“Tiedostamme hyvin vakavasti, että olemme operaattorina huoltovarmuuskriittinen toimija”, DNA:n toimitusjohtaja Jussi Tolvanen painottaa. 

Asiakastarpeet kirittävät verkoista vikkeliä – tekoälynkin käyttö sujuu, kun latenssi on tarpeeksi lyhyt

”Pitkäjänteinen työ asiakkaiden hyödyksi tuottaa hedelmää monella tasolla”, kiteyttää DNA:n toimitusjohtaja Jussi Tolvanen operaattorimarkkinalla vallitsevan tilanteen. Digitaalisten palveluiden tarjoajat kirittävät Suomessa tiukasti toisiaan sekä teknologiassa että palveluissa. Tuloksista hyötyvät niin kuluttajat, yritykset kuin yhteiskuntakin.

Kaikkialla toimivat turvalliset yhteydet ovat edellytys digitaalisen yhdenvertaisuuden toteutumiselle. Laadukkaiden mobiiliverkkojen ja rajattomasti dataa sisältävien liittymien ansiosta suomalaiset käyttävät esimerkiksi riskialttiita avoimia WLAN-verkkoja vain vähän. Tilanne on aivan toinen maissa, joissa liittymät sisältävät vain rajatun määrän dataa.

”Operaattorien tehtävä on tarjota kaikille mahdollisuus hyödyntää teknologiaa ja verkossa toimivia palveluita turvallisesti. Meillä DNA:lla tehtävä työ digitaalisen yhdenvertaisuuden eteen tuottaa suoria hyötyjä myös yrityksille. Mitä paremmin työntekijät ja asiakkaat pystyvät hyödyntämään teknologiaa, sitä useampi prosessi ja transaktio voidaan tarjota myös digitaalisesti”, Jussi Tolvanen sanoo.

Tekoäly pistää verkot koetukselle – tärkeintä on lyhyt latenssi 

Nopeasti kehittyvää tekoälyä koskevassa keskustelussa pääroolin valtaavat usein algoritmit, joiden varassa tekoäly oppii ja toimii. Vähemmälle huomiolle on jäänyt tietoverkkojen rooli. Avaintekijä on latenssi eli viive: aika pyynnön lähettämisestä vastauksen saamiseen.  

”Tekoälyn toimivuus riippuu vahvasti infrastruktuurista, sillä sovellukset vaativat verkolta runsaasti kapasiteettia. Ratkaisuksi olemme tuoneet esimerkiksi teknologiaa, joka siirtää prosessointia verkon reunalle. Osa pyynnöistä voidaan käsitellä jo tukiasemissa sen sijaan, että kaikki tapahtuisi kauempana konesaleissa”, Tolvanen selittää. 

Verkkoteknologiassa seuraava askel on 5.5G, jonka toimivuutta tuotantoverkossa DNA esitteli ensimmäisenä operaattorina Euroopassa joulukuussa 2023. Jopa yli kymmenen gigabitin latausnopeudet mahdollistavat aivan uusia sovelluksia ja käyttötapoja. Käyttöönottojen aika koittaa tosin vasta sen jälkeen, kun verkkoteknologian standardointi valmistuu.  

Teollisessa käytössä verkoilta vaaditaan lyhyen latenssin ohella taattua kaistaa, jolla varmistetaan kriittisten sovellusten jatkuva toimivuus. Tähän päästään DNA:n verkoissa jo nyt käytössä olevalla teknologialla sekä tulevalla 5G Standalone -teknologialla, joka useimmissa tapauksissa poistaa tarpeen erillisen ja kalliin mobiilin yksityisverkon rakentamiselle.  

”Teknologian hyötyjen ohella korostuu valintojen vastuullisuus. Meille on erittäin tärkeää varmistaa, että data liikkuu DNA:n verkossa niin ilmastoystävällisesti kuin suinkin. Siksi valitsemme mahdollisimman vähän energiaa kuluttavia teknologiaratkaisuja, ja kaikki DNA:n suoraan ostama sähkö tuotetaan uusiutuvalla energialla”, Tolvanen kertoo. 

Kriisiskenaariot korostavat varmistusyhteyksien merkitystä 

Kyberaktiivisuus on kasvanut voimakkaasti, ja jatkuvasti uusiutuvat uhat vaanivat sekä yrityksiä että kuluttajia. Telenor esti vuonna 2023 globaalisti peräti 250 miljoonaa huijaussoittoa. Suomessa estettiin 10 miljoonaa puhelua ja yli miljoona huijausviestiä. 

”Kriisitilanteisiin varaudutaan nyt joka puolella aivan eri tavalla kuin vain muutama vuosi sitten. Tiedostamme hyvin vakavasti, että olemme operaattorina huoltovarmuuskriittinen toimija. Jos yhteydet menisivät yllättäen kokonaan poikki, esimerkiksi mikään maksuliikenne ei toimisi”, Tolvanen sanoo. 

DNA:lla on investoitu voimakkaasti varmistusyhteyksien rakentamiseen. Useat vaihtoehtoiset maa- ja merikaapelit ovat toisistaan riippumattomia ja toisiaan varmistavia. Kriittisimmät yhteydet varmistetaan myös satelliittien avulla. DNA:n verkot kytkeytyvät suoraan maailman suurimpiin operaattoreihin kuuluvan, globaalisti toimivan Telenor-konsernin verkkoihin.  

Telenorin ansiosta DNA pystyy tarjoamaan yrityksille ja kuluttajille myös ylivertaiset roaming-kyvykkyydet. Laadukas mobiilidata ja kattavat puheyhteydet kaikkialla maailmassa ovat matkailijoille ilahduttavia, mutta kansainvälisesti toimiville yrityksille ne ovat elintärkeitä. 

”Yhteyksien varassa toimivien liiketoimintaprosessien on pyörittävä aina ja kaikkialla. Niiden ohella esimerkiksi sujuvan etätyön mahdollistaminen on merkityksellistä paitsi joustavuudelle ja päästöille, myös resilienssille. Viime vuosina on nähty, miten tärkeää on, että organisaatiot pystyvät toimimaan kaikissa tilanteissa”, Tolvanen sanoo. 

 

Lue myös: Kohti 6G-yhteyksiä – mutta sitä ennen on vielä 5.5G 

Avainsanat:

Verkko Yhteydet Mobiili Digitalisaatio Teknologia

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
3/2026 DNA Yrityksille

Johtaja, varmista, että nämä 4 tietoturvataitoa on tiimilläsi hallussa!

Artikkeli
Matkapuhelinmasto metsän yllä auringonlaskun aikaan, taustalla värikäs taivas.
3/2026 DNA Yrityksille

Mobiiliverkot käyvät tuulella – ja hetkittäin akuilla

Artikkeli
Päijät-Hämeen keskussairaalan päivystyksen sisäänkäynti ulkoapäin
3/2026 DNA Yrityksille

Pysähtyykö sairaala, jos verkkoyhteys katkeaa? Toimintavarmat yhteydet ovat terveydenhuollon ehdoton edellytys

Blogi
Henkilö nauhoittaa lavaesitystä puhelimellaan täpötäydessä, sinisellä valaistussa tilaisuudessa.
3/2026 Assi Oikari

Kuinka kotiuttaa tekoälyn hyödyt ja varmistaa digitaalinen suvereniteetti? MWC 2026 toi viisaat päät yhteen

Artikkeli
Keltaiseen paitaan pukeutunut henkilö käyttää tablettia valkoisen työpöydän ääressä valoisassa, modernissa ympäristössä.
3/2026 DNA Yrityksille

Pilvityöympäristö palvelee yritystäsi: tekoälyajan työkalut tukevat kasvua ja vahvistavat tietoturvaa

Teknologiatrendit 2026

Vuosi 2026 on käytännönläheisten innovaatioiden, vanhojen toimintamallien uudistamisen sekä inhimillisen kanssakäymisen aikaa. Suurin murros saatetaan kokea ihmisen ja koneen välisen symbioosin saralla, sillä tekoälytyökalujen kehittyessä myös digi-inhimillisen vuorovaikutuksen lait kirjoitetaan uusiksi – kuljettaen ihmiskuntaa kohti uuden älyn aikakautta.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.