettisesti virtuaalitodellisuuden voimin.

5G tuo vauhtia rakennustöihin

Visio 2030 -konsortion tiedote kertoo, että rakennusalan suunnittelussa ja työmailla menee nyt hukkaan jopa 70 % työajasta, kun odotellaan materiaaleja tai edellisen vaiheen valmistumista, tai etsitään informaatiota. Konsortion tavoitteena on muun muassa kerätä ja jakaa reaaliaikaista tietoa työmaalta käsin kaikille osapuolille. Näin sujuvammat viestintämahdollisuudet pienentävät hukka-aikaa ja parantavat tuottavuutta.

Modernien digityökalujen hyödyntäminen vaatii tietysti liikkuvaa työtä tukevaa, luotettavaa yhteysteknologiaa. 5G tuo nopeammat, alhaisen viiveen yhteydet yhä laajemmalle alueelle sekä taipuu erinomaisesti myös väliaikaisiin tarpeisiin, kuten työmaaympäristöihin.
 

Haluatko tietää, miksi yrityksesi kannattaa varautua 5G:hen nyt eikä huomenna?

Lataa maksuton e-kirja ja opi kaikki, mitä yrityspäättäjän pitää nyt 5G:stä tietää!

 
 

Avainsanat:

Verkko Teknologia 5G

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
Päijät-Hämeen keskussairaalan päivystyksen sisäänkäynti ulkoapäin
3/2026 DNA Yrityksille

Pysähtyykö sairaala, jos verkkoyhteys katkeaa? Toimintavarmat yhteydet ovat terveydenhuollon ehdoton edellytys

Blogi
Henkilö nauhoittaa lavaesitystä puhelimellaan täpötäydessä, sinisellä valaistussa tilaisuudessa.
3/2026 Assi Oikari

Kuinka kotiuttaa tekoälyn hyödyt ja varmistaa digitaalinen suvereniteetti? MWC 2026 toi viisaat päät yhteen

Artikkeli
Keltaiseen paitaan pukeutunut henkilö käyttää tablettia valkoisen työpöydän ääressä valoisassa, modernissa ympäristössä.
3/2026 DNA Yrityksille

Pilvityöympäristö palvelee yritystäsi: tekoälyajan työkalut tukevat kasvua ja vahvistavat tietoturvaa

Artikkeli
3/2026 DNA Yrityksille

7 vinkkiä yritysliittymän käyttöön ulkomailla

Artikkeli
Amel Gaily juontamassa Johtoajatuksia-podcastia studiossa mikrofoni edessään.
3/2026 DNA Yrityksille

Kun muutos ei pelota vaan avaa ovia – Johtoajatuksia-podcast kertoo, mitä jokaisen johtajan on ymmärrettävä teknologian kehityksestä

Teknologiatrendit 2026

Vuosi 2026 on käytännönläheisten innovaatioiden, vanhojen toimintamallien uudistamisen sekä inhimillisen kanssakäymisen aikaa. Suurin murros saatetaan kokea ihmisen ja koneen välisen symbioosin saralla, sillä tekoälytyökalujen kehittyessä myös digi-inhimillisen vuorovaikutuksen lait kirjoitetaan uusiksi – kuljettaen ihmiskuntaa kohti uuden älyn aikakautta.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.