5 askelta helppoon IoT-kokeiluun

5 askelta helppoon IoT-kokeiluun

Monen suomalaisen yrityksen ulottuvilla olisi matalalla roikkuvia hedelmiä, jos ne tarttuisivat IoT-maailman mahdollisuuksiin. Liiketoimintaa hyödyttäviin mahdollisuuksiin kuitenkin pääsee kiinni vain yhdellä tavalla: kokeilemalla itse.

Kokeilemisen kynnys on tänä päivänä hyvin matala. Ratkaisevaa on päätös toimia ja aloittaa IoT-kokeiluprojekti. On tavallista, että aluksi innoittaa odotus kustannussäästöistä, mutta projektin kuluessa silmät kannattaa pitää auki. Usein sensoreiden data auttaa näkemään uusia, fiksumpia mahdollisuuksia kehittää liiketoimintaa ja luoda uusia palveluita. Yritys voi löytää IoT-ratkaisun, josta kasvaa koko toimialan muutosvoima.

Esimerkiksi DNA IoT Starter Kit -aloituspaketin avulla pääsee hyvin vauhtiin. Se sisältää monipuolisen tuen kehittäjille, reaaliaikaiset testaustyökalut sekä mobiililiittymät nimenomaan sensoreiden, laitteiden ja järjestelmien väliseen tiedonsiirtoon. Mikä tärkeintä, mobiiliyhteys varmistaa IoT-hankkeen tietoturvan. Liittymien datapaketteja voi optimoida käytön mukaan, jolloin yritys ei maksa turhasta.

Näin helppoa on aloittaa taival IoT-hyötyjen saamiseksi:

  1. Tee päätös IoT-kokeiluhankkeen aloittamisesta.
  2. Ota kokenut kumppani mukaan jo suunnitteluvaiheessa.
  3. Tilaa DNA IoT Starter Kit -aloituspaketti kokeilujen välineeksi.
  4. Ole ketterä! IoT-kokeilussa on normaalia ottaa yksi askel taakse, jotta pääsee kaksi eteenpäin.
  5. Sitouta! IoT-hanke on koko organisaation asia. 

 

Lue maksuttomasta IoT-oppaastamme lisää siitä, miten pääset kiinni IoT:n mahdollisuuksiin!

Avainsanat:

IoT Vinkit

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
Nainen, jolla on kuulokkeet, hymyilee tietokoneen ääressä modernissa toimistossa, kynät pöydällä olevassa pidikkeessä.
4/2026 DNA Yrityksille

Kuka soittaa ja millä asialla? DNA:n Vaihdepalvelu 2.0 vie tavoitettavuuden uudelle tasolle

Artikkeli
4/2026 DNA Yrityksille

”Avaa kone ja olet jo verkossa” – läppärin SIM mullistaa liikkuvan työn kokemuksen

Artikkeli
4/2026 DNA Yrityksille

Tekstiviestien lähettäjätunnuksen rekisteröinti suojaa yritystäsi ja asiakkaitasi

Artikkeli
4/2026 DNA Yrityksille

Mullista yrityksesi asiakaspalvelu tekoälyn voimalla – asiakaspoistuma pienenee, myynti kasvaa ja työntekijäkokemus paranee

Artikkeli
3/2026 DNA Yrityksille

Johtaja, varmista, että nämä 4 tietoturvataitoa on tiimilläsi hallussa!

Teknologiatrendit 2026

Vuosi 2026 on käytännönläheisten innovaatioiden, vanhojen toimintamallien uudistamisen sekä inhimillisen kanssakäymisen aikaa. Suurin murros saatetaan kokea ihmisen ja koneen välisen symbioosin saralla, sillä tekoälytyökalujen kehittyessä myös digi-inhimillisen vuorovaikutuksen lait kirjoitetaan uusiksi – kuljettaen ihmiskuntaa kohti uuden älyn aikakautta.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.