Korona-ajan Pelle Pelottomat: huippuravintolat myyvät elämyksiä kotiin

Korona hiljensi ravintolasalit, mutta nälkä jäi. Helsinkiläisten huippuravintoloiden verkkokaupassa kauppa käy. Vain viinit on haettava Alkosta.

Ajatus verkkokaupasta oli muhinut Michelin-tähdellä palkitun ravintola Inarin Kim Mikkolan päässä jo puolisen vuotta. Tavoitteena oli palvella etenkin perheellistyneitä, joille pöytävaraus pitkän ajan päähän ja yhdistäminen lastenhoitajaan on usein hankalaa.

”Olimme pohtineet verkkokauppaa jo puoli vuotta ennen koronakriisiä. Meillä on paljon asiakkaita, jotka haluavat käydä ulkona syömässä ja viettää laatuaikaa. Halusimme viedä osan ravintolakokemuksesta ihmisten koteihin”, Mikkola kertoo.

Maaliskuussa kärjistynyt koronapandemia laittoi suunnitelmat huomattavasti isommalle vaihteelle. Syntyi verkkokauppa the Platform, jonka kautta voi tilata ravintola Inarin, ORA:n ja Koski Syvärin ruokia.

”Punnersimme ensimmäisen version kasaan alle viikossa. Meillä on ollut hankkeessa mahtavat kumppanit”, Mikkola kehuu.

Inari ja Ora ovat Michelin-ravintoloita, tuotantoyhtiö Koski Syväri on myynyt palvelussa simppelimpää lounasruokaa. Palvelua on kehittänyt myös mainostoimisto Agency Leroy.

Aivan perinteistä ravintolakokemusta asiakkaat eivät saa. Asiakkaat lämmittävät ja asettelevat annokset itse lautaselle selkeiden ohjeiden mukaan. Menuihin saa viinisuositukset, koska ravintola ei voi myydä viiniä ulos.

”Yleisin asiakkaiden kysymys liittyy viineihin. On toki harmillista, että emme voi myydä viinejä ulos. Olemme tehneet menujen viinisuositukset sen mukaan, mitä saa Arkadian Alkosta”, Mikkola kertoo.

”Olemme kuitenkin pärjänneet tällä ihan hyvin. Kaikkiaan olemme ruokkineet suunnilleen saman määrän ihmisiä kuin mitä aiemminkin, toki liikevaihto jää alemmalle tasolle”, hän jatkaa.

”Verkkokaupan data on todella mielenkiintoista”

Ravintola on perinteisesti ollut mitä suurimmissa määrin offline-elämys. Nyt asiakkaiden ostokäyttäytyminen näkyy verkossa.

”Verkkokaupan dataa on ollut todella mielenkiintoista seurata! Haluaisin laajemminkin haastaa mukaan ravintola-alaa suhtautumaan uusiin asioihin avoimin mielin. Nyt tarvitaan hyvää henkeä ja uskallusta heittäytyä tuntemattomaan, vaikka lopputulos ei olisikaan niin varma”, Mikkola sanoo.

Kesäkuun alussa ravintoloiden ovet avautuivat. Alkuun ravintolat saivat toimia puolikkailla asiakasmäärillä kapasiteetistaan. Turvaväleistä, käsienpesusta ja korkeasta hygieniatasosta huolehtiminen on entistä tärkeämpää.

Mikkola uskoo, että ruuan ulosmyynti jää pysyväksi ilmiöksi. Hän oli mukana tekemässä ulosvietäviä piknik-kasseja jo vuonna 2008 Michelin-ravintola Karmassa Helsingin Ludviginkadulla.

”On paljon ihmisiä, jotka haluavat pitää illalliskutsuja mutta eivät ehdi tai halua itse tehdä ruokaa. Me luomme uusia kokemuksia ihmisille, koska sitä vartenhan tätä ammattia harjoitetaan. Tämä aika vain vaatii siihen uusia keinoja”, Mikkola jatkaa.

Entä mikä on ravintoloitsijan lempiruoka listalta juuri nyt?

”Vihreä curry, jonka olemme vieneet tähän sadonkorjuuaikaan. Siellä on ihana sekoitus paksoita, parsaa, kesäkurpitsaa, parsakaalia, yrttejä ja kevätsipulia, joiden päälle kaadamme itse tehdyn, thaityyppisen vihreän curryn, joka on maustettu sitruunaruoholla, kaffirlimetillä ja chilillä. Täydellinen yhdistelmä keväistä vihreyttä ja curryn lämpöä”, Mikkola sanoo.

Lue myös: Ruoka verkossa – kolme esimerkkiä uuden ajan bisneksestä

Avainsanat:

Digitalisaatio

Lue lisää uudesta työstä

Sormet näppäimistöllä
9/2023 DNA Yrityksille

Kyberrosvoilta suojautumisen ABC

Kokosimme artikkeliin huippusuosioon nousseen Kyberrosvot-podcastin tärkeimmät tärpit parempaan suojautumiseen.
Nainen tabletin kanssa
9/2023 DNA Yrityksille

Firmani tarvitsee paremmat verkkoratkaisut! Miten se onnistuu?

Jotta arki rullaa saumattomasti, tulee yhteyksien olla toimintavarmat ja turvalliset. Me DNA:lla pidämme huolen siitä, että kokonaisuus vastaa yrityksesi tarpeita ja käyttöönotto on tehty sinulle yksinkertaiseksi.
DNA:n asiakaspalvelija
9/2023 DNA Yrityksille

Suurin osa yhteydenotoista tapahtuu puhelimitse – Toimivat liittymät ja palvelut varmistavat, että jokaiseen niistä vastataan!

Olemme sitä mieltä, että yrityksen mobiili- ja vaihdepalvelun tilaamisen tulee olla yksinkertaista ja helppoa. Siksi toimitus ja käyttöönotto on tehty sinulle vaivattomaksi.
Peter Nyman
9/2023 DNA Yrityksille

Kolme harhaluuloa esiintymisestä ja miksi ne eivät pidä paikkaansa – Peter Nymanin opit johtajille

Esiintymistaito on yritysten johdolle yhä tärkeämpi avu. Siihen liittyy kuitenkin turhaa mystiikkaa. Peter Nyman setvii esiintymiseen liittyviä harhaluuloja ja antaa käytännön neuvoja parempaan esiintymiseen.

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.