Yritysverkkoratkaisut ovat avainasemassa.

Koskisella yhteyksien pitää toimia konesaleista metsäpirtteihin

Koskisen konserni on reilun tuhannen työntekijän saha- ja levyteollisuuden perhetaustainen yritys. Koskisen valmistaa huippulaadukasta vaneria, lastulevyä, sahatavaraa sekä ohutviiluvaneria. Tämän lisäksi yrityksen oma puunhankintaorganisaatio hankkii tehtaille raaka-ainetta, eli ostaa metsänomistajilta puuta. Tuotantolaitoksia Koskisen Oy:llä on Järvelässä, Hirvensalmella, Kissakoskella sekä Puolassa ja myyntiverkostoa ympäri maailmaa.

Myyntityö- sekä muita tukijärjestelmiä laajalla alueella toimivassa yrityksessä käytetään etäyhteyksin ajasta ja paikasta riippumatta. 

”Vaikka Koskisen nykyaikaiset tehtaat edustavat sinänsä perinteistä teollisuutta, muun muassa puunhankinnassa kenttätyötä tehdään paljon. Esimiehet käyvät esimerkiksi metsänomistajien kanssa juttusilla. Sielläkin yhteyksien on toimittava hyvin, kun hankintasopimuksia tehdään pirteissä ja tuvissa syrjäisemmilläkin seuduilla”, Koskisen tietohallintopäällikkö Teemu Similä kuvailee.

Koskisen on ollut DNA:n asiakkaana jo toukokuusta 2019 lähtien. Käytössä on matkapuhelinliittymien ja liikkuvien laajakaistojen lisäksi myös DNA Vaihdepalvelu sekä yritysverkkopalvelu.

Yritysverkkoratkaisut ovat avainasemassa, sillä Koskisen pääjärjestelmät pyörivät vielä pitkälti omissa konesaliympäristöissä.

Verkkopalveluiden käyttöönottoprojekti sujui Similän mukaan kokonaisuutena hyvin. Pieniä yllätyksiäkin mahtui matkan varrelle, mutta ne hoidettiin kaikki nopeasti kuntoon. Kokonaisratkaisusta on ollut Koskiselle selvää hyötyä.

”Palveluiden keskittäminen DNA:lle auttaa meitä pitämään kokonaisuuden paremmin kasassa. Kun on yksi kanava yhteydenottoja varten, toiminta on myös tehokkaampaa”, Similä sanoo.

Yhteistyö DNA:n kanssa on ollut Similän mukaan helppoa. 

”On kiva, kun on tuttuja ihmisiä. Tietää ja tuntee, että kumppani todella kuuntelee asiakkaan tarvetta, mikä on tärkeää.”

 

Näillä ratkaisuilla tehostimme asiakkaan liiketoimintaa:

Avainsanat:

Referenssi Verkko Mobiili

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
Huiviin ja tummaan takkiin pukeutunut mies istuu hymyillen penkillä mustan seinän edessä, jossa on ruskea kyltti.
6/2026 DNA Yrityksille

Idea saaristohotellista syntyi jylhien kalliomaisemien äärellä – The Barö rakentaa kasvuaan Google Workspacen avulla

Artikkeli
Kluuvi Groupin Teemu Korpela istuu kahvilan pöydässä mukulakivisen kadun vieressä.
6/2026 DNA Yrityksille

Kluuvi Group luo IT-alan kasvuyrityksiä – Google Workspace helpottaa yritysperheen yhteistyötä

Artikkeli
Kennel Sandicon yrittäjä Salla Vuokila hymyilee trimmatessaan pientä koiraa.
6/2026 DNA Yrityksille

Koiraharrastuksesta yrittäjyydeksi – Kennel Sandicon arki rullaa Google Workspacen työkalujen avulla

Artikkeli
DNA:n yritysmyynnin johtaja Johan Flykt, joka vastaa pienistä ja keskisuurista yrityksistä, istuu pinkillä sohvalla, katsoo ylöspäin kameraan ja hymyilee.
5/2026 DNA Yrityksille

Luuletko, ettei yrityksesi kiinnosta kyberrikollisia? Olet todennäköisesti väärässä

Artikkeli
Suuri avolouhos, jossa on mutkittelevia teitä ja kivisiä terasseja osittain pilvisen taivaan alla.
5/2026 DNA Yrityksille

Tekoäly teollisuudessa vaatii vahvan verkkoperustan – vakaasti toimiva verkko on keskeinen osa modernia tehdasympäristöä

Teknologiatrendit 2026

Vuosi 2026 on käytännönläheisten innovaatioiden, vanhojen toimintamallien uudistamisen sekä inhimillisen kanssakäymisen aikaa. Suurin murros saatetaan kokea ihmisen ja koneen välisen symbioosin saralla, sillä tekoälytyökalujen kehittyessä myös digi-inhimillisen vuorovaikutuksen lait kirjoitetaan uusiksi – kuljettaen ihmiskuntaa kohti uuden älyn aikakautta.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.