Greete Kriik: Kasvu vaatii kirkasta tavoitetta, vahvaa johtajuutta ja viestintää

Kasvu vaatii kirkasta tavoitetta, vahvaa johtajuutta ja viestintää

Yritys kuin yritys pyrkii kasvuun, mutta miten se saavutetaan? Miten käännetään tasaantunut tai laskeva kurssi nousuun? Liiketoiminnan kehittämiseen erikoistuneessa Arterissa asiakassuhteiden kehittämisestä vastaavalla ja kasvuyritysten sparraajana toimivalla Greete Kriikillä on tähän selvä näkemys.

”Kasvuun vaaditaan lähes aina muutosta vanhoihin toimintatapoihin, eikä tämä tapahdu itsestään. Yritysten pitää sisäistää se, että enää ei voi tehdä niin kuin aina ennen, vaan toiminnan pitää olla kirkkaasti erilaista”.

Greete on intohimoinen asiantuntijatyön ketteröittäjä, jonka sydän sykkii tutkittuun tietoon perustuvan päätöksenteon, systemaattisen työskentelyn ja jatkuvan parantamisen tahdissa. Hän toivoo, että kasvua tavoitteleva yritys keskittyisi perusasioihin.

”Kasvuyrityksen strategian pitää olla todella simppeli. Tarvitaan yksi selkeä kärkitavoite ja pari tätä tukevaa aputavoitetta. Näin jokaisen yrityksessä toimivan fokus pysyy samassa asiassa, ja onnistumisen todennäköisyys kasvaa, kun yrityksessä ei tempolla eri suuntiin”.

Tavoitteet eivät synny itsestään, eikä muutos ole koskaan helppoa. Tie kasvuun vaatii paljon ponnisteluja kaikilta. Siksi ei riitä, että johtaja vain nimeää tavoitteen ja odottelee asioita tapahtuvaksi.

”Onnistunut muutos vaatii vision lisäksi strategian kirkastamista ja vahvaa johtajuutta tavoitteisiin pyrittäessä. Tässä viestintä on äärimmäisen tärkeässä asemassa. Ihmisten pitää koko ajan olla selvillä siitä, mihin suuntaan yritys on menossa ja mitä tähän pääsemiseksi vaaditaan. Motivaation syntymisen kannalta on oleellista, että ymmärretään, miksi asioita tehdään”.

Nykyaikainen johtaja ei myöskään ole eturintamassa joukkojaan hyökkäykseen komentava sotapäällikkö. Johtajuus muodostuu Greete Kriikin mukaan siitä, että ihmiset tekevät yhteistyössä kasvuun vaadittavia asioita.

”Ihanteellinen tilanne on, kun on saatu luotua yrityskulttuuri, joka tavallaan johtaa itse itseään. Kun on olemassa prosessi ja arvot, joihin jokainen on sitoutunut, niin silloin juuri tämä toimintamalli on johtajan roolissa. Monilla voi olla kuva Elon Muskin kaltaisesta vahvasta kasvuyrityksen johtajasta, mutta kokemukseni mukaan suurimpia kasvulukuja näkee usein matalan hierarkian organisaatioissa, jotka eivät välttämättä pidä niin kovaa meteliä itsestään”.

Kasvuyritys joutuu tekemään matkan varrella useita valintoja. Tärkeintä on Kriikin mukaan pitää pää kylmänä ja keskittyä jatkuvasti siihen, mikä on tavoitteen saavuttamisen kannalta oleellista.

”Kasvuyrityksessä on paljon tehtävää ja houkutus puuttua joka asiaan on suuri. Näin ei kuitenkaan pidä tehdä. Kasvuyrityksen menestyksen ratkaisee laserintarkka fokus ja keskittyminen puuhastelun sijasta tekemään oikeita asioita. Oman ajankäytön suhteen kannattaa olla erittäin kriittinen”.

Kasvun eri vaiheissa myös yritysverkon pitää skaalautua

Lataa maksuton opas kasvun tueksi.

Lataa opas

 

Avainsanat:

Muuttuva työ Johtaminen

Lue lisää uudesta työstä

Blogi
Kaksi naista seisoo ikkunan ääressä hymyillen ja katselee kannettavaa tietokonetta, jonka ulkopuolella on valtatie ja sininen taivas.
11/2025 Kaapro Kanto

Johtaja, älä rakenna hulppeaa pilvenpiirtäjää rapistuvien perustusten päälle

Artikkeli
Mustaan huppariin ja lippikseen pukeutunut valkohattuhakkeri Benjamin Särkkä puhuu podcast-mikrofoniin studiossa, jossa on violetti valaistus.
11/2025 DNA Yrityksille

Kyberhyökkäys maksoi kasinojätille 100 miljoonaa dollaria – Benjamin Särkkä: ”Ihan vanhanaikaisella mentiin sisään”

Artikkeli
Kyberasiantuntija Antti Kurittu istuu podcast-studiossa musta huppari päällä ja hymyilee kameralle.
11/2025 DNA Yrityksille

Näin eteni 35 miljoonan deepfake-huijaus – Aina vain uskottavampaa, varoittaa asiantuntija

Artikkeli
Matkapuhelinmasto metsän yllä auringonlaskun aikaan, taustalla värikäs taivas.
11/2025 DNA Yrityksille

Mobiiliverkot käyvät tuulella – ja hetkittäin akuilla

Artikkeli
Peter Nyman nauhoittamassa Kyberrosvot-podcastia.
11/2025 DNA Yrityksille

Kyberrosvot etsivät aina helpointa reittiä sisään – eikä saaliina haeta vain dataa

Teknologiatrendit 2025

Teknologian vuosi 2025 on lunastusten aikaa: tekoälylle asetetut odotukset alkavat konkretisoitua, siviili- ja puolustusteknologioiden käyttöulottuvuudet laajenevat ja yritysten kestävän kehityksen tavoitteita jalkautetaan käytäntöön.

Mitkä trendit tulevat vaikuttamaan merkittävästi tulevaisuuteemme niin arjessa kuin sen ulkopuolella?

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.