Järkeä yritysverkkoon: liikenteen priorisoinnista apua verkon hidasteluun

Järkeä yritysverkkoon - liikenteen priorisoinnista apua verkon hidasteluun

Jos yrityksen verkkoyhteyksissä on kehitettävää, kaistan kasvattaminen ei aina riitä. Kapasiteetin varmistamisen lisäksi yrityksen täytyy voida priorisoida ja optimoida aiempaa tarkemmin verkkonsa liikennettä.

Verkkoliikenteen priorisoinnista on hyötyä monen kokoisille yrityksille. Monella yrityksellä on työntekijöitä eri maissa, ja osa henkilökunnasta työskentelee tien päällä tai esimerkiksi asiakkaan tiloissa. Työtapojen muutos asettaa uusia haasteita myös yritysverkoille.

Priorisoinnissa yritys nostaa esimerkiksi äänipuhelut tai toimistoviestintäpalvelut tärkeimmiksi, ja vastaavasti vähemmän aikakriittisten palveluiden kuten sähköpostin prioriteettia lasketaan. Tällöin viestintäpalvelut ja äänipuhelut hoituvat laadukkaasti ja ilman ärsyttävää viivettä, mutta sähköpostin saapuminen voi kestää kymmenenkin sekuntia.

Fiksusti toteutettuna liikenteen priorisointi ei aiheuta haittaa käyttäjälle: Skype-puhelussa kymmenen sekunnin viive tekee keskustelusta mahdotonta, sähköpostia vastaanottaessa sitä ei edes huomaa. Priorisointi varmistaa, että liiketoiminnalle kriittinen data virtaa pahimpinakin ruuhkapiikkeinä, ja bisnes rullaa.

Verkkojen kapasiteetti kasvaa vuosittain 20–30 prosenttia, mutta samaan aikaan tietoliikenteeseen käytettävissä olevat budjetit eivät juurikaan muutu. Datamäärien kasvulle on monta syytä, kuten esimerkiksi toimistoviestinnän ja liikkuvan kuvan käytön nopea kasvu.

Yritykset tarvitsevat verkkopalveluiden analysointia ja kykyä hallita verkkoja. Kertyvä tieto auttaa myös liiketoimintapäätösten teossa. Verkkoa kuormittavat toimenpiteet, kuten isot päivitykset tai data-ajot, voidaan ajoittaa siten, että ne häiritsevät liiketoimintaa mahdollisimman vähän.

 

Mitä yrityksesi täytyy tiedostaa, jos se haluaa jatkossakin taata tehokkaat, turvalliset ja hallittavat verkkoratkaisut?

Lataa Matkaopas yritysverkkojen tulevaisuuteen ja lisää ymmärrystäsi yritysverkkojen viidestä teemasta, joihin kannattaa perehtyä juuri nyt.

Lataa opas

Avainsanat:

Verkko

Lue lisää uudesta työstä

Blogi
DNA:n Business Line Lead Tiina Koskinen hymyilee ja katsoo kameraan.
9/2026 Tiina Koskinen

Puhutaanko teidän johtoryhmässänne tietoturvasta? Näistä syistä se kannattaa

Artikkeli
Kolme henkilöä istuu kokouspöydän ääressä, keskustelee ja hymyilee päivällä pidetyssä kokouksessa valoisien ikkunoiden äärellä.
9/2026 DNA Yrityksille

DNA Cloud LAN takaa lähiverkon turvallisuuden ja toimivuuden

Artikkeli
9/2026 DNA Yrityksille

Asiakkaan tukena joka käänteessä – DNA:laiset syttyvät asiakaskohtaamisista ja kokevat työnsä merkitykselliseksi

Artikkeli
Silmälasipäinen mies istuu työpöydän ääressä, puhuu puhelimeen, edessä on tabletti ja lamppu.
9/2026 DNA Yrityksille

Tietoturvakartoitus paljastaa suomalaisyritysten kompastuskivet

Artikkeli
Mies, jolla on musta lippalakki ja villapaita, puhuu mikrofoniin studiossa, jossa on vaaleanpunainen valaistus ja verhot.
9/2026 DNA Yrityksille

Kyberrosvoista tuli tekoälyn myötä tehokkaampia – Joona Hoikkala: ”Puolustuksella on käytössään samat työkalut”

Teknologiatrendit 2026

Vuosi 2026 on käytännönläheisten innovaatioiden, vanhojen toimintamallien uudistamisen sekä inhimillisen kanssakäymisen aikaa. Suurin murros saatetaan kokea ihmisen ja koneen välisen symbioosin saralla, sillä tekoälytyökalujen kehittyessä myös digi-inhimillisen vuorovaikutuksen lait kirjoitetaan uusiksi – kuljettaen ihmiskuntaa kohti uuden älyn aikakautta.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.