Ei enää riitä, että opiskelemme saavuttaaksemme tutkinnon ja vetäydymme suunnilleen opintoja vastaavaan työtehtävään loppu-uran ajaksi.

Työelämässä oppiminenko hauskaa?

Osaatko ja haluatko vielä oppia? Nykyään ei enää riitä, että opiskelemme saavuttaaksemme tutkinnon ja sitten vetäydymme suunnilleen opintoja vastaavaan työtehtävään loppu-uran ajaksi. Emme edes tiedä, mitä uusia ammatteja muutaman vuoden päästä on olemassa ja mitkä ammatit ovat kokonaan katoamassa.

Oppimista siis pitää jatkaa – mutta onneksi oppiminen on hauskaa!

Me Fun Academylla työskentelemme varhaiskasvatuksen parissa – osin siksi, että lasten kanssa on yksinkertaisesti hauskaa! Pääosin kuitenkin siksi, että maailmassa on vielä paljon tehtävää laadukkaan varhaiskasvatuksen saattamisessa kaikkien lasten ulottuville.

Lapsi on luonnostaan utelias, ja hän oppii leikkimällä ja tutkimalla. Aikuisina unohdamme näitä luonnollisia oppimisen taitoja tai erehdymme luulemaan oppimista pääosin tylsäksi ja työlääksi. Silloin kun innostumme jostain, johon aidosti haluamme uppoutua, oppiminen tuntuukin yhtäkkiä palkitsevalta ja hauskalta eikä lainkaan vastenmieliseltä.

Hauska oppiminen ei siis vastusta tylsien juttujen oppimista vaan olettamuksemme on, että innostuksen kohteista oppiminen auttaa meitä paremmin ymmärtämään omia oppimisen vahvuuksia ja näitä taitoja ja vahvuuksia voidaan käyttää sitten tylsempienkin hommien oppimiseen.

Fun Learning -oppimisfilosofiamme sopii itse asiassa yhtä hyvin työpaikoille kuin päiväkotiin.

Oppiminen on hauskaa, kun:

  1. Rakastat sitä, mitä teet
    Ankeista hommista tuskin kukaan innostuu oppimaan. Kun aihe on mielenkiintoinen ja merkityksellinen, jaksat kummasti panostaa oppimiseen ja tulla paremmaksi.
  2. Voit valita, kuinka opit
    Ihmiset oppivat eri tavoilla ja eri tahtiin, joten sama oppimisen strategia ei välttämättä sovi kaikille. Kukaan ei ole huono oppija! On tärkeää saada löytää omat vahvuudet.
  3. Tunnet olosi turvalliseksi
    Kun perusasiat ovat kunnossa, uskallat innostua ja kokeilla uusia asioita, voit tehdä parannusehdotuksia ja asettaa uusia tavoitteita.
  4. Opiskelu koukuttaa
    Uutta oppimalla saat onnistumisen kokemuksia, jotka rohkaisevat oppimaan lisää.
  5. Sinua arvostetaan omana itsenäsi
    Ihmisten mielenkiinnon kohteet ja oppimisen tavat vaihtelevat valtavasti. Erilaisuuden arvostaminen voi tuoda uusia oppeja koko ryhmälle ja samalla oppija itse kokee olevansa hyväksytty omana itsenään.
  6. Ympäristösi tukee inspiroitumista
    Toiset arvostavat rauhaa ja hiljaisuutta, toiset tykkäävät sparrailla porukassa. Oppiminen tehostuu, kun sinulla on vapaus hakea oma sopiva paikkasi oppimistilassa ja ryhmässä.
  7. Epäonnistuminen on sallittua ja jopa hauskaa
    Kokeilemalla oppii. Uusien asioiden kokeilu on mukavaa, kun tietää, ettei epäonnistumisista rangaista.

Vuoden vaihtuessa aikuiset usein innostuvat aloittamaan uusia harrastuksia ja muita elämäntaparemontteja. Tätä energiaa voisi tänä vuonna kanavoida myös uusien taitojen oppimiseen työelämässä! Valitse siis vähintään yksi yllä mainituista periaatteista ja mieti, mitä se voisi tarkoittaa nykyisessä tai mahdollisesti tulevassa työssäsi.

Mahtavaa uutta vuotta ja hauskaa oppimista toivottaen,
Sanna

Blogin kirjoittaja Sanna Lukander on Fun Academyn toimitusjohtaja ja hauskan oppimisen pioneeri.

Kuuntele myös Oppimisen ääniä -podcast, jolla Fun Academyn perustaja Peter Vesterbacka kertoo ajatuksiaan oppimisesta!

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
EU-lippuja liehumassa vienosti tuulessa alakulmasta kuvattuna.
8/2026 DNA Yrityksille

AI Act kiristää tekoälyn pelisääntöjä – nämä asiat yrityksen pitää nyt huomioida

Artikkeli
Henkilö maksaa ulkona älykellolla, toinen henkilö pitää maksulaitetta kädessään.
8/2026 DNA Yrityksille

5.5G tuo valokuidun varmuuden mobiiliverkkoon – näin teollisuus ja tapahtumat hyötyvät

Blogi
DNA:n teollisista ja tuotannollisista palveluista vastaava Business Line Lead Tapio Ranta istuu portaikossa katsoo sivulle ja hymyilee.
8/2026 Tapio Ranta

Katseet taivaalle! 5.5G, reuna ja tekoäly droonien valvonnassa

Artikkeli
Hymyilevä silmälasipäinen nainen seisoo lääkärin vastaanotossa, jonka takana on suomenkielinen kyltti.
8/2026 DNA Yrityksille

Kasvun tekijät: Oriveden ja Lempäälän lääkäriasemilla rakennetaan ihmisen kokoista menestystä

Artikkeli
Probot Oy:n veljekset Antti ja Matti Tikanmäki seisovat humanoidirobotin vieressä.
8/2026 DNA Yrityksille

Humanoidirobotit kolistelevat pian työpaikkojen ovia – Mitä tekemistä niille annettaisiin?

Teknologiatrendit 2026

Vuosi 2026 on käytännönläheisten innovaatioiden, vanhojen toimintamallien uudistamisen sekä inhimillisen kanssakäymisen aikaa. Suurin murros saatetaan kokea ihmisen ja koneen välisen symbioosin saralla, sillä tekoälytyökalujen kehittyessä myös digi-inhimillisen vuorovaikutuksen lait kirjoitetaan uusiksi – kuljettaen ihmiskuntaa kohti uuden älyn aikakautta.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.