Oranssitukkainen ja silmälasipäinen nainen käyttää kannettavaa tietokonetta sohvalla, silittää harmaata kissaa ja pitää mukia.

ArvoBIMssä inhimillisyyden vaaliminen ei ole vain sanahelinää. Yrittäjä Irina Hirvonen toteuttaa omia ja yrityksensä arvoja konkreettisesti esimerkiksi kannustamalla työntekijöitään huolehtimaan omasta jaksamisesta.

Tilanne hallinnassa – Yrittäjä Irina Hirvonen koordinoi kovaa dataa pehmeiden arvojen kautta

DNA:n kampanja Hurraa, yrittäjä! juhlistaa paikallisia yrittäjiä ja heidän merkitystään alueensa elinvoimalle. Eri puolilta Suomea on valittu yrittäjiä, jotka ansaitsevat erityisen tunnustuksen.

Tietomallintamisessa ei ole kyse vain datan hallinnasta, vaan siitä, että suunnitelmat muuttuvat kaikille ymmärrettäväksi, näkyväksi todellisuudeksi. Yrittäjä, tietomallikoordinaattori Irina Hirvosen mielestä ala tarvitsee myös inhimillisyyden ja pehmeiden arvojen ymmärrystä.

”Yleinen ongelma on, että rakennusalalla jokainen voi olla oman alansa huippu, mutta kukaan ei välttämättä vastaa siitä, miten eri suunnitelmat sopivat yhteen. Me toimimme ulkopuolisena tahona, joka ohjaa 3D-mallien tekemistä ja etsii niistä ristiriidat jo suunnittelupöydällä”, Hirvonen kertoo.

Hän muistuttaa, että on huomattavasti edullisempaa korjata virhe digitaalisessa mallissa kuin vasta työmaalla.

Jyväskylässä vuonna 2024 perustettu ArvoBIM toimittaa asiakkailleen ymmärrettävät ja kustannustehokkaat tietomallipalvelut rakennushankkeisiin. Kun arkkitehdit, LVI-suunnittelijat ja rakennesuunnittelijat tuottavat kukin omaa asiantuntijatietoaan, jokainen on saatava ymmärtämään toistensa kieltä. Digitaalisten työkalujen avulla hankkeita voi tehostaa huomattavasti.

Yrittäjyydestä reitti omalle näkemykselle

Kun tieto kulkee saumattomasti henkilöltä toiselle, prosessista minimoidaan virheet ja maksimoidaan kustannustehokkuus. ArvoBIM:n toimitusjohtaja Irina Hirvonen työskenteli ensin alalla vuosia, kunnes palo oman vision toteuttamiseen kasvoi liian suureksi.

”Rakennusalan suurissa rakennusalan yrityksissä työntekijä nähdään helposti vain resurssina. Henkiseen hyvinvointiini alkoi vaikuttaa, etten voinut työnantajan edustajana seistä omien arvojeni takana. Halusin näyttää, että voi tehdä kannattavaa bisnestä samalla, kun vaalii ihmisläheisyyttä ja pehmeitä arvoja”, Hirvonen kuvailee.

Yrittäjän oma kiinnostus luonnontieteitä, tekniikkaa ja teknologiaa kohtaan alkoi jo lapsuudessa.

”Olen rassannut autoja ja katsonut tiededokumentteja isäni kanssa”, Hirvonen kertoo hymyillen.

Nykyiselle alalleen Hirvosen veti kiinnostus rakenteiden mekaniikasta ja fyysisten kappaleiden keskinäisestä toimivuudesta. Yrittäjän kova tekninen osaaminen yhdistettynä pehmeään arvomaailmaan on tuonut rakennusalalle kaivattua näkökulmaa – näin ainakin voi asiakasvirran kasvusta päätellä.

”Päätös oman yrityksen perustamisesta syntyi keväällä 2024. Aluksi laskutettavaa työtä ei kertynyt paljon, vaan mietin paljon yrityksen markkinointiin ja liiketoimintasuunnitelmaan liittyviä asioita. Vuosi 2025 oli toiminnan kannalta ensimmäinen merkittävä vuosi, ja viime kesänä palkkasin yritykseeni ensimmäisen työntekijän”, Hirvonen kertoo.

Viime vuodenvaihteessa tarjouspyyntöjä alkoi tulla sen verran reippaasti, että ArvoBIM:iin tuli ajankohtaiseksi palkata kolmas, osa-aikainen työntekijä.

”Sana meistä on lähtenyt leviämään, ja olemme saaneet paljon positiivista palautetta. Nyt rekry on päällä vielä yhdelle uudelle työntekijälle”, Hirvonen lisää.

Tunti päivässä työntekijän hyvinvointiin

ArvoBIMssä inhimillisyyden vaaliminen ei ole vain sanahelinää. Hirvonen toteuttaa omia ja yrityksensä arvoja konkreettisesti esimerkiksi kannustamalla työntekijöitään huolehtimaan omasta jaksamisesta.

”Meillä työntekijä saa käyttää tunnin päivässä työajastaan oman hyvinvointinsa ylläpitämiseen. Oli se sitten päikkärit, liikunta tai muu aivojen nollaaminen sopivassa ajankohdassa. Lisäksi meillä uskotaan avoimeen ja turvalliseen työilmapiiriin, jossa kaikki tunteet saa näyttää”, Hirvonen kuvailee.

Yrittäjä ei näe toimintatapaansa riskialttiina, pikemminkin päinvastoin. Hirvonen uskoo, että oman vireystilan ylläpitäminen säännöllisesti on loppupelissä paljon järkevämpää kuin uupuminen näytön äärelle.

”Kahdeksan tuntia yhtäjaksoista asiantuntijatyötä on aivoille raskasta. Ihmisen aivot eivät yksinkertaisesti pysty siihen”, hän perustelee.

Yrittäjyyden parhaat hetket eivät Hirvoselle liity voitettuihin tarjouskilpailuihin, vaan aitoihin kohtaamisiin.

”Rekrytoinneissa ihmiset ovat kertoneet hakeneensa meille nimenomaan arvojemme takia.”

Yrityksen perustaminen kahden pienen lapsen äitinä laahaavassa rakennusalan suhdanteessa ja valtavirrasta poikkeavalla asenteella on vaatinut Hirvoselta uskoa ja luottamusta omaan tekemiseen.

”Haluan toimia rohkaisevana esikuvana varsinkin nuorille naisille.”

Esimerkkinä toimimisen lisäksi Hirvonen on mukana Keski-Suomen Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry:n hallituksessa.

”Järjestän rakennusalan opiskelijoille tapahtumia ja koitan olla heille linkkinä työelämään. Yrittäjän roolissa autan opiskelijoita etsimään oman alansa työpaikkoja ja ohjaan opinnäytetöitä.”

 

Lue lisää DNA Kauppojen yritystarjoomasta ja varaa aika yritysasiointiin tai poikkea lähimpään DNA Kauppaasi.

Avainsanat:

Vinkit Yrittäjille

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
Mies keltaisissa turvaliiveissä työskentelee tietokoneella, jonka näytöllä on rakennuspiirustuksia.
2/2026 DNA Yrityksille

Piha- ja viherrakentaja Henry Nevalaa inspiroi yrittäjyydessä vapaus

Artikkeli
Hymyilevä nainen järjestelee jauho- tai viljapusseja kaupan hyllyillä.
2/2026 DNA Yrityksille

Kinnarin tilalla teknologia on osana kaurantuotantoa

Artikkeli
Hymyilevä hammaslääkäri seisoo modernissa hammashoitolassa, jossa on laitteita ja tietokone näkyvissä.
2/2026 DNA Yrityksille

Digitaalisuus ja tekoäly mullistavat myös hammashuollon

Artikkeli
Hymyilevä nainen, jolla on pitkät vaaleat hiukset, seisoo modernien portaiden edessä, joissa on vaaleanpunaiset portaat.
2/2026 DNA Yrityksille

DNA:n vahvat pohjoismaiset hartiat takaavat sujuvat digipalvelut läpi Pohjolan

Teknologiatrendit 2026

Vuosi 2026 on käytännönläheisten innovaatioiden, vanhojen toimintamallien uudistamisen sekä inhimillisen kanssakäymisen aikaa. Suurin murros saatetaan kokea ihmisen ja koneen välisen symbioosin saralla, sillä tekoälytyökalujen kehittyessä myös digi-inhimillisen vuorovaikutuksen lait kirjoitetaan uusiksi – kuljettaen ihmiskuntaa kohti uuden älyn aikakautta.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.