Blogit

DNA julkaisee nyt jo viidettä kertaa listauksen tulevan vuoden teknologiatrendeistä. Ruoriin astuneen Jussi Tolvasen omalla lähitulevaisuuden tutkalla on luonnollisesti 5G ja sen avaamat mahdollisuudet.

Toimitusjohtaja tähyää tulevaisuuteen – mistä kasvun kulmat ja tulevat tuulet löytyvät? 

Millaiset asiat mietityttävät isojen yritysten toimitusjohtajia? Jussi Tolvanen aloitti tuoreeltaan DNA:n toimitusjohtajana, ja on sitä ennen johtanut muun muassa Microsoftin Suomen toimintoja. Hän arvioi, että useimpia hänen vertaisiaan askarruttaa luonnollisesti se, mistä tulevaisuuden kannattava kasvu löytyy. Ja hyvä niin:

”Jos katsotaan suomalaisia yrityksiä, niin sitä kuuluisaa rohkeata kasvua pitäisi hakea nyt voimakkaasti. Siitä se tulevaisuuden hyvinvointi tänne Suomeenkin rakentuu”, hän sanoo ja jatkaa:

”Varmasti myös mahdollisia disruptioita tähyillään silmä kovana, kuten tuleeko markkinaan joku toimija toimialan ulkopuolelta. Vaikkapa startup, joka kasvaakin isoksi toimijaksi. Samaan aikaan agendalla on se, miten kehittää oman väen osaamista ja toisaalta löytää uutta huippuporukkaa. Taistelu osaajista on ollut jo pidempään käynnissä”.

Teknologia tarjoaa avaimet

DNA julkaisee nyt jo viidettä kertaa listauksen tulevan vuoden teknologiatrendeistä. Ne kokoavat yhteen heikkoja ja vahvempia signaaleita teknologiasta ja työelämästä. Teleoperaattorin ruoriin astuneen Tolvasen omalla lähitulevaisuuden tutkalla on luonnollisesti 5G ja sen avaamat mahdollisuudet:

”5G tulee korvaamaan perinteisiä kiinteitä yhteyksiä, ja mahdollistaa esimerkiksi privaattiverkkojen rakentamisen sekä verkon viipaloinnin kriittisiin tarpeisiin.”

Myös tietoturvaa hän pitää erityisen kiinnostavana alueena, jossa tapahtuu nyt paljon:

”Tietoturvasta kyllä puhutaan, mutta sirpaleisesti. Se pitäisi ymmärtää holistisemmin. Tällä hetkellä Suomi ali-investoi sekä tietoturvakehittämiseen että siihen liittyvän ymmärryksen kasvattamiseen”, hän sanoo.

Teknologian Tolvanen näkee ratkaisun avaimena moniin tulevaisuuden haasteisiin, olipa kyse energiansäästöstä tai ihmisen vajavaisuuksien paikkaamisesta.

”Ilmastonmuutoksen torjunnassa teknologia ja innovaatiot tulevat olemaan tärkeässä roolissa. Kriittinen ratkottava on tietenkin energia, liittyen vaikkapa teräksen tai sementin tuotantoon.”

Tiukka katse horisonttiin

Tolvasta mietityttää myös tasavertaisuus: kuinka varmistaa, että teknologia tukee kaikkia. Hän seuraa kiinnostuneena etenkin low code- ja no code -kehitystä, jotka avaavat muillekin kuin koodareille mahdollisuuksia kehittää sovelluksia.

”Jos esimerkiksi julkishallintoon saataisiin paljon väkeä, jotka osaisivat itse rakentaa sovelluksia ratkomaan paperipyöritystä ja pullonkauloja, toiminta tehostuisi ihan merkittävästi. Kun käytössä on sopivia alustoja, ne voidaan ottaa nopeasti käyttöön ja hyödyntää monessa. Koronabotti on hyvä esimerkki tästä.”

Toimitusjohtajan tehtävänä on luotsata laivaa kohti menestystä karikoita vältellen. Tehtävässä voi onnistua vain pitämällä silmänsä ja korvansa auki sekä katseen horisontissa. Oman organisaation kuunteleminen on Jussi Tolvasen mielestä avainasemassa, mutta aineksia ajatteluun hän kauhoo kauempaakin.

Tolvanen seuraa esimerkiksi teknologia-alan medioita ja keskustelee mielellään eri alojen ihmisten kanssa. Lisäksi hän kuuntelee äänikirjoja. Viimeisimmiksi inspiraationlähteikseen hän mainitsee Aki Hintsan kirjat, Petteri Kilpisen ja Antti Hagqvistin Varianssin sekä Carol Dweckin Mindset-kirjan.

 

Haluatko tietää miten teknologia muuttaa maailmaa tänä vuonna? Lataa Teknologiatrendit 2022 -raportti, josta saat napakan katsauksen 17 kiinnostavaan trendiin. 

Avainsanat:

Johtaminen Teknologiatrendit

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
10/2024 DNA Yrityksille

Ollos huoleti! Selausturvalla suojaat työntekijöiden surffailun mobiiliverkossa

Artikkeli
10/2024 DNA Yrityksille

Medialukutaidon merkitys kasvaa – Peter Nyman: ”Meidän on oltava jatkuvasti valppaina"

Artikkeli
10/2024 DNA Yrityksille

Aloita yrityksesi siirtymä kvanttisalaukseen jo tänään

Artikkeli
10/2024 DNA Yrityksille

IoT ei toteudu tyhjiössä – kumppanit, teknologia ja käyttötapaus määrittävät lopputuloksen

Miltä näyttää teknologian vuosi 2024?

Uljaan uuden huomisen onnennumero on 14 – nimittäin niin monta nousevaa teknologiatrendiä esitellään DNA:n vuoden 2024 teknologiatrendiraportissa! Lue valppaasti, sillä monet näistä trendeistä tulevat jättämään jälkensä historiaan.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.